• Millä aineella tankkaat sahasi, valmissekoitteella vai itsesekoitetulla? Sähkön pieni osuus yllätti MT:n kyselyssä

    MT:n lukijat saivat kertoa joulunpyhinä, millä he tankkaavat pääsääntöisesti moottori- tai raivaussahansa.
    Joka toinen MT:n verkkokyselyyn vastanneista sanoi sekoittavansa itse moottorisahoihinsa polttoaineen. Kaksi viidestä puolestaan ostaa valmista pienkonepolttoainetta.
    Joka toinen MT:n verkkokyselyyn vastanneista sanoi sekoittavansa itse moottorisahoihinsa polttoaineen. Kaksi viidestä puolestaan ostaa valmista pienkonepolttoainetta. Kuva: Risto Jussila
    Metsä|Koneet ja kulkuneuvot
    29.12.202322:00
    Mia Jouslehto

    MT:n kyselyyn vastanneista moottorisahan tai raivaussahan käyttäjistä puolet eli tasan 50 prosenttia kertoo tankkaavansa sahoihinsa pääsääntöisesti itsesekoitettua polttoainetta. Valmiiksi sekoitettua pienpolttoainetta käyttää 42 prosenttia vastaajista.

    Vain kolmisen prosenttia vastaajista kertoo käyttävänsä polttoainetta, jonka hakee huoltoasemalta omaan kanisteriin ja käyttää sellaisenaan sahoissaan. Vastaajat saivat myös kertoa, millä perusteella he valitsevat sahansa käyttövoiman.

    ”Itse sekoitettu 2-tahtibensa on helppo ja kustannustehokas ratkaisu 2-tahti moottorisahaan”, kertoo eräs kyselyyn vastannut lukija. Myös monen muun kohdalla polttoaineen hinta nousee esille.

    ”Hinta ratkaisee. Valmispolttoaineen hinnat ovat nousseet voimakkaasti”, kertoo toinen kyselyyn vastannut.

    Polttomoottorilla toimivat sahat ovat kyselyn perusteella yhä vahvassa suosiossa.
    Polttomoottorilla toimivat sahat ovat kyselyn perusteella yhä vahvassa suosiossa. Kuva: Tommi Hakala

    Toisaalta myös valmiiksi sekoitetun polttoaineen käyttäjiä on paljon.

    ”Pienkonepolttoaineen kanssa on vähiten ongelmia. Jos käytän sahaa paljon lyhyen jakson aikana, voin ostaa myös huoltoaseman 2-tahtibensaa. Mutta kun käytän sahaa vähän ja se mahdollisesti voi seistä pitkiä aikoja käyttämättömänä, niin silloin käytän aina pienkonebensaa.”

    ”Helppous, säilyttämisen helppous, ei tarvitse miettiä mitä missäkin kannussa on. kun ostan valmiissa kannussa. 5 litran kannut ovat käteviä käyttää ja hyvä päiväannos on tuo 5 litraa.”

    ”Pienkonebensiini on aina toimivaa pitkänkin säilytyksen jälkeen.”

    Pääsääntöisesti sähköllä ”tankkaaviksi” ilmoitti itsensä kyselyssä vain nelisen prosenttia vastaajista. Monella kuitenkin oli vastauksien perusteella polttomoottorisahan lisäksi myös akkusaha. Akkusahan puolesta puhui muun muassa käryttömyys, hiljaisempi ääni ja sahan keveys.

    Sähköllä toimivan akkusahan hyötynä on hiljaisuus ja käryttömyys. Moni vastannut kertoo, että heillä on myös akkusaha.
    Sähköllä toimivan akkusahan hyötynä on hiljaisuus ja käryttömyys. Moni vastannut kertoo, että heillä on myös akkusaha. Kuva: Carolina Husu

    ”Käytän pikkusahauksiin akkusahaa ja isompiin bensakäyttöistä.”

    Moni kertoi myös, ettei akkuja ole mahdollista ladata mökillä tai metsäpalstan läheisyydessä.

    ”Akkujen lataus ei riitä pitempään savottaan ja metsäni lähellä ei ole latausmahdollisuutta.”

    Samoin akkusahan hankintaa voi rajoittaa sekin, että tallissa on yksi tai useampi yhä toimiva polttomoottorikone. Tai sahan käyttötarve on pieni.

    ”Bensa toimii poikkeusoloissakin ja joka paikassa. Saha heti käyttövalmis. Vähällä käytöllä akku on todennäköisesti tyhjä juuri silloin, kun sahaa kipeimmin tarvitaan.”

    Verkkokyselyyn vastasi kaikkiaan 914 MT:n metsäsisältöjen lukijaa. Kysely tehtiin 21.–27.12.2023.

    Lisää aiheesta
    • Akkusahojen hinnoissa on huomattavaa vaihtelua. Ostajan kannalta lohdullista on, että lähtökohtaisesti akkusaha on yksinkertaisempi kuin polttomoottorisaha eivätkä erot merkkien ole yhtä suuria.

      Metsäkoneet | Marketin akkusaha maksaa puolet merkkisahasta – mistä ero syntyy?

      Tilaajalle
    • Kolmelta eri merkiltä valikoitui testiin niin polttomoottori- kuin akkusahoja.

      Metsätyövälineet | Miehillä ja naisilla voi olla erilaisia vaatimuksia moottorisahoille – MT testasi erityisesti naisten käsiin sopivia sahoja

      Tilaajalle
    • Makitan laippaa kestää hitusen painaa katkonnassa. Terävänä ohut ketju leikkaa mainiosti.

      Metsätyövälineet | Aarre kokeili kolmea järeää akkumoottorisahaa ‒ katso videolta, kuinka ne sahaavat isompaa ja pienempää puuta

      Tilaajalle
    • Timon Metsuripalvelun Timo Kaakkolampi raivaa kuusikkoa Kurussa Ylöjärvellä. Lunta alkaa jo olla metsässä, mutta työt jatkuvat vielä ainakin jonkin aikaa.

      Metsänhoito | Raivaussaha laulaa vielä taimikossa – niin kauan kuin lumimäärät ovat maltillisia, taimikoita kannattaa hoitaa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee