• Marjasato säilöön purkkeja kääntelemällä – kuulostaako vähän taikuudelta? Näin temppu tehdään

    Valtimon Omavaraopistolla opetetaan marjapurkkien kääntelyyn perustuvaa säilöntämenetelmää, jossa sokeria ei käytetä.
    Tilaajalle
    Marjojen säilöminen kääntelymenetelmällä perustuu purkkien säännölliseen kääntelyyn tietyn ohjelman mukaan. Kuulostaa enemmän taikuudelta mitä se onkaan, pohjimmiltaan tarkoitus on varmistaa, että homeet eivät pääse vapaasti kasvamaan.
    Marjojen säilöminen kääntelymenetelmällä perustuu purkkien säännölliseen kääntelyyn tietyn ohjelman mukaan. Kuulostaa enemmän taikuudelta mitä se onkaan, pohjimmiltaan tarkoitus on varmistaa, että homeet eivät pääse vapaasti kasvamaan. Kuva: Anu Kovalainen
    Metsä|Ruoka
    1.9.202418:00
    Pasi Jaakkonen
    Nurmes

    Valtaosa marjasadosta säilötään pakastamalla tai hilloamalla. Pohjois-Karjalassa Valtimon Omavaraopistolla opetetaan vaihtoehtoista marjapurkkien kääntelyyn perustuvaa säilöntämenetelmää, joka ei kuluta sähköä eikä siihen tarvita sokeria.

    Menetelmässä homeiden kasvu estetään purkkeja säännöllisesti kääntelemällä. Kuulostaa salatieteeltä, mutta Omavaraopistossa säilöntämenetelmää opettava Maria Dorff hälventää ennakkoluuloja.

    ”Menetelmä toimii. Erään kääntelymenetelmällä säilötyn marjapurkin säilytimme kahdeksan vuotta kellarissa, ja marjat olivat avattaessa syömäkelpoisia,” Dorff vakuuttaa.

    Hänen mukaansa menetelmä toimii, vaikka kukaan ei oikeastaan tiedä tarkkaan miksi. Teorioita toki on, joista perustelluimman on esittänyt kääntelymenetelmän vajaat parikymmentä vuotta sitten kehittänyt Dorffin puoliso Lasse Nordlund.

    ”Lassen teoria on, että menetelmässä homerihmojen kasvu uuvutetaan purkkeja kääntelemällä kunnes ne eivät enää jaksa kasvaa.”

    Ennen purkitusta marjat kuumennetaan kiehumispisteen tuntumaan vähässä vedessä tai marjojen omassa mehussa. Sitten kannet suljetaan ilmatiiviisti.
    Ennen purkitusta marjat kuumennetaan kiehumispisteen tuntumaan vähässä vedessä tai marjojen omassa mehussa. Sitten kannet suljetaan ilmatiiviisti. Kuva: Anu Kovalainen

    Menetelmän 1990-luvulla kehittänyt Nordlund kertoo jo lapsena havainneessa, että lammesta pulloon otettu vesinäyte säilyi kirkkaana jos sitä ravisteli, kun taas paikoilleen jätettyyn pulloon syntyi pahanhajuinen kalvo pinnalle.

    Marjojen säilöminen aloitetaan kiehauttamalla marjat kevyesti, käyttäen mahdollisimman vähän vettä. Tarkoitus on kiehauttaa marjat omassa mehussaan, jota maku ei laimene ja vitamiinien kato jäisi mahdollisimman pieneksi.

    ”On tärkeää täyttää purkit aivan piripintaan”, Dorff opastaa.

    Kuten hillojen purkituksessa, myös kääntelymenetelmässä on tärkeää varmistua, että kansi sulkeutuu ilmatiiviisti eli vetäytyy alipaineen vaikutuksesta lommolle.

    Kun marjat ovat purkissa, alkaa tärkein eli kääntely. Purkit käännetään heti ympäri ja seuraavana päivänä ne viedään kellariin. Siellä alkaa säilöntämenetelmän tärkein vaihe eli purkkien kääntely. Siihen on helppo muistisääntö.

    ”Ensimmäisen viikon ajan purkkeja käännellään kerran päivässä, toisella viikolla joka toinen päivä ja kolmannella viikolla joka kolmas päivä.”

    Menetelmän toimivuutta ei ole tieteellisesti tutkittu, vaan se on pysynyt toistaiseksi vaihtoehtomenetelmänä esimerkiksi omavaraistaloudessa.

    Parhaiten kääntelymenetelmään soveltuvat mustikat, lakat, mansikat. Herukat puolestaan huonommin, sillä ne muuttuvat happamiksi. Moni epäilee menetelmän toimivuutta, mutta Dorffin mukaan tulokset ovat hyvät.

    ”Satoja litroja säilömme vuodessa marjoja eikä oikeastaan yhtään pilaannu”, Dorff sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Omavaraopistolla olennaista on riippumattomuus fossiilisista polttoaineista. Kuuden kuukauden koulutuksen aikana mihinkään työvaiheeseen ei käytetä esimerkiksi traktoria. Nykyinen fossiilisista riippuvainen elämäntapamme on väliaikainen vaihe ihmisen kehityksessä, uskoo opiston opettaja Maria Dorff (oikealla). Vasemmalla Mette Hartonen, keskellä Viljami Nojonen.

      Hyvinvointi | Onko nykyaikainen elämäntapamme vain väliaikainen vaihe? Suomesta löytyy paikka, jossa opiskelleilla ruuan ja energian kallistuminen ei tunnu missään

    • Marjat ja sienet ovat monipuolinen ravinnonlähde, joita kannattaa säästää myös itselleen.

      Marjat ja sienet | Marjastus tuottaa terveyttä ja tuloja: Näillä keinoilla marjat säilyvät talven yli

      Tilaajalle
    • Mustikkamättäitä ja puolukanvarpuja, jokainen poimittu litra kasvattaa kesän käteiskassaa.

      Marjat ja sienet | Satojen eurojen marjatienestit houkuttelevat – lähikuukausina on tarjolla verovapaita tuloja

      Tilaajalle
    • Imuripuhdistimia tekevät monet valmistajat, mutta yhteistä niille on huokea hinta ja toimintaperiaate.

      Luonto | Imuripuhdistin erottelee marjat roskista ja raakileista erinomaisesti, mutta aivan kaikki pölynimurit eivät hommaan sovi

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle