Kari Kangas kuvailee avoimesti Venäjän-puun tuonnin haasteita jo ennen sotaa. Kuva: Jarkko Sirkiä
”Puiden raapiminen oli kovan työn takana” – metsäkonkari paljastaa Venäjän-puun tuonnin todellisuuden
Ammattilaisella on selkeä näkemys siitä, kuinka nopeasti tuonti Venäjältä voisi alkaa, jos hyökkäyssota Ukrainaan loppuu.Tilaajalle
Venäjältä rahdattiin Suomeen pääasiassa energia- ja kuitupuuta. Kuvituskuva. Kuva: Lari LievonenVenäjän hyökkäyssota Ukrainaan jatkuu, eikä rauhaa ole näköpiirissä. Toiveikkaita arvioita tilanteen kääntymisestä parempaan on kuitenkin jo esitetty.
Metsäteollisuuden sisäpiiristä on kuultu spekulointia, että puuntuonti Venäjältä Suomeen voisi käynnistyä yllättävänkin nopeasti, jos rauha syntyy.
”Yksityisajattelijoiden haihattelua”, tyrmää varainhoitoyhtiö UB:n metsäsalkunhoitaja Kari Kangas.
Kankaalla on hyvä asiantuntemus Venäjän-puun tuonnista. Kiihkeimmän idän-toiminnan aikana hän vastasi Stora Ensolla yli miljoonan hehtaarin metsäomaisuuden hallinnoinnista Venäjällä.
Stora Ensolla oli Venäjällä oma yhtiö, omat metsäkoneet, tukkirekat, rautatieterminaali ja junavaunut, joilla puu kuljetettiin Suomeen.
”Ei venäläisillä itsellään ollut eikä ole kapasiteettia saada puuta irti Venäjältä. Maaseudulla ei asu ketään metsänkorjuuseen pystyviä. Jotta saimme kykeneviä metsäkoneen kuljettajia, meillä oli kuskeina esimerkiksi armeijan lentäjiä.”
”Puiden raapiminen oli kovan työn takana. Laittomat hakkuut olivat ongelma jo silloin. Puun tuonti Venäjältä ei ollut halpaakaan, koska siinä oli kiinteät pääomakustannukset”, Kangas tilittää.
”Venäjän puun merkitystä on liioiteltu.”
Vaikka puuntuonnissa oli ilmeiset hankaluutensa, edelleen muistetaan mainita, että Suomen raakapuusta hävisi sodan alkaessa kertaheitolla kymmenen prosenttia.
Määrä kuulostaa isolta, mutta Kangas sanoo, että sen merkitystä on liioiteltu. Tuontipuusta kolmannes meni lämpölaitoksille polttoon ja loppu oli sellutehtaille menevää kuitua. Pieni määrä oli vanerikoivua.
Mutta Suomessahan puunhinta kohosi tuolloin huippuunsa, ja puuta alettiin laivata Baltiasta?
”Totta kai sillä on hetkellinen vaikutus, kun sellainen puumäärä katoaa yhdessä yössä. Samaan aikaan puunkäyttökapasiteetti kasvoi 7–8 miljoonaa kuutiota, kun metsäjätit ja sahat olivat tehneet Suomessa suuret investoinnit.”
Venäjän puulle ei kuitenkaan enää ole entisenlaista tarvetta, Kangas väittää.
”Jos katsoo, mitä suomalaiset ja ruotsalaiset metsäyhtiöt ovat tehneet, niin niiden strategiana on riippumattomuus tuontipuusta. Ne ovat laajentaneet hankintaverkostoaan Lappiin saakka. Kukaan ei enää nojaa Venäjän puuhun.”
Jos sota loppuisi ja tulisi mahdollisuus Venäjän kaupan elvyttämiseen, pitäisi ylittää monta kynnystä, ennen kuin naapurusten puukauppaan voitaisiin palata.
”Vaikka rauha tulisi, antaako Eurooppa sodan heti anteeksi? Venäjän presidentistä on kansainvälinen pidätysmääräys. Ruvettaisiinko tällaisen maan kanssa käymään kauppaa?”
Kangas ei usko, että ulkomaisilla metsäyhtiöillä olisi intressiä sijoittaa vähään aikaan Venäjälle. Vaikka poliittinen ympäristö sallisikin puuntuonnin, kestäisi Venäjän puunkorjuun ja tuonnin käynnistäminen parhaassakin tapauksessa 5–10 vuotta.
”Puunkorjuun käynnistäminen siellä edellyttäisi ulkomaisia investointeja. Investoiminen Venäjälle on kuitenkin tällä hetkellä erittäin riskialtista. Venäjän metsäteollisuuden kehittäminen vaatisi miljardien eurojen investointeja infrastruktuuriin, metsäkoneisiin ja työvoimaan.”
Myös EU:n kestävyysvaatimukset tiukkenevat ja samalla on hyvin kaukana, että venäläinen puu täyttäisi sertifikaattien vaatimukset.
Sen lisäksi, että Kangas on harvoja Venäjän puun asiantuntijoita, hän on myös harvoja, jotka siitä edes suostuvat puhumaan.
MT kysyi isoilta yhtiöiltä, onko niillä puunostoaikeita, jos rauha syntyisi ja puuntuonti Venäjältä mahdollistuisi. UPM vastasi, ettei spekuloi asiaa ja Metsä Group, ettei heillä ole suunnitelmia asian osalta, eikä se ole ajankohtainen.
“Sellaisia suunnitelmia ei ole, eikä välttämättä tarvitsekaan olla”, sanoi puolestaan Stora Enson Pohjoismaiden ja Baltian puunhankinnan johtaja Jarkko Pietarinen MT:n haastattelussa 28. huhtikuuta.
Pietarisen mukaan lisäpuuta voidaan tarvittaessa hakea muista EU-maista.
Metsäkoneurakoitsijoita edustavan Koneyrittäjät ry:n toimitusjohtajan Matti Peltolan mukaan metsäurakointi Venäjällä loppui suomalaisilta jo kauan ennen rajan sulkeutumista. Huippuaikaa kesti 1990-luvulta 2010-luvulle, ja silloinkin siellä toimivien korjuuketjujen määrä oli muutamia kymmeniä.
Peltola ei usko, että kukaan korjuuyrittäjä tällä hetkellä uneksisi Venäjän-urakoista.
SKAL Metsä ry:n toiminnanjohtaja Kari Palojärvi muistelee, että 1990-luvulla Venäjän-puun päivittäistä autorallia ajoi 150 suomalaisautoa. Ne toivat Suomeen pääasiassa tukkia mutta myös kuitupuuta.
”Siellä oli tosi iso osa meidän kalustoa, kunnes duuma päätti liikennestrategiasta, jonka mukaan kaikki tavaraliikenne pitää ottaa venäläisten yritysten haltuun.”
Suomalaisilla metsäyhtiöillä oli 2000-luvulla merkittävää toimintaa paikan päällä Venäjällä, erityisesti puunhankinnassa, sahauksessa ja vanerintuotannossa. Venäjä nähtiin tärkeänä markkina-alueena ja sen metsät raaka-ainelähteenä.
UPM:llä oli Venäjällä saha ja vaneritehdas, Stora Ensolla kaksi sahaa ja Metsä Groupilla yksi. UPM:n vaneritehtaan laajennus valmistui vielä vuonna 2019.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
