• Raakapuun käyttö laskussa – vuonna 2023 määrä väheni edellisvuodesta neljä prosenttia

    Luonnonvarakeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomessa käytettiin raakapuuta vuonna 2023 yhteensä 75,3 miljoonaa kiintokuutiometriä.
    Pääosa raakapuusta eli suoraan metsästä käyttöön päätyvästä runkopuusta kuluu metsäteollisuustuotannon raaka-aineena.
    Pääosa raakapuusta eli suoraan metsästä käyttöön päätyvästä runkopuusta kuluu metsäteollisuustuotannon raaka-aineena. Kuva: Risto Jussila
    Metsä|Metsäteollisuus
    24.4.202412:27
    Juho Hannuksela

    Vuonna 2023 metsäteollisuudessa käytettiin raakapuuta yhteensä 61,2 miljoonaa kuutiometriä, joka on kuusi prosenttia edellisvuotta vähemmän.

    Raakapuulla tarkoitetaan suoraan metsästä käyttöön päätyvää runkopuuta, josta valtaosa käytetään metsäteollisuustuotannon raaka-aineena.

    ”Metsäteollisuuden kysynnän heikentymisen ja epävarman taloussuhdanteen myötä myös metsäteollisuuden tuotantomäärät laskivat vuonna 2023”, toteaa yliaktuaari Markus Toikka Luonnonvarakeskus Lukesta.

    Puutuoteteollisuudessa jalostettiin raakapuuta yhteensä 26,3 miljoonaa kuutiometriä. Tästä sahateollisuudessa kului 23,8 miljoonaa, vaneriteollisuudessa 2,3 miljoonaa kuutiometriä ja loput muussa puutuoteteollisuudessa.

    Yli puolet metsäteollisuuden käyttämästä raakapuusta käytettiin massateollisuudessa, yhteensä 34,8 miljoonaa kuutiometriä. Kaikkiaan massateollisuuden puunkäyttö laski kolme prosenttia.

    Venäjän puuntuonnin päätyttyä kotimaisen puun merkitys on korostunut ja metsäteollisuuden käyttämästä puusta entistä suurempi osuus hankitaan kotimaan metsistä.

    Metsäteollisuuden lisäksi raakapuuta ohjautuu energiantuotantoon lämpö- ja voimalaitoksilla sekä pientaloissa ja maatiloilla. Vuonna 2023 viidennes raakapuusta käytettiin suoraan energiantuotantoon.

    Metsäteollisuus käytti kotimaista tukki- ja kuitupuuta 57,8 miljoonaa kuutiometriä. Määrä väheni edellisvuodesta kuusi prosenttia. Tuontiraakapuun käyttö metsäteollisuudessa laski 16 prosenttia ja päätyi 3,3 miljoonaan kuutiometriin.

    Venäjän puuntuonnin päätyttyä kotimaisen puun merkitys on korostunut ja metsäteollisuuden käyttämästä puusta entistä suurempi osuus hankitaan kotimaan metsistä.

    Vuonna 2023 metsäteollisuuden käyttämästä raakapuusta enää viisi prosenttia muodostui tuontipuusta. Vielä vuonna 2021 määrä oli lähes kymmenen miljoonaa kuutiometriä ja osuus raakapuun kokonaiskäytöstä 14 prosenttia.

    Luken julkaisemat ennakkotiedot kertovat, että vuonna 2023 raakapuuta kului energiantuotannossa kuusi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, kaikkiaan 14,1 miljoonaa kuutiometriä. Tästä 7,6 miljoonaa kuutiometriä oli lämpö- ja voimalaitosten käyttämää runkopuusta valmistettua metsähaketta.

    Määrästä loput poltettiin pientaloissa sekä maatiloilla joko halkoina ja klapeina tai metsähakkeena. Raakapuun lisäksi energiantuotannossa hyödynnettiin 15,3 miljoonaa kuutiometriä erilaista sivutuote- ja tähdepuuta. Sen määrä laski kahdeksan prosenttia edeltävästä vuodesta.

    ”Metsäteollisuustuotannon supistuminen pienensi raakapuun kokonaiskäyttöä ja samalla vähensi metsäteollisuuden sivutuote- ja jätepuun tarjontaa. Ennakkotiedot osoittavat, että metsäteollisuuden sivujakeiden tarjonnan niukentuessa määriä on korvattu raakapuusta valmistetun metsähakkeen käytöllä lämpö- ja voimalaitoksissa”, Toikka toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Kuution käyttö on metsänomistajalle maksutonta. Kilpailutuksen voi teettää myös metsänhoitoyhdistyksellä.

      Puukauppa | Puukauppapaikka Kuution toimitusjohtaja Aku Mäkelä: ”En muista työuraltani, että puulle olisi ollut koskaan näin kovaa kysyntää”

      Tilaajalle
    • Sähkökattila on käytössä muun muassa UPM:n Jämsänkosken-paperitehtaalla.

      Metsäteollisuus | Metsäteollisuuskin rakentaa sähkökattiloita, mutta sellutehtailla savu nousee vielä pitkään

      Tilaajalle
    •  Puun ja muun biomassan osuus Suomen sähköntuotannosta on noin 13 prosenttia. Kuvituskuva.

      Energia | Metsähakkeen käyttö nousi ennätyslukemiin

    • Kevään Metsätutka -kyslyssä metsänomistajien hintaodotukset kohdistuivat edelleen kuitupuuhun.

      Metsä | Hyvä hinta houkuttaa puukaupoille − nousuodotukset kohdistuvat kuitupuuhun

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa