• Nuoret haluavat lisää metsäopetusta kouluun ja metsäsisältöjä harrastuksiin

    Metsäkeskusteluun Nuorten metsäneuvosto kaipaa faktapohjaista tietoa ja vuoropuhelua.
    Nuorten metsäneuvosto tapasi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin.
    Nuorten metsäneuvosto tapasi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin. Kuva: Suomen Metsäyhdistys
    Metsä|Metsä
    26.3.202517:15
    Jukka Hämäläinen

    Nuoret haluavat kouluihin lisää metsäopetusta ja metsäsisältöä myös vapaa-ajantoimintaan. Nuoret toivovat myös dialogia metsänhoidon teemoista nykyisten ja tulevien metsänomistajien välillä.

    Konkreettisiksi toimiksi nuoret ehdottavat muun muassa metsäalasta tehtävää dokumenttisarjaa sekä kesätyöpaikkojen saavutettavuutta parantavaa kesätyöseteliä. Lisäksi maa- ja metsätalousministeriöön ehdotetaan nuorisoviestinnän asiantuntijaryhmää, ilmenee Suomen Metsäyhdistyksen tiedotteesta.

    Näkemykset ilmenivät Nuorten metsäneuvoston puheenvuorosta kansalliselle metsäneuvostolle. Nuorten mielestä heillä on oltava mahdollisuus osallistua keskusteluun metsien tulevaisuudesta.

    Nuoret pitävät tärkeänä myös lainsäädännön kehittämistä sekä informaatio-ohjausta metsien monimuotoisuuden parantamiseksi, metsäsertifikaatteihin sitoutumisen edistämiseksi ja metsätilojen sukupolvenvaihdosten helpottamiseksi.

    Nuorten metsäneuvoston tapaamiseen osallistui alkuvuodesta 27 nuorta, jotka katsovat metsää monipuolisesti eri näkökulmista. Heidän työnsä, opintonsa tai harrastuksensa liittyvät metsään. Useat ovat nykyisiä tai tulevia metsänomistajia. Metsäneuvostoon valittujen joukossa on myös erityisesti ympäristöasioista ja metsäpolitiikasta kiinnostuneita nuoria.

    Osallistujat olivat 17–29-vuotiaita ja kotoisin niin maalta kuin kaupungeista.

    ”Nuoret eivät ole homogeeninen ryhmä, vaan näkemykset metsien merkityksestä ja niiden käytöstä vaihtelevat suuresti. On arvokasta, että nämä eri näkökulmat tuodaan saman pöydän ääreen ja lisätään vuoropuhelua niiden välillä”, kertoi Nuorten metsäneuvoston työryhmän puheenjohtaja Salla Tiitinen.

    Haasteiksi metsäkeskustelussa nuoret tunnistivat faktapohjaisen ja ymmärrettävän tiedon saavutettavuuden sekä dialogin puutteen. Kaikilla tulisi heidän mielestään olla riittävät tiedot taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästä metsien käytöstä.

    Nuorten metsäneuvoston järjesti nuorten työryhmä yhteistyössä Suomen Partiolaisten, Suomen 4H-liiton ja Suomen Metsäyhdistyksen kanssa. Nuorten metsäneuvoston rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

    Lisää aiheesta
    • Metsäasiantuntija merkkaamassa metson soidinalueita maastotietokoneella tietokantaan.

      Työmarkkinat | Työvoimapulaa huutava metsäala kaipaa nuoria, joilla on realistinen käsitys nykymetsänhoidosta

    • Selina Hirvilampi on ollut tekemisissä työkoneiden kanssa pienestä pitäen.

      Koulutus | Tätä mieltä tulevaisuuden ammattilaiset ovat metsienhoidosta: ”Metsien tulisi olla kasvipeitteisiä jatkuvasti”

    • Joensuulainen Karri Valkonen yhtymän metsässä. Hän kävi uusille metsänomistajille suunnatun kurssin metsänomistajuuden alkuvuosina.

      Talous | Karri Valkonen sai yllättävän lahjan – ei edes tiennyt isotädin omistavan metsää

      Tilaajalle
    • Alun järkytys metsänomistajuudesta on nyt vaihtunut innostukseksi. Laura Pykäläinen on jo päässyt suunnittelemaan metsänhoitotoimenpiteitä.

      Metsänhoito | Perintömetsä tuli 25-vuotiaalle Lauralle täytenä yllätyksenä: ”Tuntuu todella hyvälle päästä pohtimaan, mitä omalle metsälle voi tehdä”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa