
Hakamäen suku on pyörittänyt Etelä-Pohjanmaalla Isojoen sahaa kolmessa polvessa, ja neljäskin on jo mukana toiminnassa. Pitkään historiaan mahtuu kaksi tulipaloa ja välivaihe, jolloin saha siirtyi pois suvun omistuksesta.
Saha myytiin Metsäliitolle 1970-luvulla. 1980-luvun lopulla se paloi toistamiseen, ja Metsäliitto halusi keskittää toiminnan Merikarvian sahalle. Hakamäet ostivat kiinteistön takaisin ja rakensivat uuden sahan tuhoutuneen tilalle.
Tämä palveli yli 30 vuotta, kunnes viime vuonna Isojoella vihittiin käyttöön uusi 20 miljoonaa euroa kustantanut sahalinja. Merikarvian sahasta on taas jäljellä enää vain muisto.
”Tämä on meidän historiamme suurin investointi”, toteaa Isojoen sahan toimitusjohtaja Esa Hakamäki.
”Linja seuraa tilauskantaa käytännössä jokaisen tukin kohdalla. Se tietää, mitä tuotteita kulloinkin tehdään, ja valitsee jokaiselle tukille parhaan saannon antavan asetteen.”
Moderni saha tuntuu sisältä lähes autiolta. Lattiatasolla ei näy ihmisiä, sillä pitkälle automatisoitua linjastoa seuraa valvomosta yksi operaattori näyttöjen ääressä.
Linjasto skannaa tukin ja laskee silmänräpäyksessä, miten se kannattaa sahata, jotta siitä saadaan mahdollisimman suuri saanto. Pyörösahan terät vaihtavat paikkaa vauhdilla tukkien välissä.


”Linja seuraa tilauskantaa käytännössä jokaisen tukin kohdalla. Se tietää, mitä tuotteita kulloinkin tehdään, ja valitsee jokaiselle tukille parhaan saannon antavan asetteen”, Hakamäki kertoo.
Kakkosnelosta ja satamillistä lautaa ei enää tehdä varastoon. Kaikki lähtee tilauskannasta ja asiakkaiden haluamista mitoista. ”Reseptit” kulkevat toiminnanohjausjärjestelmässä ja sahatavaran saanto saadaan optimoitua moton katkonnasta lähtien.
Investoinnilla saatiin luonnollisesti myös rutkasti lisää kapasiteettia. Sahalinjan nopeus on kovimmillaan 180 metriä minuutissa.
”Meillä oli aikaisemmin osa tuotannosta kolmessa vuorossa, mutta nyt olemme voineet siirtyä kahteen vuoroon. Kapasiteettia tuli tuplasti enemmän. Kasvunvaraa on siis tulevaisuutta varten.”
Sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Isojoen kunnassa. Yritys on kunnan suurin työllistäjä 60 työntekijällä. Alihankkijoille töissä ovat noin toiset 60 henkilöä.
Vuoden 2025 liikevaihto oli 58,2 miljoonaa euroa ja liiketulos 2,25 miljoonaa.
Tämänhetkinen tuotanto 150 000 kuutiometriä sahatavaraa vuodessa.
Perustettu vuonna 1950. Hakamäen suvun luotsaama perheyritys.
Viime vuonna yritys vihki käyttöön uuden 20 miljoonaa euroa maksaneen sahalinjan. Edellinen oli 1990-luvulta.
Vaikka nykyaikainen sahabisnes vaatii hienoja vehkeitä ja teknologiaa, jotkin perusasiat eivät muutu. Hakamäen mukaan sahan täytyy yhä sijaita lähellä sen tarvitsemia raaka-aineita.
”Tehtaan paikkaa voi siirtää, mutta metsien siirtäminen on hankalampaa.”
Isojoen sahan hankinta-alue kattaa Länsi-Suomea Sastamalasta Laihiaan. Isojoella sahatusta puusta noin 40 prosenttia on mäntyä ja 60 prosenttia kuusta. Hakamäki kertoo, että teknisesti sahaamisen kannalta kahdella eri puulajilla ei ole eroa.
Länsirannikon ja Etelä-Pohjanmaan metsät ovat mäntyvoittoisia. Mäntyä olisi hankinta-alueen vuoksi luontevampaa sahata, mutta tuotantoa ohjaa kysyntä.
Noin puolet yhtiön viennistä suuntautuu Eurooppaan, jossa kysyntä kohdistuu ennen kaikkea kuusisahatavaraan.
”Tarjoamme mäntyä usein vaihtoehdoksi, jos asiakas pystyy sitä käyttämään. Perinteisesti valinta on kuitenkin kohdistunut kuuseen.”

Ilmaston lämpeneminen, kuivuus ja hyönteistuhot ovat herättäneet metsäalalla keskustelua kuusen tulevaisuudesta osassa Eurooppaa.
Hakamäen mukaan kuusen suosio johtuu kulttuurista.
”Keski-Euroopassa on ollut kuusimetsiä, kuusisahoja ja on totuttu rakentamaan kuusesta. Kuusi on heille perinteinen ensisijainen rakennuspuu, mutta tämä on lähinnä tottumiskysymys.”
”Mikään ei estäisi käyttämästä mäntyä esimerkiksi runkorakenteissa. Lujuuden kannalta merkittäviä teknisiä eroja puulajien välillä ei ole.”
Hakamäki nostaa esimerkkinä, miten heiltä viedään paljon mäntysahatavaraa Japaniin. Siellä mänty on taas ensisijainen valinta talon rakentamisessa.
Hakamäen suurin huoli on pitkään jatkunut talouden heikko suhdanne. Jos rakentaminen virkoaisi Euroopassa ja Suomessa, se lisäisi nopeasti sahatavaran kysyntää.
”Pystymme hyödyntämään runkoa sahapuuna lähes kymmenen sentin latvaläpimittaan asti”
Isojoen sahan hankinta-alueella Hannes-myrsky on lisännyt puuntarjontaa runsaasti tänä vuonna, kertoo yrityksen metsäpäällikkö Marko Syrjälä.
”Lähellekään kaikkea ole pystytty vastaanottamaan, mitä tarjolle on tullut”, Syrjälä kertoo.
Nyt alueella aletaan palaamaan tarjonnan osalta normaalitilanteeseen. Syrjälä kertoo kilpailun olevan kovaa hyvistä kuusileimikoista.
Isojoen saha pyrkii erottautumaan puunhankinnassa hyödyntämällä muita lyhyempiä tukkipituuksia.


”Lyhyt mitta on meidän juttumme. Jos rungossa tulee mutka nopeasti vastaan, saamme sen pätkän vielä tukiksi, kun monella muulla se päätyisi kuitupuuksi”, Syrjälä sanoo.
”Me otamme vastaan alle kolmemetrisiä tukkeja. Se antaa mahdollisuuden optimoida runkoa tarkemmin ja kasvattaa tukkiosuutta”, hän jatkaa.
Saha käyttää myös niin sanottua pikkutukkia. Pienimmillään mitat alkavat lähennellä jo kuitupuuta.
”Pystymme hyödyntämään runkoa sahapuuna lähes kymmenen sentin latvaläpimittaan asti. Se on win-win-tilanne. Metsänomistaja saa hieman enemmän tilille, ja meille tulee enemmän sahattavaa puuta.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
