

Metsätalouden varaukset ilmoitetaan Omaverossa Menot-vaiheessa. Ilmoittamalla osan pääomatuloista varauksiin veronmaksua voi siirtää myöhemmille vuosille.
Menovaraus saa olla enintään 15 prosenttia metsätalouden pääomatuloista, joista on ensin vähennetty mahdolliset metsävähennys ja hankintatyön arvo.
Tuhovarauksen voi tehdä, jos on saanut metsätuhon vuoksi vakuutus- tai vahingonkorvausta.
Tuhovaraus voi olla enintään tuhoutuneen metsän uudistamismenon suuruinen. Muistiinpanoihin liitetään selvitys uudistamismenojen määrästä.

Meno- ja tuhovaraukset pitää ilmoittaa tuloksi neljän vuoden kuluessa varauksen tekemisestä. Entisten Oulun ja Lapin läänien alueella aikaa on kuusi vuotta.
Aiemmin tehdyn varauksen voi tulouttaa kokonaan tai vain osittain. Tulouttamatta jääneet varaukset tulee ilmoittaa verottajalle. Omaverossa ne näkyvät valmiina.
Varaus kannattaa tehdä, jos puuta myydään harvoin tai omistajana on kuolinpesä. Näin hakkuun jälkeisinä vuosina aiheutuvat tappiot eivät pääse vanhenemaan.
Kuolinpesän meno- ja tuhovarauksen voi siirtää, jos kuolinpesä siirtyy perinnönjaossa kokonaan yhdelle perilliselle tai usean perillisen verotusyhtymälle.
Siirtämisen sijaan metsätaloutta harjoittava kuolinpesä voi tulouttaa meno- ja tuhovarauksen verotuksessa sinä vuonna, jolloin kuolinpesä on siirtynyt jatkajalle.
Metsätaloutta jatkava verotusyhtymä tai pesän osakas ei saa siirtyvälle varaukselle uutta käyttöaikaa. Meno- ja tuhovaraus on käytettävä siinä ajassa, jossa kuolinpesän olisi se pitänyt käyttää.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
