Puut kuolevat yhä useammin Euroopassa ennenaikaisesti. Sveitsin metsäntutkimuslaitoksen (WSL) uusi tutkimus osoittaa, että puiden kuoleman aiheuttaa useiden ilmastonmuutokseen ja äärimmäisiin sääolosuhteisiin liittyvien stressitekijöiden yhdistelmä, eikä niinkään yksittäiset äärimmäiset tapahtumat.
Tutkimuksen mukaan puut altistuvat eniten kuivuuden aiheuttamalle stressille. Kuolleisuuden nousu liittyy selkeästi eri vuodenaikoina lisääntyneisiin ilmastopoikkeamiin. Kuivuuden lisäksi myös epätavallisen lämpimät tai märät keväät lisäävät puiden riskiä kuolla. Syitä tähän on monia.
Tutkijat kertovat tiedotteessa, että esimerkiksi märät keväät voivat edistää taudinaiheuttajien, kuten sienten, lisääntymistä. Lämpimät keväät ja epätavallisen leudot talvet voivat myös auttaa tuhohyönteisiä selviytymään aiempaa paremmin.
Toinen yllättävämpi tutkijoiden huomio oli se, että jopa ihanteelliseksi katsotut olosuhteet, kuten lämpimät ja kosteat keväät, voivat lisätä puiden kuolemanriskiä. Tämä pätee erityisesti korkeaksi kasvaviin puihin, kuten hopeapihtoihin. Syynä arvioidaan olevan se, että puut kasvavat voimakkaammin tällaisissa olosuhteissa.
"Kasvu lisää puiden vedentarvetta ja tekee niistä haavoittuvampia, jos olosuhteet kuivuvat kesän edetessä. Samalla se tarkoittaa, että ne kuluttavat enemmän vettä maaperästä vuoden alussa. Jos sen jälkeen seuraa kuiva kesä, maaperän vesivarastot ovat jo ehtyneet ja puut kärsivät kuivuusstressistä nopeammin", selittää Pascal Schneider, WSL:n tohtoriopiskelija ja Nature Communications -lehdessä julkaistun tutkimuksen pääkirjoittaja.
Noin kahdenkymmenen vuoden ajan kaikkialla Euroopassa on ollut merkkejä siitä, että yhä useammat puut kuolevat ennenaikaisesti. Tutkijoiden mukaan mantereen eri alueilla metsien tila on nyt jopa huonompi kuin 1980-luvulla, jolloin ilmansaasteet vaurioittivat puita vakavasti joillakin alueilla.
Euroopan metsien tila on nyt jopa huonompi kuin 1980-luvulla, jolloin ilmansaasteet vaurioittivat puita vakavasti joillakin alueilla.
Tutkimuksessa hyödynnettiin Ranskan metsäinventaarissa vuosilta 2015–2023 kerättyä tietokantaa. Tietokanta sisältää 500 000 puuta, jotka edustavat 52 eri lajia. Puut kasvoivat Välimeren ilmastosta aina Alppien korkeudelle saakka ja tulokset ovat siten yleistettävissä laajemmin Eurooppaan. Kaikista 52 tutkitusta lajista lähes puolella (48 prosenttia) havaittiin merkittävästi lisääntynyttä kuolleisuutta.
Selviytyäkseen muutoksesta metsänomistajien tulisi tutkijoiden mukaan priorisoida kuivuutta kestävämpiä puulajeja. Puita valittaessa tulee ottaa huomioon, että tulevaisuuden metsät joutuvat sietämään enemmän kuivuutta etenkin kesäisin.
Puuston harventaminen on tutkijoiden mielestä myös tärkeää. Tällä tavoin voidaan varmistaa, että niukat vesivarannot riittävät jäljelle jääville puille.
Aiemmat tutkimukset ovat myös osoittaneet, että metsät, joissa on eri-ikäisiä puita ja useita puulajeja, sietävät kuivuutta paremmin kuin metsät, joissa on vain yksi tai muutama laji ja samanikäisiä puita.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
