• "Olemme luonnollisesti pettyneitä” – Stora Enson tulos sukelsi syvälle alkuvuoden aikana

    Metsäteollisuustuotteiden heikko kysyntä hiipui entisestään kevään ja alkukesän aikana. Merkkejä paremmasta ei näy.
    Stora Enson Sunilan tehtaalla käydään parhaillaan muutosneuvotteja, koska yhtiö on päättänyt sulkea tehtaan. 250 ihmisen työ on loppumassa.
    Stora Enson Sunilan tehtaalla käydään parhaillaan muutosneuvotteja, koska yhtiö on päättänyt sulkea tehtaan. 250 ihmisen työ on loppumassa. Kuva: Marja Seppälä
    Metsä|Metsäteollisuus
    21.7.202309:21
    Sami Suojanen

    Stora Enso teki erittäin heikon tuloksen vuoden toisella neljänneksellä.

    ”Olemme luonnollisesti erittäin pettyneitä”, toimitusjohtaja Annica Bresky toteaa yhtiön tulostiedotteessa.

    Breskyn mukaan markkinoiden heikko kysyntä hiipui entisestään toisella neljänneksellä.

    ”Inflaatiolla ja kuluttajien elinkustannuskriisillä, rakentamisen supistumisella ja varastojaan edelleen purkavilla asiakkailla on suora vaikutus liiketoiminta-alueisiimme. Valitettavasti emme näe markkinoilla merkkejä kysynnän paranemisesta”, Bresky toteaa tiedotteessa.

    Stora Enso odottaa, että varastojen purku jatkuu useimmissa yhtiön tuotesegmenteissä vuoden 2023 toisella puoliskolla.

    Alkuvuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana yhtiön liikevaihto laski lähes 13 prosenttia ylittäen juuri ja juuri viisi miljardia euroa. Vuotta aiemmin se oli 5852 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liiketulos notkahti 73 prosenttia 271 miljoonaan euroon (1008 milj. euroa vuonna 2022) ja katsauskauden tulos oli 72 miljoonaa euroa tappiolla. Vuotta aiemmin katsauskauden tulos oli 586 miljoonaa euroa.

    ”Kysyntä jatkoi heikkenemistään kaikissa liiketoiminnoissamme paitsi Packaging Solutions- ja Forest-divisioonissa. Varastojen purku toimitusketjussa ja heikentyvä kysyntä vaikuttavat edelleen suurimpien divisiooniemme – Packaging Materialsin, Biomaterialsin ja Wood Productsin – liiketoimintaan yhdessä korkeista tuotantokustannuksista johtuvien katepaineiden kanssa”, Bresky kertaa kevään ja alkukesän tilannetta.

    Yhtiön mukaan osa raaka-ainekustannuksista on jo saavuttanut huippunsa, mutta useimpien raaka-aineiden, kuten puun ja kemikaalien, hinnat olivat yhä korkealla aiempaan tasoon nähden.

    ”Erityisesti Biomaterials-divisioonassa ei ole ennen nähty yhtä nopeaa laskua sellun maailmanmarkkinahinnoissa. Markkinoille on tulossa merkittävä määrä uutta kapasiteettia tilanteessa, jossa kysyntä on heikkoa ja markkinasellun varastot maailmanlaajuisesti ovat hyvin korkealla tasolla.”

    Parantaakseen kannattavuuttaan yhtiö aikoo sulkea pysyvästi Sunilan sellutehtaan, De Hoopin kierrätettyjä kartonkeja valmistavan tehtaan Alankomaissa, yhden kierrätetyn kartongin linjan Ostrołękan tehtaalla Puolassa ja Näpin sahan Virossa.

    Lisäksi toinen Anjalankosken tehtaiden paperilinjoista suljetaan pysyvästi vuoden 2023 viimeisen neljänneksen aikana.

    Stora Enson tavoitteena on hajautettu toimintamalli ja divisioonien itsenäisen päätäntävallan lisääminen ja konsernitoimintojen virtaviivaistaminen. Kaikilla näillä muutoksilla se laskee parantavansa vertailukelpoista liiketulosta noin 110 miljoonaa euroa vuodessa.

    Yhtiö toistaa tulosohjeistuksensa, jonka mukaan vuoden 2023 vertailukelpoinen liiketulos on merkittävästi pienempi kuin vuoden 2022 vertailukelpoinen liiketulos, joka oli 1891 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Korkeat varastomäärät ja heikko kysyntä kurittavat metsäteollisuutta juuri nyt. Kuvituskuva Metsä Boardin kartonkitehtaalta Kyröskoskelta.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöiden alkuvuosi on peilikuva viime vuoden suhdannehuipusta – odotettavissa huonoja tuloksia

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuus | Metsäteollisuuden ennätystulokset vaihtuivat nopeasti lomautuksiin – laskusuhdanteesta huolimatta hakkuumäärien ennustetaan säilyvän korkeina

      Tilaajalle
    • Tänä vuonna Metsä Board lisää tuotantoaan Kemissä ja Stora Enso Varkaudessa. Kuvassa Metsä Boardin kartonkitehdas Kemissä.

      Metsäteollisuus | Kartonkien vientimäärät olivat alkuvuonna neljänneksen pienemmät kuin edellisvuonna ‒ Koetaanko syksyllä uusi nousu?

      Tilaajalle
    • ”Kymenlaakson aluetaloudelle Sunilan lakkautus on ankara isku. Kaakkois- ja Itä-Suomi ovat olleet helmikuun 2022 jälkeen lujilla muutenkin”, Mari Ikonen kirjoittaa.

      Metsäteollisuus | Jyrkät suhdannevaihtelut ovat yhä osa metsäalaa

    • Sunilan sellutehdas.

      Metsä | Metsäteollisuus etenee kahteen suuntaan

    • Metsäteollisuus | Sunilan tehdas kävi jatkoajalla – ligniini- ja akkumateriaalituotanto ei riittänyt sitä pidentämään

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    metsäteollisuus
    tulokset
    kysyntä
    Annica Bresky
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa