• Tikat kuskaavat vaateliaita sienilajeja pyrstösulissaan – tutkimus valottaa, miten linnut levittävät itiöitä

    DNA-menetelmät paljastavat, että eri lintulajit kantavat mukanaan erilaista sienilajistoa ja levittävät niitä uusille kasvupaikoille.
    Harvinaiset ja kasvupaikkansa suhteen nirsot sienilajit voivat saada tikalta täsmäkyydin otolliseen kasvupaikkaan.
    Harvinaiset ja kasvupaikkansa suhteen nirsot sienilajit voivat saada tikalta täsmäkyydin otolliseen kasvupaikkaan. Kuva: Heikki Willamo
    Metsä|Luonto
    17.5.202520:00
    Suvi Jylhänlehto

    Voivatko sienet levitä uusille kasvupaikoille lintujen höyhenpukuun takertuneina itiöinä? Tätä selvitti väitöskirjatutkija Niko Johansson Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

    Tutkimuksessa löydettiin monimuotoinen sienilajisto tikkojen, punarintojen ja hippiäisten höyhenistä ja jaloista.

    Eläinten roolia kasvien siementen levittäjinä on tutkittu vuosisatoja, mutta lintujen ja sienten vuorovaikutuksista tiedetään huomattavasti vähemmän, Helsingin yliopisto toteaa tiedotteessa.

    Johansson tarkasteli väitöstutkimuksessaan muun muassa tikkojen pyrstösulkiin tarttunutta sienilajistoa. Kulkiessaan ja ruokaillessaan puissa tikat hinkkaavat pyrstöään esimerkiksi monien jäkäläsienten kasvustoihin, joten linnun lentäessä paikasta toiseen jäkälänmurut voivat levitä uusille kasvupaikoille.

    ”Tällä voi olla merkitystä etenkin harvinaisille ja kasvupaikkansa suhteen nirsoille sienilajeille, jotka saavat tikalta täsmäkyydin otolliseen kasvupaikkaan”, tutkija pohtii.

    Tutkimuksessa osoitettiin DNA-menetelmien avulla, että lintuihin tarttunut sienilajisto vaihtelee eri lintulajeissa. Esimerkiksi hippiäisissä tavataan enemmän havumetsille tyypillisiä sieniä, punarinnoissa taas lehtimetsien lajistoa.

    Muuttolintujen mukana keväisin kulkee erityisesti lehtipuiden sienitauteja, kuten omenapuiden haittana tunnettua omenanhärmää, joka voi Suomessakin yleistyä ilmastonmuutoksen seurauksena.

    Lisää aiheesta
    • Beauveria bassiana -sienen saastuttama hyönteinen.

      Luonto | Sieni voi ohjata hyönteisen sopivaan paikkaan kuolemaan tai auttaa kasvia taistelemaan tuhohyönteisiä vastaan

      Tilaajalle
    • Lapintiira on pitkäikäinen lintu. Se saattaa elämänsä aikana lentää yli miljoona kilometriä eli melkein kuin matkustaisi kolme kertaa maasta kuuhun.

      Luonto | Myrskyt, metsästäjät ja Saharan kuumuus pysäyttävät monen muuttolinnun matkan – lapintiira rääkkää itseään toistuvilla naparetkillä

      Tilaajalle
    • Vaikka männyn siitepöly kulkeutuu jopa satojen kilometrien päähän, lisääntymiskumppani löytyy todennäköisesti reilun hehtaarin sisältä puun kasvupaikasta.

      Metsänhoito | Tutkimus selvitti mäntyjen sukulaissuhteet – metsä muodostuu puuperheistä

    Artikkelin aiheet
    tutkimus
    linnut
    sienet
    dna-menetelmät
    ilmastonmuutos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle