Helmipöllön puputusta kuulee maaliskuussa. Kuva: Rami MarjamäkiOrivesiNyt on tismalleen oikea hetki pöllöretkelle – jos tuuri käy, kuulee huhuilun lisäksi puputusta ja vihellystä
Hämärtyvä, tyyni kevättalven ilta luo otolliset olosuhteet pöllöretkelle. Onnistuneella retkellä saattaa kuulla useiden eri lajien ääniä.TilaajalleAurinko laskee horisontin taakse ja pimeys laskeutuu metsiin. Kuusten latvat piirtyvät tummaa taivaanrantaa vasten, kuin luonnon taideteokset. Hetki on täynnä odotusta ja salaperäisyyttä.
Illan syvetessä pöllöt aloittavat salamyhkäisen huhuilunsa, joka kaikuu yli tummuvan maiseman. Yöeläinten äänet luovat luontoon tunnelman, joka saa sydämen pamppailemaan innostuksesta.
Kevättalvi ja alkukevät on otollisinta aikaa pöllöretkille, kun eri lajit valmistautuvat pesintään ja etsivät itselleen kumppania.
Maalis-huhtikuussa myös monet lintuyhdistykset järjestävät kuunteluretkiä, jossa on mahdollisuus päästä asiantuntijoiden johdolla kuulemaan pöllöjen soidinääniä.
Marjo Toivonen (vas.) ja Eila Smolander odottavat äänihavaintoja yön hiljaisuudessa. Kuva: Rami Marjamäki”Retkillä yhdistyksen oppaat johdattavat osallistujat pöllömaailman saloihin. Pöllöretket ovat yleensä kaikille avoimia, eikä yhdistyksen jäsenyys ole edellytys osallistumiselle”, kertoo Eila Smolander, joka on Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen aktiivijäsen ja retkikummi.
Retkikummit ovat yhdistyksen jäseniä, jotka ovat lupautuneet vetämään yleisölle suunnattuja tapahtumia. Pöllöretkien lisäksi Smolander järjestää myös muita linturetkiä, kuten kesäisiä yölaulajaretkiä.
Hiljaiset retket pimeässä ovat aina hieman jännittäviä ja moni osallistuja saattaa päästä kuulemaan yöhuutelijoiden ääniä ensimmäistä kertaa elämässään. Parhaimmillaan tunnelma on taianomainen.
Lapinpöllön voi tavata toisinaan myös päiväsaikaan myyriä tähystämässä. Kuva: Rami MarjamäkiEila Smolander ja Marjo Toivonen järjestävät tänä keväänä Oriveden maisemissa Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen pöllöretkiä säiden ja mahdollisuuksien mukaan.
”Parhaan tuloksen saamiseksi hyviä pöllöalueita kannattaa kiertää ja kuunnella aamuyön tunneille saakka, mutta yleisölle suunnatuille retkille lähdemme alkuillasta ja kierrämme alueita muutaman tunnin”, Toivonen kertoo.
Yksi retkien kuuntelupaikoista on sympaattisen omakotitalon pihapiirissä, jonka edustan koivikossa on tänä keväänäkin vihellellyt varpuspöllö.
Saavumme kohteelle ja kuuntelemme liikkumatta – odotus ja jännitys väreilee ilmassa.
Marjo Toivonen skannaa kuuntelulaitteen avulla Juha Nousiaisen (taustalla) pihassa pöllöjen ääniä. Pian kuuluukin varpuspöllön vihellys. Kuva: Rami MarjamäkiHiljaisuuden rikkoo kaukaisuudesta kantautuva koiran haukunta ja läheisen talon pihalla pauhaava raivaussaha. Lopulta häiriöäänet hiljenevät ja kuulakkaan pakkassään halki kiirii hento vislaus.
”Varpuspöllön vihellys”, vahvistaa kuuntelulaitteella maisemaa skannaava Marjo Toivonen.
”Haittamelu peittää erityisesti hiemankin kauempaa kuuluvat huhuilut hyvin tehokkaasti.”
Ääni on hento ja ilman asiantuntijoiden läsnäoloa se olisi varmasti jäänyt huomaamatta. Tai ainakaan vihellystä ei olisi osannut yhdistää pöllöön.
”Tuulen humina, autojen ja koneiden äänet, koiran haukunta sekä muu haittamelu peittää erityisesti hiemankin kauempaa kuuluvat huhuilut hyvin tehokkaasti”, Smolander muistuttaa.
”Kohteessa olisi hyvä kuunnella hiljaisuudessa vähintään viisi minuuttia, jotta tietää ovatko pöllöt äänessä.”
Sarvipöllö muistuttaa huuhkajaa niin äänen kuin ulkomuodonkin perusteella, mutta on selvästi pienempi. Kuva: Rami MarjamäkiPöllöjen kuunteluretkillä olosuhteet ovat hyvin ratkaisevassa roolissa, mutta vaikka olisi liikkeellä täydelliseltä vaikuttavaan aikaan, on retkillä aina omat epävarmuustekijänsä eikä huhuilutakuuta ole.
”Havainnointiin vaikuttaa myös pöllöjen raju väheneminen viime vuosien aikana”, Ylöjärvellä pöllöretkiä järjestävä petolinturengastaja ja valokuvaaja Rami Marjamäki kertoo.
”Havainnointiin vaikuttaa myös pöllöjen raju väheneminen viime vuosien aikana.”
”Viimeisin todella hyvä pöllövuosi oli 2009, jolloin pesiä ja poikasia oli paljon", Marjamäki toteaa.
Syitä pöllöjen vähenemiseen on hänen mukaansa monia.
"Avokaatopaikkojen lopettaminen on vaikuttanut huuhkajakantaan, vanhojen metsien pirstaloituminen helmipöllöihin ja varpuspöllöihin, ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat yleisesti lähes kaikkiin Suomen pöllölajeihin.”
Kaikki ihmiset eivät pääse koko elämänsä aikana edes kunnolla kuulemaan pöllöjen huhuilua saatikka näkemään näitä kauniita petolintuja.
Viirupöllö on pesinyt jo kahtena vuonna Esa Kallion pihapuun korkeassa kannossa. Kuva: Rami MarjamäkiOrivesiläinen Esa Kallio on päässyt tekemään pöllöjen kanssa lähempää tuttavuutta kuin moni toivoisi. Mies on jo kahden kesän ajan jakanut pihapiirinsä taloksi asettuneiden viirupöllöjen kanssa.
”Uskallan väittää, ettei kellään ole pihassaan yhtä hienoa pöllön pesäpuuta kuin minulla”, Kallio virnistää massiivisen koivukannon juurella.
”Isoisäni istutti puun vuonna 1913, mutta muutama vuosi sitten komea pihakoivu alkoi olla niin huonossa kunnossa, että se piti kaataa. Puusta jätettiin muistoksi nelimetrinen kanto.”
”Uskallan väittää, ettei kellään ole pihassaan yhtä hienoa pöllön pesäpuuta kuin minulla.”
Koivussa oli vain kova reunus jäljellä ja sisältä se oli ontto. Korkean kannon päähän muodostui suojaisa potero, joka oli kuin tehty pöllön pesäpaikaksi. Pian kantoon asettuikin viirupöllö.
Yhteiselo on ollut intohimoiselle luontoihmiselle antoisaa, mutta toisinaan myös haastavaa.
”Metsän kovimmat turvamiehet ovat karhuemo ja viirupöllönaaras, kun ne suojelevat poikasiaan, kannattaa pysyä pois tieltä”, Kallio neuvoo.
Viirupöllön lento on äänetöntä. Kuva: Rami Marjamäki”Viirupöllönaaraan siipien kärkiväli on noin 130 senttiä. Fiilis on mieletön, kun seisot keskellä pihaa ja huomaat viirupöllön liitävän kamikaze-asennossa suoraan kohti, etkä tiedä liitääkö lintu ohi vai iskeekö se suoraan päähän.”
Kerran poikasiaan suojeleva pöllöemo pääsi yllättämään Kallion takaapäin. Iskun seurauksena hän sai takaraivoonsa syviä haavoja.
”Uusien pihanaapureiden vuoksi olen joutunut kulkemaan osan aikaa vuodesta tontilla ja pihatöissä vahvasti suojautuneena mahdollisten pöllöhyökkäysten vuoksi.”
Kallio on nyttemmin rakentanut pöllölle pöntön kauemmas metsään, mutta mies tunnustaa salaa toivovansa, ettei pöllö muuttaisi sinne.
”En kestäisi katsella tyhjää pesäpuuta pihassa ja varmasti kaipaisin aggressiivista asuinkumppania takaisin pihapiiriin”, Kallio virnistää.
”Harva tällaisia luontoelämyksiä pääsee kokemaan omassa pihassaan.”
Huuhkajat ovat viime aikoina asettuneet pesimään myös kaupunkien keskustoihin muun muassa rusakoiden ja rottien perässä. Kuva: Kari SalonenPöllöistä ainoastaan huuhkaja on joutunut ihmisten järjestelmällisen vainon uhriksi. Huuhkajia on vainottu aivan viime vuosiin saakka, sillä suuren petolinnun on koettu kilpailevan ihmisten kanssa riistasta.
”Huuhkajaviha on vähentynyt merkittävästi, mutta kyllä sitä esiintyy yhä tänä päivänäkin ainakin tietyissä osissa maata”, Rami Marjamäki muistuttaa.
Suomen huuhkajakanta on ollut jo pitkään laskussa ja laji on todettu uhanalaisuusarvioinnissa erittäin uhanalaiseksi. Vähenemisen taustalla on useita eri tekijöitä.
”Huuhkajaviha on vähentynyt merkittävästi, mutta kyllä sitä esiintyy yhä tänä päivänäkin ainakin tietyissä osissa maata.”
”Yksi suuri muutos on ollut parantunut jätehuolto, sillä kaatopaikoilla eläneet rotat ovat tarjonneet huuhkajille helppoa ja varmaa ravintoa. Huuhkajia menehtyy paljon myös tieliikenteessä”, Marjamäki kertoo.
Huuhkaja on valittu tänä vuonna Bird Life Suomen vuoden linnuksi. Valinnan tavoitteena on selvittää lajin levinneisyys, pesimäkannan suuruus sekä niissä tapahtuneet muutokset ja lisätä tietoisuutta lajin vähenemisestä, vähenemisen syistä ja uhkatekijöistä.
Huuhkajan ääni on yksi pöllömaailman vaikuttavimpia. Euroopan suurimman pöllön kantava huokaus paljastaa salaperäisen ja pitkäikäisen pimeyden ruhtinaan kotikulmat.
”Jopa 30-vuotiaaksi elävän huuhkajan huhuilu on kuin satukirjasta, se säväyttää ja saa aistit valppaaksi”, Eila Smolander kuvailee.
Lehtopöllöstä on sekä ruskea että harmaa värimuoto. Kuva: Rami Marjamäki”Pöllöjen äänet voivat olla myös pelottavia. Viirupöllön kiukkua puhkuva huhuilu tai yllättäen lähietäisyydeltä kuuluva lehtopöllön ääni ovat kuin kauhuelokuvasta ja ne hätkähdyttävät joka kerta”, Smolander jatkaa.
”Ehkä kauneimmat pöllöjen äänet, joita odottaa kuulevansa, ovat helmipöllön sympaattinen puputus ja lapinpöllön höyryveturimainen ja pumppaava huhuilu”, Eila Smolander ja Marjo Toivonen pohtivat.
”Helmipöllön ääni on kauneuden lisäksi ilo kuulla myös, koska helmipöllöt ovat vähentyneet viime vuosina huolestuttavasti”, Rami Marjamäki muistuttaa.
Kun vanhan metsän hämystä kantautuu helmipöllön papattava pulputus, lapinpöllön huhuilu tai huuhkajan syvän kumea huokaus, kokee olevansa villin luonnon äärellä ja kohdanneensa yhä harvinaisemmaksi käyvän ja ainutlaatuisen luontokokemuksen.
Lintuyhdistysten järjestämät pöllöretket tarjoavat upean mahdollisuuden päästä kokemaan näitä mystisiä öiden ääniä ja kurkistamaan pöllöjen salaperäiseen maailmaan.
Kuva: Stiina HoviSuomessa pesii 10 pöllöä
Pöllöt ovat yöelämään sopeutuneita petolintuja. Osa pöllölajeista, kuten hiiripöllö, ovat aktiivisia myös valoisan ajan.
Suomessa pesii kymmenen pöllölajia. Eri pöllölajit ovat runsaslukuisia eri puolella Suomea.
Pöllöjen koko vaihtelee suuresti, suurin pöllömme on huuhkaja ja pienin varpuspöllö. Varpuspöllön siipien kärkiväli on n. 30–40 cm ja huuhkajan n. 140–170 cm.
Pöllöjen äänet vaihtelevat punatulkkumaisesta viheltelystä syvän kumeaan huhuiluun.
Helmipöllö on pienehkö pöllö, joka pesii monenlaisissa metsissä Ahvenanmaalta Lappiin. Helmipöllön soidinpuputus on 5–9-tavuinen ja säveltasoltaan nouseva: pu-pu-pu-pu-pu-pu-pu-pu.
Hiiripöllö on keskikokoinen pöllö, joka pesii pääasiassa Pohjois-Suomen valoisissa metsissä. Hiiripöllön soidinääni on useiden sekuntien kestoista ja helposti tunnistettavaa pulinaa: ulululululul.
Huuhkaja on Euroopan suurin pöllö. Laji pesii metsäympäristössä lähes koko maassa. Huuhkajan soidinhuhuilu on muutaman sekunnin välein toistuva kaksitavuinen ja kumean voimakas: huu-uu.
Lapinpöllö on lähes huuhkajan kokoinen pöllö, joka pesii harvalukuisena Pohjois-Suomen havumetsissä. Lapinpöllön soidinhuhuilu on matala ja kumea, 8–12-tavuinen ”pumppaus”: huu-huu-huu-huu-huu-huu.
Lehtopöllö on keskikokoinen pöllö, joka esiintyy harvalukuisena Etelä- ja Keski-Suomen kulttuurialueiden metsiköissä. Lehtopöllön soidinhuhuilu on muutaman sekunnin välein toistuva puhdassointinen: huuuuuo, hu, huhuhuhuhu-huuuuuuo.
Sarvipöllö on keskikokoinen pöllö, joka pesii runsasluisimpana Etelä- ja Keski-Suomen maanviljelysympäristön metsiköissä. Sarvipöllön soidinääni koostuu pitkästä sarjasta kolmen sekunnin välein toistuvia vaimeita ääniä: huu, huu.
Suopöllö on keskikokoinen, hieman sarvipöllöä suurempi pöllö, joka pesii harvalukuisena soilla ja pelloilla koko maassa. Suopöllön soidinääni on 10–20-tavuinen hidas puputus: pu-pu-pu-pu-pu-pu.
Tunturipöllö on lähes huuhkajan kokoinen, vaalea pöllö. Laji on Suomessa harvinainen ja sitä tavataan vain satunnaisesti Tunturi-Lapissa. Tunturipöllön soidinhuhuilu on matala, parin sekunnin välein 2–6 kertaa toistuva: huu.
Varpuspöllö on kooltaan vain punatulkun kokoinen. Suomen pienin pöllö pesii metsäalueilla lähes koko maassa. Varpuspöllön soidinääni on parin sekunnin välein toistuva korkea vihellys: hyy, hyy, hyy.
Viirupöllö on keskikokoinen pöllö, joka pesi havu- ja sekametsissä lähes koko maassa. Viirupöllön soidinääni on matalan kumeaa ja haukahtelevaa huhuilua: huhuh-huhuh-hu-huu-huh.
Äänikuvausten lähde: Suomen pöllöt, toim. Pertti Saurola. Kirjayhtymä 1995.
- Osaston luetuimmat
