Elämänluukku piti savottajätkät ruuassa ja poissa keittäjän helmoista

”Ihanaa, kun joku näitä kyselee!”

Puheluiden tulva yllätti historianopiskelija Maaria Haikolan, kun Kainuun lehdissä julkaistiin juttu, jossa Haikola kyseli kämppäemäntien muistelmia.

Tarinoita riitti niin, että Haikolalla oli aineistoa pro gradun -tutkielman lisäksi tietokirjaan.

Viime syksynä ilmestynyt Kämppäemäntiä ja laivakokkeja kertoo kainuulaisista naisista, jotka vastasivat metsä- ja uittotyömaiden ruokahuollosta 1900-luvun puolivälin kieppeillä.

Teos esittelee alkeellisia työskentelyolosuhteita, joita ei ole enää olemassa, sekä työyhteisöjä, joissa naisten tuli pärjätä.

Maaseudun naisilla oletettiin olevan keittotaidot kohdallaan, eikä perehdytystä pidetty tärkeänä. Taidot karttuivat, tai sitten piti etsiä uusia haasteita muualta.

Ruoka tarjoiltiin niin sanotun elämänluukun kautta, jotta emäntä saisi työskennellä keittiössä rauhassa.

Kämppäemännät kokivat toisinaan seksuaalista häirintää. Kähmijät kuulivat kuitenkin kunniansa, kun työmiehet puolustivat emäntäänsä.

Esimerkiksi puolankalainen Eila Manninen kertoo kirjassa tapauksesta, jolloin uittolainen tuli luvatta hiplailemaan häntä, kun hän nukkui. Manninen huusi jokivarressa työskennelleet miehet apuun.

”Ne ukot tuli ja sano sille miehelle, että saatana, jos kosket tohon meijän tyttöön”, hän muistelee. Mies sai uittoporukasta äkkilähdön.

Haikolan kirja on hatunnosto tärkeälle ja raskaalle työlle, jota nuoret naiset savotoilla ja uitoilla tekivät.

Teos on kiinnostavasti kirjoitettu ja kuvitettu sekä taidokkaasti taitettu.

Harmillisesti kirjaa on vaikea saada enää mistään, sillä painos on loppu ja kirjan kustantanut Tapio lopetti kustannustoimintansa viime vuonna. Kirjaa kannattaa kuitenkin hakea kirjastoista.

Maaria Haikola: Kämppäemäntiä ja laivakokkeja – Metsä- ja uittotyömaiden ruoanlaittajia. 175 sivua.  Kuva: Tapio