
Helmipöllön puputusta voi kuulla tähän aikaan vuodesta, kun koiraat kutsuvat naaraita luokseen. Asiantuntijoiden mukaan helmipöllön ääntelyä kuulee todennäköisemmin noin klo 18 tai 02 aikaan. Pöllöt huhuilevatkin yleensä yöllä, jolloin muita ääniä on vähän.
”Äänien kuulemista helpottaa se, että pöllöt pysyttelevät yleensä samalla alueella pitkään ja huhuilu jatkuu pitkään kerrallaan”, kertoo Helsingin yliopiston tutkija Hanna Rosti.
Maamme toiseksi pienin pöllölaji oli aikoinaan maamme runsaslukuisin pöllö, mutta viime vuosikymmeninä sen kanta on heikentynyt. Helmipöllön puputusta kuulee yhä harvemmin.
”On arvioitu, että helmipöllökanta häviää nykyisin noin kolmen prosentin vuosivauhdilla”, muistutti Sääksisäätiön hallituksen puheenjohtaja Ilmari Häkkinen Helsingin yliopiston järjestämässä pöllöillassa Lammilla.
”Helmipöllökanta häviää nykyisin noin kahden prosentin vuosivauhdilla.”
Petolintututkimusta on tehty jo vuosikymmeniä ja pöllöille on laskettu kannankehitysindeksit. Niiden mukaan keskikokoisten pöllöjen määrät ovat kasvaneet, kun taas pienemmät pöllöt ovat vähentyneet. Syitä vähenemiseen on monia. Elinympäristössä tapahtuneet muutokset ovat yksi syy. Vanhojen metsien hävitessä helmipöllöltä vähenevät sekä pesäkolot että suojapaikat vihollisia vastaan.
Helmipöllön pesä on usein vanhassa haavassa, jossa on palokärjen tekemä kolo. Myös männyssä oleva kolo kelpaa helmipöllölle. Yksi sen vihollisista onkin näätä, joka törmää helposti pöllönpesään, sillä se käyttää samoja koloja päivälepopaikkanaan.
Tämän takia pöllö usein kurkistaa kolostaan, jos raaputtaa puu runkoa. Tarkistamalla rapinan aiheuttajan, emo ehtii paeta.
Helmipöllöjen asuntopulaa voidaan helpottaa asentamalla turvallisia pönttöjä, joista ne saavat myös suojaa myös viirupöllöiltä ja kanahaukalta.
Metsäteollisuusyhtiö UPM Metsän omistamalla 8 000 hehtaarin suuruisella metsäalueella Janakkalassa on rakennettu helmipöllöille näätäturvallisia pesäpönttöjä.
”Pöntöt on asennettu tolpan päähän. Tolpan ympärille laitetaan muoviputki, jonka pinnasta näädän kynnet eivät saa otetta. Pöntöt sijoitetaan niin kauas lähipuista, etteivät näädät pääse hyppäämälläkään pesän kimppuun.
Helmipöllön pääasiallinen ravinto koostuu pikkujyrsijöistä, erityisesti myyristä. Huonot myyrävuodet heikentävät lisääntymismenestystä.
”Yksi syy kannan vähenemiseen on myyräkannoissa, jotka eivät enää vaihtele Etelä-Suomessa kolmen vuoden sykleissä yhtä selkeästi kuin ennen. Keski-Suomesta ylöspäin helmipöllöjä esiintyy harvakseltaan ja laji on silmälläpidettävä. Jos myyräkanta on huono, vain pieni osa helmipöllön poikasista selviää aikuiseksi”, Häkkinen kertoi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
