• Yle: Versowood vietti hyvinvointipäivää hakkuussa aiheuttamiaan tuhoja korjaten

    Kouluttaja näkee, että käytännön toiminta on hyvä tapa oppia.
    Noro on virtavesi, joka kuivuu kausittain. Kuvan noro ei liity juttuun.
    Noro on virtavesi, joka kuivuu kausittain. Kuvan noro ei liity juttuun. Kuva: Anu Kovalainen
    Metsä|Ympäristö
    5.8.202610:04
    Suvi Jylhänlehto

    Noin 40 Versowoodin puunostajaa vietti kesäkuun alussa alussa työhyvinvointipäivää Nastolassa Marinojalla kunnostamalla noron tuhoutunutta uomaa, kertoo Yle.

    Versowoodin maaliskuussa 2025 tekemä avohakkuu vaurioitti Marinojan uomaa noin 75 metrin matkalta Ruuhijärvellä. Kivien välissä virrannut luonnollinen noro katosi paikoin liejuksi. Hakkuutähteitä oli korjattu uoman päälle, mikä esti veden normaalin virtauksen.

    Hämeen ely-keskus määräsi metsäyhtiön kunnostamaan noron. Työn toteuttamista valvoo Lupa- ja valvontavirasto LVV.

    Kasat poistettiin viime syksynä. Kesäkuussa työtä jatkettiin, kun itse uomaa kunnostettiin käsityönä.

    ”Ilma oli hieno ja se oli hyvää ulkoilua yhdessä. Ei aina olla vain papereita pyörittämässä, vaan päästiin tekemään ruumiillista työtä. Porukka oli oikein mielissään”, Versowoodin metsäjohtaja Pauli Otava sanoo Ylen haastattelussa.

    Otavan mukaan kunnostuksen toteutus omin voimin oli hyvä tilaisuus laittaa henkilöstön tietämystä ajan tasalle.

    ”Käytännössä tekeminen on tehokas tapa oppia ja samalla vahingon aiheuttanut pystyy osallistumaan itse sen korjaamiseen.”

    Mari Pänkäläinen

    Ylen mukaan Marinojan kunnostukseen osallistuivat lähes kaikki Versowoodin puunhankinnan toimihenkilöt.

    Kunnostustyön yhteydessä asiantuntijana ja kouluttajana toimi ennallistamisen projektipäällikkö Mari Pänkäläinen Tapiosta.

    Työhyvinvointipäivän valitseminen kunnostustavaksi ei ole tyypillinen tapa toimia vastaavissa tilanteissa. Usein kunnostukset ostetaan urakkana.

    ”Tässä tapauksessa ratkaisu toimi hyvin. Osallistujat pääsivät näkemään, miten herkästi luonnontilaisen kaltainen noro vaurioituu. Käytännössä tekeminen on tehokas tapa oppia ja samalla vahingon aiheuttanut pystyy osallistumaan itse sen korjaamiseen, Ylen haastattelema Pänkäläinen sanoo.

    Yle: Viranomainen käski metsäyhtiötä korjaamaan avohakkuulla rikotun Marinojan – Versowood teki siitä työhyvinvointi­päivän

    Lisää aiheesta
    • Raimo Lakso toteutti puronvarren harvennuksen ympäristönäkökulma edellä. ”Totta kai luontoa pitää suojella ja miettiä toimenpiteet sen mukaan. Näin tekee valtaosa metsänomistajista”, hän sanoo.

      Metsänhoito | Mallikasta vesiensuojelua tehdään metsänomistajaa kuunnellen: ”Totta kai luontoa pitää suojella”

      Tilaajalle
    • Stora Ensolla virtaavien ojien ja purojen ylityksiin tehdään nykyisin aina silta. Kun uoma pysyy ehjänä, vesistöjen kuormitus vähenee.

      Metsänhoito | Katso video: Tukkien varaan tehty silta varjelee vesistöjä raskailta metsäkoneilta

      Tilaajalle
    • Suomussalmen Hukkajoen varrella tehtiin laaja avohakkuu. Suojakaista jäi kapeaksi, minkä vuoksi jokivesi saattaa lämmetä liikaa auringon paahteessa. Se on haitallista sekä raakulle että kaloille.

      Luonto | Tuhon jälkeen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Versowood
    avohakkuu
    ennallistaminen
    työhyvinvointi
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä