• Uusi käänne EU:n metsäkatoveivauksessa – hallitus perui aiemmin antamansa lakiesityksen

    Hallitus valmistelee uutta lakiesitystä EU:n metsäkatoasetukseen tekemien muutosten takia.
    Päivitetty hallituksen esitys on tarkoitus lähettää lausunnoille vielä kesäkuun aikana.
    Päivitetty hallituksen esitys on tarkoitus lähettää lausunnoille vielä kesäkuun aikana.  Kuva: Petteri Kivimäki, iStock, koonnut: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Politiikka
    4.6.202615:30
    Anni-Sofia Hoppi

    Hallitus on päättänyt peruuttaa eduskunnalle viime elokuussa antamansa esityksen EU:n metsäkatoasetusta täydentävästä kansallisesta laista, kertoo maa- ja metsätalousministeriö.

    EU teki viime joulukuussa metsäkatoasetukseen merkittäviä muutoksia, joiden seurauksena myös kansallinen lakiesitys täytyy päivittää.

    Mmm:n valmistelema uusi hallituksen esitys on tarkoitus lähettää lausunnoille vielä kesäkuun aikana.

    Metsäkatoasetuksen muutosten lisäksi päivitetyssä lakiehdotuksessa huomioidaan ympäristörikosdirektiivin täytäntöönpano sekä komission toukokuussa julkaisemat päivitykset toimeenpano-ohjeisiin sekä asetuksen alempiin säädöksiin.

    Metsäkatoasetuksen soveltaminen alkaa keskeisiltä osin ennen vuoden loppumista 30. joulukuuta.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla tästä maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Metsäkatoasetuksen toimeenpano vaikuttaa myös kotimaassa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Asiantuntijalta: Metsäkatoasetuksen viivästyminen aiheutti epävarmuuden, joka vaatii yrityksiltä olennaisen tunnistamista

    • Metsäkatosetuksen voimaantuloon on yhteiskuntasuhdepäällikkö Päivi Woodin mukaan kaupanalalla valmistauduttu.

      Kauppa | Metsäkatoasetus rasittaa viljelijän lisäksi myös S-ryhmää – pahinta on luottamusta nakertava poukkoilu

      Tilaajalle
    • EU:n rimpuilu metsäkatoasetuksen kanssa on osa yritystä sovittaa yhteen kilpailukyvyn parantaminen ja vihreä siirtymä.

      Metsäpolitiikka | EU-komissio rimpuilee metsäkatoasetuksen kanssa – USA:sta tulevan paineen vuoksi pykäliä voi olla pakko vielä rukata

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    EU:n metsäkatoasetus
    hallitus
    maa- ja metsätalousministeriö
    lainsäädäntö
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa