• Yle: Maalauksista tuttu mänty on kuollut

    Kolin kansallispuistossa, Mäkrävaaran laella sijaitseva käkkyrämänty on kuollut.
    Eero Järnefelt maalasi tunnetun Maisema Kolilta -taulunsa yli sata vuotta sitten.
    Eero Järnefelt maalasi tunnetun Maisema Kolilta -taulunsa yli sata vuotta sitten. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis
    Metsä|Kulttuuri
    17.6.202608:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Kolin kansallispuiston Mäkrävaaralla kasvava tunnettu mänty on kuollut, uutisoi Yle.

    Mänty on monille tuttu Eero Järnefeltin maalauksista. Puun kuoleman huomanneen Ylen toimittajan mukaan puun runko on yhä pystyssä, mutta siinä ei ole enää neulasia.

    Järnefeltin yli sata vuotta sitten maalaamassa Maisema Kolilta -taulussa männyllä on vielä latva tallella. Sittemmin latva on katkennut todennäköisesti tykkylumen painosta.

    Metsähallituksen Luontopalvelujen tiimivastaava Suvi Haapalehto ei lähtenyt arvailemaan Ylelle, paljonko männyllä on ikää.

    ”Ihmisen ikä on lyhyt männyn ikään verrattuna. Männyt voivat olla 500–600-vuotiaita ja varsinkin Kolin tapaisella lakialueella ne kasvavat hitaasti.”

    Maisema Kolilta -maalaus on nähtävillä Ateneumin taidemuseossa. Kuuluisan männyn voi nähdä myös Järnefeltin, A. W. Finchin ja Ilmari Aallon yhteistyönä maalaamassa jättimaalauksessa, joka koristaa Helsingin päärautatieaseman ravintosalin seinää. Teos konservoitiin viime vuonna.

    Yle: Suomen kuuluisin mänty Kolilla on kuollut

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla tästä maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Maailman vanhimmaksi todettu puu on asustellut Maapallolla yli 4 800 vuotta. Nämä suomalaispuut ovat aivan vauvaikäisiä siihen verrattuna.

      Metsiensuojelu | Tiesitkö: Maailman vanhimmilla puilla on ikää tuhansia vuosia

      Tilaajalle
    • Punakoivu (B. pubescens f. rubra) on Oulun Ylikiimingistä löytynyt puuharvinaisuus, jonka taimia viedään nykyisin myös ulkomaille.

      Piha ja puutarha | Valkorunkoinen koivu kuvastaa suomalaisuutta, mutta tiesitkö että kotipuutarhoihin on tarjolla eksoottisempiakin koivulajeja?

      Tilaajalle
    • Kirjanpainajat ovat tuhonneet viime vuosina runsaasti puita retkeilijöiden ja turistien suosimassa Kolin kansallispuistossa.

      Metsänhoito | Kirjanpainajat riivaavat kuusia Kolin kansallispuistossa – tutkijat tekevät nyt kaikkensa tuhojen ennakoimiseksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kolin kansallispuisto
    mänty
    Eero Järnefelt
    Maisema Kolilta
    taide
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta