Lotta Mäkinen snorklaa raakkujen kanssa − ”Raakun näkeminen sykähdyttää minua edelleen joka kerta”

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen aluekoordinaattori Lotta Mäkinen sujahtaa kuivapukuun ja pulahtaa Karvianjoen koskeen tottuneesti. Vaikka tällä kertaa kyseessä on lähinnä työnäytös, snorklaus on ollut osa Mäkisen arkea tänä kesänä.

Mäkinen toimii projektivetäjänä Karvianjoen Rakennuskosken kunnostustöissä, jotka ovat osa Life Revives -hanketta. Yhtenä hankkeen tavoitteena on lisätä erittäin uhanalaisen jokihelmisimpukan sekä sen isäntäkalan taimenen elinympäristöjä Satakunnan ainoassa jäljellä olevassa raakkujoessa.

Jotta Karvianjoen Rakennuskoskea on voitu koneellisesti kunnostaa, on noin 300 metriä pitkän kunnostusalueen raakut ollut pakko ensin siirtää väliaikaisesti pois työalueelta.

Suurimmat kunnostustyöt hoidetaan kaivinkoneella.  Kuva: Marjaana Malkamäki

Lotta Mäkinen on ollut mukana raakkujen keräämisessä.

”Toukokuussa kävimme koko tämän kosken läpi alhaalta ylöspäin. Itse keräsin omalta laikultani reilut 30 raakkua snorklaamalla. Laitesukeltaja keräsi loput kosken syvemmistä kohdista. Yhteensä raakkuja evakuoitiin alueelta reilut sata. Raakut tuotiin saaveissa rantaan, jossa ne ensin mitattiin ja luetteloitiin. Sen jälkeen ne kuljetettiin väliaikaisesti kauemmaksi ylävirtaan, jossa elää joukko raakkuja. Raakut palautetaan kunnostetuille alueille työn valmistuttua”, Mäkinen kertoo.

”Vaikka siirto aiheuttaa raakuille stressiä, se on ollut pakko tehdä. Toistaiseksi kaikki raakut ovat pärjänneet hyvin, eivätkä ne näytä vahingoittuneen siirrosta”, Mäkinen kertoo.

Vedessä puljaamista homma on Mäkiseltä vaatinut, sillä raakkuja ei ole voinut vain heittää veteen, vaan ne on aseteltu pohjaan yksi kerrallaan.

”Raakulle pitää kaivaa ensin kuoppa ja asettaa se sitten kuoppaan pystyasentoon. Jos ne vain tiputtaa veteen, raakuilla on iso työ nostaa itsensä pystyyn. Se veisi niiltä turhaan energiaa.”

Kun raakut oli siirretty pois, koskelle tuotiin kaivinkone, jolla tehdään suurimmat maansiirtotyöt. Urakkaporukkaan kuuluu myös miehiä, jotka tekevät kunnostustöitä käsipelillä.

Santeri Kallio ja Joona Rantala huhkivat vedessä. Ensin kovaa pohjaa pehmitetään. Kuva: Marjaana Malkamäki

Sen jälkeen pohjasta nostetaan kiviä, jotka erotellaan koon mukaan. Eri kokoiset kivet asetellaan pohjaan niin, että niistä tulee mahdollisimman hapekkaita kutusoraikkoja. Kuva: Marjaana Malkamäki

Mäkinen kertoo, että ilman kunnostustöitä Rakennuskosken raakkukanta vähenisi nopeasti, sillä kaikki alueen yksilöt ovat jo arviolta 100-vuotiaita, eikä koskesta ole löydetty lainkaan pieniä raakunpoikasia.

Raakunpoikien ongelma Karvianjoella on se, että raakku pärjää vain sorapohjaisissa vesissä, joissa vesi virtaa kirkkaana ja hapekkaana. Liettyneessä pohjasorassa vesi ei virtaa ja raakunpoikasten kidukset menevät hienojakoisesta maa-aineksesta tukkoon. Yksi kunnostustöiden tehtävä onkin tehdä kutusoraikkoja, jotka on putsattu kiintoaineksesta. Pohjaa myös pehmennetään, sillä kiintoaineksen takia kovaksi muuttunut pohja estää myös poikasten kaivautumisen pohjaan.

Lotta Mäkinen tutkii kunnostettua pohjaa vesikiikarien avulla. Kuva: Marjaana Malkamäki

Lotta Mäkinen on ennen nykyistä tehtäväänsä työskennellyt Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalla, jossa toimii maan ainoa raakkujen laitoskasvattamo. Sen hyvissä oloissa uusia raakunpoikasia syntyy runsaasti.

”Vaikka poikasia saadaankin paljon, valtaosa niistä kuolee. Se on luontaista raakulle, jonka lisääntymisstrategiaan kuuluu tuottaa valtaisa määrä poikasia, joista vain osa lopulta kasvaa aikuisiksi.”

Konnevedellä kasvatettuja poikasia on tarkoitus istuttaa myöhemmin myös Rakennuskoskelle. Ennen istutuksia koski pitää saada sellaiseen kuntoon, että raakkujen poikasten lisäksi myös taimenet pärjäävät koskessa. Tämä johtuu siitä, että raakku on riippuvainen koskella elävistä kaloista.

Syntymän jälkeen raakun toukka kiinnittyy lohen tai taimenen kiduksiin, jossa se kehittyy noin yhdeksän kuukautta. Tutkimuksissa on havaittu, että nuoret taimenet ovat tähän parhaita, sillä vanhemmat yksilöt pystyvät paremmin vastustamaan toukkien kiinnittymistä.

Kaikki Rakennuskosken raakut ovat jo iäkkäitä eikä niiden poikasia ole löydetty. Kuva: Marjaana Malkamäki

Syksyllä akvaattisia tieteitä Jyväskylän yliopistossa opiskellut Lotta Mäkinen joutuu pistämään kuivapuvun naulaan ja palaamaan hallinnollisiin töihin toimiston uumeniin. Toistaiseksi maastotyöt jatkuvat täydellä teholla.

”Maastotyöt ovat ehdottomasti tämän työn suola”, Mäkinen toteaakin katsellessaan aikaisempaa paremmin virtaavaa koskea. ”Ja raakun näkeminen sykähdyttää minua edelleen joka kerta”, Mäkinen hymähtää.

Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.