

Lähes kymmenen kilometrin pituinen Livojoen koskien ennallistamistyömaa Posiolla ja Pudasjärvellä sai erikoisen käänteen, kun joen yli ajettiin metsäkoneella useasta kohdasta viime kesänä.
Livojoessa tiedetään elävän erittäin uhanalaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja, ja joen ylittämistä metsäkoneella pidetään täysin kiellettynä.
”Eihän tällainen toiminta ole missään tapauksessa puolusteltavaa eikä perusteltavaa, kun raakun suojeluarvotkin varmasti tiedetään”, Metsähallituksen Koillismaan metsätiimin esimiehenä pitkään toiminut, nyt eläkkeellä oleva Jorma Kouva Pudasjärveltä sanoo.

Livojoen koskien ennallistajana on Metsähallituksen Luontopalvelut. Työn tarkoituksena on parantaa sekä raakun että lohensukuisten vaelluskalojen lisääntymis- ja elinympäristöjä. Raakkujen elinympäristönä toimivan joen ylittämisestä nähtiin varoittava esimerkki äskettäin Suomussalmen Hukkajoella.
”Mikäli Livojoen raakut säästyivät metsäkoneen teloilta, ne ovat voineet tukehtua telojen irrottamaan pohjamutaan. Kyseessä saattaa olla samankaltainen tuho kuin Hukkajoella”, Metsäkeskuksen suunnittelijana työskennellyt, nyt eläkkeellä oleva pudasjärveläinen Eero Raiskio arvioi.
Jorma Kouva huomauttaa, että Livojoen molemmilla rannoilla on tieurat, joita pitkin metsäkone olisi voitu siirtää helposti lavetilla vastarannalle.
”Joki voidaan ylittää metsäkoneella paikalle tuotuja ajosiltoja pitkin, mutta ei pohjaa pitkin ajamalla.”
Livojoen ennallistamistöissä rantametsiä hakattiin 500 kiintokuutiometriä, ja hakkuutähteet jätettiin lojumaan rannoille tulvan vietäväksi. Samalla kuitenkin tiedetään, että raakku vaatii rantapuuston varjostusta menestyäkseen.
”Puiden poistaminen rantaviivasta on erittäin järeä toimenpide, ja vahinkoa on aiheutettu myös rantojen maaperää rikkomalla. Syys- ja kevättulvat huuhtovat hakkuutähteet ja irtomaat jokeen”, Kouva huomauttaa.
Konetyöt Livojoella muuttuvat jatkossa vielä järeämmiksi, kun joen varsilta puretaan 1950-luvun uittojen edellä rakennetut kiviset uittomöljät kaivinkoneella. Kouvan ja Raiskion pelkona on, että hienojakoiset maa-ainekset lähtevät kulkeutumaan virran mukana.
Kouva ei usko Livojoen tapauksen johtavan sanktioihin, koska kyseessä on EU-hanke, ja erityishakkuusta on tehty metsänkäyttöilmoitus ely-keskukselle ennen töiden aloittamista.
”Jos tällaista olisi suunniteltu tehtäväksi yksityismailla, töiden aloittaminen olisi aivan varmasti kielletty”, Eero Raiskio arvioi.
Raiskio sanoo olevansa tyrmistynyt tavasta, kuinka Livojokea on kohdeltu. Hän toteaa, että silmille hyppäävä näkymä on suorastaan järkyttävä.

”En olisi uskonut, että tänä päivänä jokea voidaan ruhjoa tällä tavalla. Jos olisin toteuttanut vastaavia toimia omassa virassani, olisin todennäköisesti päätynyt käräjille syytettyjen penkille. Näyttää siltä, että laki ei ole sama kaikille.”
Jorma Kouva on huolissaan myös Livojoen 300 hehtaarin valuma-alueen soiden viime keväällisestä ennallistamisesta, jossa auraojia peitettiin kaivinkoneella sadan kilometrin matkalta.
”Kaivuri ruhjoi suon pinnat rikki, ja arvattavissa on, että tulva huuhtoi irtoainekset jokeen. Suon ennallistamiseen olisi riittänyt, että laskuojat olisi padottu puilla ja turpeella. Tämän olisi voitu toteuttaa jopa miestyönä.”
9.9. klo 17.00 lisätty juttuun video
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
