• Tutkimus selvitti mäntyjen sukulaissuhteet – metsä muodostuu puuperheistä

    Männyn lisääntymiskumppani löytyy todennäköisesti läheltä. Myös taimet jäävät usein kasvamaan vanhempien lähelle.
    Vaikka männyn siitepöly kulkeutuu jopa satojen kilometrien päähän, lisääntymiskumppani löytyy todennäköisesti reilun hehtaarin sisältä puun kasvupaikasta.
    Vaikka männyn siitepöly kulkeutuu jopa satojen kilometrien päähän, lisääntymiskumppani löytyy todennäköisesti reilun hehtaarin sisältä puun kasvupaikasta. Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Metsänhoito
    22.5.202414:15
    Anniina Jokinen

    Männyt eivät kasva satunnaisesti ympäri metsää, vaan lähisukulaistensa läheisyydessä, selviää Oulun yliopiston tutkimuksesta.

    Keskimäärin mäntyjen jälkeläiset kasvavat 54 metrin päässä vanhemmasta. Tulos johtunee siitä, että mäntyjen siemenet levittäytyvät lyhyemmän matkan kuin siitepöly, joka voi levitä satojen kilometrien päähän. Siitepölyn laaja leviäminen edistää puiden geeniperimän kasvua.

    Vaikka siitepöly leviää kauas, todennäköisemmin männyn lisääntymiskumppani löytyy reilun hehtaarin alueelta.

    Männyn kukinnan odotetaan olevan tänä vuonna erityisen runsasta. Tuuli kuljettaa männyn siitepölyn hedekukinnoista emikukintoihin. Männyn siemenet alkavat kehittyä kävyn sisällä ja ovat täysin kehittyneitä vasta kahden vuoden kuluttua, jolloin ne irtoavat ja leijailevat maahan. Myös eläimet kuljettavat männyn siemeniä.

    Mänty alkaa lisääntyä noin 20-vuotiaana. Männyt ovat kaksineuvoisia eli yhdessä puuyksilössä on sekä hede- että emikukintoja. Mänty voi myös itsepölyttää, mutta sen seurauksena syntyvät siemenet ovat elinkyvyltään heikkoja.

    Tieto mäntyjen sukulaisuussuhteista auttaa esimerkiksi hakkuussa säästettävien siemenpuiden etäisyyksien päättämisessä.
    Tieto mäntyjen sukulaisuussuhteista auttaa esimerkiksi hakkuussa säästettävien siemenpuiden etäisyyksien päättämisessä. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Vaikka männyt kasvavat usein lähellä vanhempiaan, metsästä löytyy silti runsaasti eri geeniperimän puita. Lisääntyviä mäntyjä on runsaasti, joten yksittäiset puut eivät pääse valtaamaan koko metsää jälkeläisillään.

    ”Aiemmin mäntyjen sukulaisuussuhteita on selvitetty pienissä ja levinneisyysalueen reunoilla sijaitsevissa eristyneissä populaatioissa, joissa sukulaisten muodostamat ryhmittymät ovat selkeämpiä. Nyt saimme vahvistuksen sille, että sukulaisuusrakennetta on myös hyvin laajassa ja jatkuvassa mäntymetsässä”, sanoo Oulun yliopiston dosentti Alina Niskanen tiedotteessa.

    Männyn levittäytymisetäisyys ja sukulaisuusrakenne auttavat metsänhoidon suunnittelussa. Esimerkiksi siemenpuiden jättämisen voi suunnitella niin, että sukulaisuuden aiheuttamilta sukusiitoksilta vältytään.

    Tutkimuksessa käytettiin luontaisen uudistumisen kautta syntyneitä metsälaikkuja, joille oli hakkuun jälkeen jätetty siemenpuita.

    Lisää aiheesta
    • Siitepölyä mustan auton pellillä. Kuvattu voimakkaalla makro-objektiivin suurennoksella.

      Luonto | Siitepöly ärsyttää, mutta on luonnolle välttämätön

      Tilaajalle
    • Jouko Makkonen on uudistanut metsiään kantokoukusta kehittämällään maataloustraktorivetoisella metsä-äkeellä aina 1990-luvulta saakka.

      Metsänhoito | Video: Tämän keksinnön ansiosta Jouko Makkosen ei ole tarvinnut turvautua metsän mätästyksessä vieraan apuun vuosikymmeniin

    • Paikka paikoin Laipansalon korpien reunakuusissa liehuu paksu naava.

      Luonto | Laipansalon metsä on vaihtelevaa pikkusoiden, korpilaikkujen ja kalliometsien mosaiikkia ‒ ”Rikkumaton rauha saa metsän tuntumaan kokoaan suuremmalta”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla