
Perinteisen painopaperin valmistuksella on hiipuvan toimialan leima, mutta metsäyhtiö UPM on onnistunut tekemään yllättävän vahvan tuloksen paperiliiketoiminnallaan tänä vuonna.
Vaikka paperin hinnat ovat laskeneet, on UPM:n paperituotanto yltänyt 262 miljoonan euron liikevoittoon vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana. Se on melkein 40 prosenttia koko konsernin tämän vuoden tähän asti kertyneestä vertailukelpoisesta liiketuloksesta.
”Tämä on lisätodiste siitä, että yhtiöllä on hyvin tehokkaat koneet ja prosessit. Markkinakin on muuttunut paljon koneiden ja tehtaiden sulkemisten takia”, toteaa OP:n metsäteollisuutta seuraava seniorianalyytikko Henri Parkkinen.
UPM on kolmesta suuresta suomalaisesta metsäyhtiöistä ainoa, joka vielä valmistaa perinteisiä painopapereita.
Metsä Groupiin kuuluva Metsä Tissue tekee pehmo- ja ruuanlaittopapereita, eikä silläkään ole nyt mitään hävettävää. Se on kääntänyt vuodentakaisen tappionsa voitoksi niin, että pehmo- ja tiivispapereiden vertailukelpoinen liiketulos nousi 179 miljoonaan euroon vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana.
Katteiden paraneminen on nostanut Metsä Tissuen tulosta. Tänä vuonna se on tehnyt 30 prosenttia koko Metsä Groupin tuloksesta.
Kolmen suuren metsäyhtiön yhteenlaskettu vertailukelpoinen liiketulos heikkeni vuodessa 2,5 miljardia euroa.
Yhtiöiden välisessä yhdeksän kuukauden tulosvertailussa Metsä Group piti ykköspaikkansa 9,3 prosentin suhteellisella vertailukelpoisella liiketuloksella ja 8,3 prosentin sijoitetun pääoman tuolla mitattuna.
Toisena on UPM ja kolmantena Stora Enso. Metsä Group ja UPM ovat hyvin lähellä toisiaan varsinkin vertailukelpoisessa liiketuloksessa, sillä UPM:n vastaava luku on 8,7.
Jos yhtiöiden kehitystä tarkastelee tuloksen muutoksella toisen ja kolmannen neljänneksen jälkeen, niin Metsä Groupin suhteellinen kannattavuus meni huonoimpaan suuntaan, mutta UPM:n suhteellinen kannatavuus pysyi kuta kuinkin paikallaan. UPM olisi siis saamassa otetta heikosta suhdanteesta.
Yhtiökohtaisiin eroihin vaikuttavat erilaiset tuotevalikoimat, mutta yhtenä selityksenä voidaan pitää sitä, että UPM on todennäköisemmin reagoinut aiemmin markkinan muutoksiin ja sen tekemät päätökset ja sopeutukset ovat tukeneet tulosta.
Parkkisen mukaan metsäyhtiöiden osavuosikatsauksista saatiin vahvistus sille, että metsäteollisuuden markkinatilanne on edelleen vaikea.
”Erityisesti kartongin kysynnän heikkous konkretisoitui vuoden kolmennella neljänneksellä.”
Stora Enso on tänä vuonna tehnyt pakkauskartongeilla tappiota ja Metsä Groupin kartonkiliiketoiminnan tulos notkahti yli 70 prosenttia vuotta aiemmasta.
Metsä Groupin kartonkiyhtiö Metsä Board jatkaa tuotannon rajoituksia myös ensi vuonna ja se ilmoitti aloittavansa 1 100 ihmistä koskevat muutosneuvottelut lomautuksista. Mahdolliset lomautukset kestäisivät enintään 90 päivää.
Kartongin kysyntä on hyvin riippuvainen yksityisestä kulutuksesta. Jos kauppa ei käy verkossa ja kivijalkamyymälöissä, ei tarvita myöskään kartonkipakkauksia.
Puutuotteiden ja sahaamisen tulokset olivat heikkoja rakentamisen alamäen takia. Sellun kysynnässä on nähtävissä pientä piristymistä ja markkinahinnat ovat kääntyneet hienoiseen nousuun.
Parkkinen sanoo, että nyt alalle on syntynyt jonkin tyyppinen kollektiivinen ajatus, että sellun ja kartongin varastosopeutus vähenisi yhä vuoden loppua kohden.
Metsä Group toteaa katsauksessaan, että tämän kolmen neljänneksen aikana sen markkinahavusellujen keskimääräiset myyntihinnat laskivat Euroopassa 7 prosenttia ja Kiinassa 19 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Tämän vuoden toisesta neljänneksestä hinnat laskivat Euroopassa kymmenen prosenttia ja Kiinassa kuusi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
