
Metsähallituksen luontopalvelujen projektipäällikkö Pirkko-Liisa Luhta Pudasjärveltä myöntää, että Livojoen yli on ajettu metsäkoneella useasta kohdasta kunnostushankkeen yhteydessä viime kesänä.
”Joen ylitykset liittyvät rantapuuston poistoon. Yliajoa varten katsottiin paikat, joissa on kivikkopohja. Raakkuesiintymät ovat kauempana alajuoksulla, eivätkä ne vaarantuneet yliajoissa”, Luhta kertoo.
Luhta kertoo, että rantahakkuut suunnitteli ja toteutti Metsätalous Oy:n Koillismaan metsätiimi.
”Meillä on selvä ohje, että jos joen ylityksiä tehdään, ensin ollaan yhteydessä talon asiantuntijoihin”, metsienkäyttö- ja suunnittelujohtaja Hannu Lehtonen Metsätalous Oy:sta kertoo.
Lehtonen kiistää, että Metsätalous Oy olisi suunnitellut rantahakkuut.
”Annoimme käyttöön vain koneresurssit.”
Lehtosen mukaan yleinen käytäntö metsätalouden hakkuissa on, että joki ylitetään siirrettäviä siltoja pitkin.
Pirkko Luhdan mukaan hakkuutähteet jätettiin Livojoen rannoille harkinnan jälkeen.
”Mietimme, että kannattaako meidän lähteä mäskäämään rantoja uudelleen koneella. Hakkuutähteitä ei ole sellaisia määriä, että niistä olisi haittaa.”
”Jos on riski, että hakkuutähteet joutuvat tulvan mukana jokeen, kyllä ne pitäisi poistaa. Normaalisti tulva-alueille ei mennä hakkaamaan”, Hannu Lehtonen sanoo.
Kysymykseen, oliko Livojoen ylittäminen metsäkoneella tässä tapauksessa luvallista, ei vastausta herunut Pirkko-Liisa Luhdalta, Luontopalvelujen apulaisjohtaja Hannu Sillmanilta, Metsätalous Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kumpulalta eikä Hannu Lehtoselta.
”En minäkään osaa sanoa, oliko se tässä tapauksessa ollut luvallista vai ei”, Lehtonen toteaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
