• Japanilaissahan kuori ja puru lämmittävät Mikkelin kaupunkia – energiayhtiön siirtyminen sähkökattiloihin vähentää käyttöä

    Sahausjäte siirtyy pneumaattista putkea pitkin naapuriin energiayhtiölle, joka kehuu yhteistyötä japanilaisten kanssa sujuvaksi.
    Tilaajalle
    Puutavara lähtee Japaniin kuorittuna, sahattuna ja kuivattuna.
    Puutavara lähtee Japaniin kuorittuna, sahattuna ja kuivattuna.  Kuva: Mikko Nikkinen
    Metsä|Metsäteollisuus
    28.10.202421:00
    Eija Mansikkamäki

    Japanilaisella Misawan sahalla Mikkelissä syntyvät sahauksen sivutuotteet käytetään lämmöksi. Kuorta ja purua syntyy neljännes tukin tilavuudesta eli 50 000 kuutiota vuodessa.

    ”Viereinen energialaitos tekee siitä lämpöä ja sähköä, myös omaan kuivaamoomme. Tuotamme kahdeksan prosenttia Mikkelin taajama-alueen käyttämästä energiasta. Meillä on Etelä-Savon Energian kanssa hyvä suhde”, Hitoshi Hayashi kertoo.

    ESE:n toimitusjohtaja Erkki Karppanen on kumppanuuteen enemmän kuin tyytyväinen.

    ”Japanilaisten kanssa on sujuvaa ja luotettavaa tehdä yhteistyötä, ja teollinen integraatio toimii: toimitamme heille lämpöä ja sähköä ja he meille sahausjätettä suoraan putkessa pneumaattisella kuljettimella.”

    Hakkeesta ja polttamisesta pyritään kuitenkin eroon, kun ESE lisää sähkökattiloita.

    ”Yhteistyö Misawan kanssa jatkuu, mutta uskon, että metsäenergian käyttö vähenee 5–10 vuoden kuluessa.”

    Misawalla asia tiedetään, mutta samalla uskotaan, että sopuhintaiset tuotteet kiitävät naapurin kattiloihin jatkossakin. ESE:n hakeostot metsäyhtiöiltä ovat jo vähentyneet.

    Lisää aiheesta
    • ESE-Energia ottaa 30 megawatin sähkökattilan käyttöön keväällä. Taustalla tuotantojohtaja Lasse Lahtinen.

      Energia | Hyvästit rangan huippuhinnoille? Kaukolämmön sähköistyminen vähentää energiapuun tarvetta

      Tilaajalle
    • Energiapuun kauppa on kehittynyt viime vuosina ja siitä käydään nyt kilpailua.

      Energia | Energiapuun hinta ampaisi nousuun viime vuonna – ”Avoin markkinatalous rantautui pienpuukauppaan”

      Tilaajalle
    • Jyväskylään kaukolämpöä- ja sähköä tuottavan Keljon voimalaitoksen kattiloissa palaa rankapuusta tehty hake. Oksista ja latvuksista tehtyä haketta ei polttoteknisistä syistä käytetä.

      Energia | Energialaitosten kattiloissa palaa nyt rankapuu ja syy löytyy turpeesta

      Tilaajalle
    • Energiapuun markkinanäkymä on vakaa, arvioi Laanian toimitusjohtaja Tomi Vartiamäki.

      Energia | Energiapuulle on yhä kysyntää – ”Jos on tällaisia kohteita, kannattaa käydä toimeen”, Laanian Tomi Vartiamäki vinkkaa metsänomistajille MT Livessä

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa