
Odotukset eivät ole ruusuisia suurten metsäyhtiöiden ensi viikolla julkaistavista heinä–syyskuun tuloksista.
”Odotettavissa on toisen vuosineljänneksen kaltaisia numeroita eli huonointa kehitystä miesmuistiin”, tiivistää analyysitalo Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen.
Stora Enso ja UPM julkistavat osavuosikatsauksensa tiistaina 24. lokakuuta ja Metsä Group torstaina 26. lokakuuta.
Kontrasti viime vuoden vertailukauteen on huomattava, sillä vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä metsäyhtiöt porskuttivat suhdannehuipussa ja tekivät ennätysmäisiä tuloksia.
Viljakainen odottaa Stora Enson ja Metsä Groupin tytäryhtiön Metsä Boardin taiteilevan operatiivisen kannattavuusrajan tuntumassa. UPM:n pitäisi pystyä energian ja paperin korkeiden katteiden ansiosta vähän parempaan, mutta senkin suoritus jäänee vaisuksi.
UPM:llä mielenkiintoa herättää uuden Paso de los Torosin sellutehtaan vaikutus tulokseen. Kolmas neljännes on ensimmäinen, jonka aikana tehdas on toiminut koko kolmen kuukauden jakson.
OP:n metsäteollisuutta seuraava seniorianalyytikko Henri Parkkinen muotoilee niin, että kaikkien kolmen pitäisi pystyä samaan tasoon kuin vuoden toisella neljänneksellä tai parantamaan hieman.
Syy synkistelyyn on yksinkertainen: tuotteiden kysyntä on huonoa. Esimerkiksi kartongin menekki on hyvin riippuvainen yksityisestä kulutuksesta.
"Kuluttajat painivat ostovoimaongelmien kanssa. Varastokorjaus alkaa olla ohi yksittäisiä tuoteryhmiä lukuun ottamatta, mutta heikon pohjakysynnän takia volyymit ja käyttöasteet ovat todella alhaiset. Hinnat ovat jämähtäneet keskimäärin toisen neljänneksen alhaisille tasoille”, Viljakainen sanoo.
Parkkinen nostaa esiin, että maailman suurin selluntuottaja Suzano nosti lokakuun alussa lyhytkuituisen sellun hintaa 30–50 dollaria ja tällä viikolla se ilmoitti 50–80 dollarin korotuksista marraskuulle. Tästä voisi päätellä, että varastojen purku on edennyt ja hinnat alkavat nousta vähitellen, mutta suomalaisyhtiöiltä odotetaan lisätietoa varastotasoista.
Metsäyhtiöiden kustannustaso on vieläkin korkea, vaikka energia, kemikaalit ja logistiikka ovat halventuneet. Sen sijaan puukustannusten huippua haetaan juuri nyt.
Yhtiöt ovat sopeuttaneet toimintaansa seisottamalla tuotantolinjoja ja lomauttamalla henkilöstöään.
”Kolmannella neljänneksellä näitä hyötyjä näkyy jonkin verran enemmän kuin toisella, mutta liikevaihtopuolen ajureiden tulokseen kohdistaman paineen mittakaava on niin suuri, että omat toimet ovat vain kivun lievitystä”, Viljakainen sanoo.
Hän muistuttaa, että omat toimet ovat olleet välttämättömiä, jotta yhtiöt pystyvät puolustamaan liiketoimintansa kassavirtaa. Sopeutukset myös luovat pohjaa varastojen alasajolle ja edellytyksiä toimitusmäärien kestävämmälle nousulle jossain vaiheessa.
”Kestävämpi nousu ei ala kolmannella neljänneksellä ja loppuvuodenkin osalta tilannekuva on hankala.”
Parkkinen pitäisi pienenä ihmeenä, jos jokin yhtiö antaisi arviota ensi vuodesta, koska näkymä on hyvin lyhyt.
Yksi asia on kuitenkin varmaa. Hans Sohlström esittelee ensimmäisen osavuosikatsauksensa Stora Enson toimitusjohtajana. Toki kolmas neljännes oli vielä suurimmaksi osaksi Annica Breskyn aikakautta, sillä hän poistui yhtiöstä äkkilähdöllä 18. syyskuuta.
Stora Enson uudelta johdolta odotetaan rehellistä tilannekuvaa.
Viljakainen odottaa Sohlströmiltä rehellistä tilannekuvaa. Se pitää pystyä sijoittajille antamaan, mutta valmista suunnitelmaa tulevasta tuskin vielä esitellään.
Parkkinen ei odota Sohlströmin linjaavan osavuosikatsauksen julkistuksen yhteydessä uusia strategisia painopisteitä, mutta ”ei siinä varmaan kauaa sen jälkeen mene”.
Uudelta johdolta odotetaan kannanottoa yhtiön rakennemuutoksen laajuuteen ja vauhtiin, kassavirran käytön tärkeysjärjestykseen ja eräiden yksittäisten tehtaiden tai liiketoimintojen jatkoon.
Yksi näistä on hiljattain Stora Enson ostama De Jongin kartonkiyhtiö. Se maksoi miljardin, yksi kaupassa tulleista tehtaista on jo lopetettu ja tämän vuoden alussa De Jong teki 330 miljoonan euron liikevaihdolla 16 miljoonaa euroa operatiivista nettotappiota.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
