Sydäntalvea ei voi enää määrittää kalenterin avulla

Pauli Kimpisalo seisoo kotipihallaan Rajamäen kylässä, josta voi nähdä kolmen pitäjää: Kauhajoen, Karijoen ja Isojoen. Paikasta on 28 kilometrin matka Lauhavuoren kansallispuistoon.

Muutaman sadan metrin päässä pihasta sijaitsee roudan syvyyden mittauspiste, josta Kimpisalo merkitsee säännöllisesti ylös eri tietoja.

Routamittauksen ja lumen syvyyden sekä painon merkinnät hän lähettää yli 25 vuoden kokemuksella Suomen ympäristökeskukseen. Mittaus osana valtakunnallista 40 tutkimuspisteen verkostoa.

Koko maassa on noin 150 mittausputkea. Niistä kirjatut havainnot tallennetaan Suomen ympäristökeskuksen ja alueellisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ylläpitämään pohjavesirekisteriin (POVET).

Roudan syvyydellä on iso merkitys metsätaloudelle, kun puuta ajetaan palstalta kohti metsäauto- tai maantietä. Toimivalle metsätaloudelle tarvitaan riittävästi lunta ja -25 asteen pakkasjaksoja.

Mittausputkeen laitettava ruostumattomasta teräksestä valmistettu kuula auttaa havainnointia keväällä roudan sulamisvaiheessa. Kuva: Johannes Tervo

Lumipeitteestä tehtävä linjamittaus on periaatteessa yksinkertainen mutta tarkkuutta vaativa toimenpide. Linjamittausten avulla pyritään saamaan selville paikkakunnan keskimääräinen lumensyvyys ja lisäksi lumipeitteen vesimäärä.

Routaseurantaa tekevät asemat mittaavat luonnontilaisen roudan syvyyttä, roudan sulamista pinnasta sekä lumen syvyyttä aukealla, metsässä ja suolla.

Asemat edustavat erilaisia ilmasto-oloja erilaisilla maalaji-, metsä- ja suoalueilla. Roudan havainto- ja lumipeitteen linjamittaukset tehdään kerran kuukaudessa, maaliskuun alusta kahden viikon välein.

Mittaukset aloitetaan, kun lunta on riittävästi lumen tiheysmittaukseen. Routahavainnot aloitetaan, kun routaa alkaa muodostua.

Mittaukset loppuvat, kun routa on lopullisesta poistunut jokaisesta putkesta eikä lumen tiheysmittausta voida tehdä.

Roudan syvyyttä mitataan metyleenisiniputkilla. Routa-asemilla on kaksi rinnakkaista routaputkea aukealla ja metsässä. Lisäksi käytössä on putki suolla, jos kostea paikka on lähimaastossa.

Menetelmä perustuu siihen, että tislattuun veteen liuotettu metyleenisini kuivatislautuu maahan asennetussa routaputkessa värittömäksi, kun vesi jäätyy.

Putkeen laitetaan lisäksi ruostumattomasta teräksestä tehty pyöreä kuula. Se auttaa havainnointia roudan sulamisvaiheessa, jolloin rajat eivät aina näy selvinä.

Kuula osoittaa asteikolta roudan syvyyden, kun putki käännetään ylösalaisin.

Routaputki koostuu kahdesta sisäkkäisestä putkesta. Ulompi ulkoputki on pysyvästi sijoitettu maahan tehtyyn reikään.

Ulkoputkessa on asteikko lumenpaksuuden määrittämiseksi maanpinnasta ylöspäin ja sisemmässä nesteputkessa roudan mittaamista varten maanpinnasta alaspäin. Sisäputken nollaraja on maanpinnassa.

Lumen mittauksessa käytetään aina lisäksi puista maakeppiä mitta-asteikolla

Tutkimuspisteiltään kerätyt tiedot Pauli Kimpisalo lähettää excel-taulukoituina Suomen ympäristökeskukseen. Hertta-kissa seuraa isäntänsä työntekoa lähietäisyydeltä. Kuva: Johannes Tervo

Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan rajamailla vanha virsi siitä, että vuodet eivät ole veljeksiä osoittautui jälleen todeksi.

”Routaa ei käytännössä meillä ollut lainkaan. Täällä lumi satoi maahan syksyllä niin varhain, ettei routaa päässyt syntymään”, Kimpisalo sanoo.

Hän on ajanut traktorilla lumen tultua uria metsäänsä, jotta ne tiivistyessään kantavat myöhemmin puunajossa.

”Joskus joku on soittanut ja kysynyt minultakin, onko metsässä riittävästi routaa puunajoa varten”, Kimpisalo sanoo.

Lumen syvyyden mittauksessa vasemmalla näkyvä keppi ei saa työntyä kosteaan maahan asti. Teräksiseen sylinteriin mitattu lumikerros punnitaan, mikä kertoo muun muassa tulvaennusteissa käytettävän kosteusprosentin. Kuva: Johannes Tervo

Vuosien erilaisuus näkyy lisäksi siinä, että vaikka aikainen lumentulo vaikutti routaan, itse lumipeite ei kohonnut tavanomaisiin lukemiin.

”Yleensä juuri maaliskuun lopulla lumipeite on korkeimmillaan. Enimmillään lunta oli 35 senttiä ennen joulua.”

Viime vuonna lumipeite nousi Kimpisalon mittauspisteellä jopa 70 senttiin. Tänä vuonna lumen korkeus oli maaliskuun lopulla vain viitisen senttiä.

”Sen pystyy vielä mittaamaan, mutta sen alapuolella ollaan jo rajoilla kanervan ja heinän tullessa vastaan.”

Ilmastossa tapahtunut muutos näkyy Kimpisalon mukaan lähinnä siinä, että kirjanpainajan rasittamia puita esiintyy aiempaa enemmän myös lakeuden eteläreunamilla.

”Sydäntalven määrittäminen kalenteriin perustuen on nykyisin vaikeaa.”

Pauli ja Leena Kimpisalo sekä Hile-koira kävelevät kotimaisemissaan kytötietä, josta erottuu vielä juuri ja juuri heidän hiihtämänsä latu. Kuva: Johannes Tervo