
Stora Enson kolmas vuosineljännes meni odotetun huonosti. Kartonkipakkausten, sellun ja puutuotteiden myyntihintojen lasku pienensi yhtiön liikevaihtoa ja tulosta.
Pikaista muutosta ei kannata odottaa, sillä yhtiön oman arvion mukaan sen markkinanäkymät jatkuvat vaisuina vuoden 2023 loppuun ja vuoden 2024 alussa. Yhtiö ei odota tilanteen paranevan viimeisellä vuosineljänneksellä.
Stora Enso toistaa tulosohjeistuksensa, jonka mukaan vuoden 2023 operatiivinen liiketulos on merkittävästi pienempi kuin vuonna 2022.
Yhtiö arvioi sellun kysynnän vahvistuvan hieman, mutta pysyvän kuitenkin matalalla tasolla. Maailmanlaajuiset selluvarastot ovat laskussa huipputasostaan, mutta toisaalta markkinoille on tulossa uutta kapasiteettia.
Stora Enson heinä–syyskuun vertailukelpoinen liiketulos oli 21 miljoonaa euroa. Se oli 16 miljoonaa vähemmän kuin edeltävällä neljänneksellä. Inflaation hellittäminen ja tuotantokustannusten, kuten kemikaalien ja logistiikan hintojen lasku toivat pientä lohtua ja tukivat tulosta, mutta ne eivät kuitenkaan paikanneet myynnin menetyksiä.
Vuoden takaiseen verrattuna voidaan puhua romahduksesta. Vuoden 2022 kolmannen neljänneksen vertailukelpoinen liiketulos oli 527 miljoonaa euroa. Silloin elettiin metsäteollisuuden huippusyklin viimeisiä hetkiä ja yhtiöt takoivat kovia tuloksia.
Koko tämän vuoden yhdeksän kuukauden liikevaihto jäi 18 prosenttia viime vuodesta ja oli noin 7,2 miljardia euroa. Tammi–syyskuun vertailukelpoinen liiketulos putosi 81 prosenttia 292 miljoonaan euroon. Yhtiön mukaan erityisesti puuraaka-aineen kallistuminen pienensi vertailukelpoista liiketulosta.
Stora Enson liiketoiminnoista heikosti ovat menneet pakkauskartongit ja puutuotteet. Ne ovat kumpikin tehneet tappiota vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana. Niiden yhteenlaskettu tappio oli 53 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin ne tekivät hieman yli miljardin euron voiton.
Kuluttajien varovaisuus ja vähittäiskaupan hidastuminen vähentävät erityisesti pakkausten tarvetta.
Markkinoilla on arvuuteltu Stora Enson tammikuussa ostetun De Jong Packaging Groupin järkevyyttä. Aaltopahvi- ja pakkausvalmistaja De Jong teki 486 miljoonan euron liikevaihdolla 18 miljoonaa euroa operatiivista nettotappiota. Yhtiön näkemyksen mukaan ilman suljettavaa hollantilaista De Hoopin kartonkitehdasta De Jong vaikutti positiivisesti konsernin liiketulokseen.
Sellun valmistus pystyi pieneen parannukseen ja se kääntyi kolmannella neljänneksellä viisi miljoonaa euroa voitolliseksi. Edeltävällä neljänneksellä se oli 13 miljoonaa euroa tappiolla.
Stora Enson korollisten velkoja määrä on kasvanut 1,3 miljardia euroa 5,3 miljardiin euroon. Se on ottanut sekä pankkilainaa että käynyt joukkovelkakirjamarkkinalla.
Yhtiö ei enää pysynyt itselleen asettamassa velkojen takaisinmaksutavoitteessa. Sitä se mittaa nettovelan suhteella operatiiviseen käyttökatteeseen. Yhtiön asettama tavoite on kaksi eli nettovelat tulisivat kuitattua käyttökatteella kahdessa vuodessa. Nyt tuo suhdeluku on 2,4. Vuotta aiemmin se oli 0,8.
Uusi toimitusjohtaja Hans Sohlström on käärinyt hihat ja ryhtynyt muokkaamaan yhtiön ylintä johtoa. Aaltopahvipakkauksista vastannut David Ekberg lähtee yhtiöstä marraskuun lopulla.
Hänen tilalleen yhtiö on nimittänyt Ad Smitin. Hän on aiemmin toiminut toimitusjohtajana De Jong Packaging Groupissa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
