• Kansalaisten tekemiä suurpetohavaintoja jo yli 67 000 tänä vuonna – kasvua vuodessa 70 prosenttia

    Riistakeskuksen mukaan erityisesti karhu- ja susihavainnot ovat miltei kaksinkertaistuneet viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
    Myös pihahavaintojen määrä on kasvanut.
    Myös pihahavaintojen määrä on kasvanut.  Kuva: Mela Jarno
    Metsä|Erä
    7.11.202510:23
    Eija Vallinheimo

    Tänä vuonna suurpetohavaintoja on tallennettu Tassu-järjestelmään jo yli 67 000. Kasvua edelliseen vuoteen on lähes 70 prosenttia. Etenkin karhuista ja susista on tehty havaintoja kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.

    Kansalaiset ilmoittavat suurpetohavaintonsa petoyhdyshenkilöille, jotka tarkastavat ja tallentavat varmennetut havainnot Tassu-järjestelmään.

    Talven tullessa ja lumipeitteen vahvistuessa havaintojen määrä perinteisesti kasvaa. Talvella eläinten jälkiä on helpompi havaita maastossa. Kansalaisia kannustetaan jatkossakin ilmoittamaan kaikki havaitut suurpedot petoyhdyshenkilöille.

    ”Havaintomäärän kasvu kertoo aktiivisista kansalaisista ja tehtäväänsä sitoutuneista petoyhdyshenkilöistä. Jokainen havainto on tärkeä pala yhteistä tietopohjaa”, Suomen riistakeskuksen riistapäällikkö Olli Kursula sanoo tiedotteessa.

    Riistakeskuksen mukaan kasvanut havaintomäärä ei suoraan kerro suurpetokantojen kasvusta, vaan havaintojen ilmoittamisen ja tallentamisen aktiivisuudesta. Kattava aineisto auttaa tutkijoita muodostamaan tulevaisuudessa entistä tarkempia kanta-arvioita.

    ”Tassu-havainnot ovat tärkeä aineistolähde kaikkien suurpetojen kannanarvioinnissa”, toteaa tutkija Samuli Heikkinen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

    Tutkimuksen lisäksi viranomaiset ja riistahallinto, kuten poliisi ja Suomen riistakeskus, käyttävät Tassu-havaintoja päätöksenteon tukena esimerkiksi myöntäessään poikkeuslupia.

    ”Erityisen tärkeitä ovat tällä hetkellä tuoreet susihavainnot, joita hyödynnetään muun muassa suden kiintiöpyynnin valmistelussa sekä marraskuussa alkaneen DNA-näytekeräyksen kohdentamisessa”, Kursula sanoo.

    Tassu-havainnot julkaistaan karkeistettuina Luonnonvaratieto.fi-sivustolla.

    Lisää aiheesta
    • Ruotsissa kerätyn suden dna-näytteen paikan voi löytää tarkasti kartalta. Myös sen tulos on avoimesti näkyvillä sivustolla.

      Erä | Ruotsissa sovelluksen kautta välitettävät suurpetohavainnot ovat tarkasti kaikkien nähtävillä

      Tilaajalle
    • Suden DNA-näytteitä saadaan keräämällä suden ulosteita maastosta.

      Erä | Metsästäjäliitto haluaa lisätä suden DNA-näytteiden tutkimusta – ”Osoitti, että kritiikki kanta-arvioita kohtaa ei ole ollut aiheetonta”

    • Laumojen päivittäisellä siirtelyllä on kuitenkin iso työllistävä vaikutus, Marko Laine sanoo.

      Maatalous | Salolaisella lammastilalla tehdään susihavaintoja päivittäin – ”Mikään ei suojaa susilta sataprosenttisesti”

      Tilaajalle
    • Suurpetojen käyttäytyessä uhkaavasti on ensisijaisesti ilmoitettava hätäkeskukseen.

      Erä | Tassu-järjestelmään kirjattiin viime vuonna lähes 55 000 suurpetohavaintoa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle