• Tukin kallistuminen ja kuitupuun halpeneminen jättivät sahayhtiön tukalaan hintapuristukseen

    Koskisen liikevaihto ylitti alkuvuonna ensi kertaa 100 miljoonan euron rajan, mutta kasvu ei kääntynyt tulokseksi.
    Tilaajalle
    Järvelän sahalla oli haasteita alkuvuodesta kovien pakkasten vuoksi. Kuvituskuva.
    Järvelän sahalla oli haasteita alkuvuodesta kovien pakkasten vuoksi. Kuvituskuva. Kuva: Juuso Toivonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    15.5.202609:19
    Jussi Vehkala

    Koskisen Oyj:n kannattavuus heikkeni vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä jyrkästi vuoden takaiseen verrattuna. Liikevoitto putosi lähes 60 prosenttia 6,2 miljoonasta eurosta 2,5 miljoonaan euroon.

    Liikevoittoprosentti pieneni 7,2 prosentista 2,4 prosenttiin. Kannattavuuden rajusta heikentymisestä kertoo myös oikaistun käyttökatteen alentuminen 9,5 miljoonasta 6,6 miljoonaan.

    Vaikka katteet heikentyivät, yhtiö onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan uuteen ennätykseen ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Liikevaihto kasvoi yli 20 prosenttia ja nousi vertailukauden 86,6 miljoonasta 105 miljoonaan.

    Koskisen-konsernin toimitusjohtaja Jukka Pahdan mukaan yhtiön sahojen heikentyneen tuloksen taustalla olivat muun muassa tuotanto-ongelmat ja haastava markkinatilanne.

    ”Järvelän sahalla jäätiin merkittävästi suunnitelluista tuotantomääristä, johtuen haasteista huoltoseisakin jälkeisessä tuotannon ylösajossa sekä alkuvuoden kylmästä säästä. Kauden edetessä tuotantotaso saatiin kuitenkin nostettua tavoitellulle kuukausitasolle”, Pahta kertoo yhtiön tiedotteessa.

    Puumarkkinan kehitys oli yritykselle myrkkyä.

    Tukkipuun hinnat pysyivät korkeina ja nousivat hieman. Samaan aikaan sahauksen sivutuotteena syntyvän hakkeen ja puunhankinnan yhteydessä saatavan kuitupuun hinnat laskivat.

    Koskinen tarvitsee omaan tuotantoonsa tukkipuuta. Hakkeen ja kuitupuun se myy eteenpäin.

    Sahapuolen kannattavuuden heikentymistä selittää myös se, että jatkojalostettujen tuotteiden myynti vähentyi.

    Liikevaihdon kasvu tuli volyymivetoisesti perussahatavarasta, kun korkeamman katteen jatkojalosteiden osuus myynnistä pieneni.

    Sahatavaran ja -jalosteiden toimitukset kasvoivat 38 prosenttia ja nousivat 140 500 kuutioon vertailukauden 101 700 kuutiosta.

    Liikevaihto sahojen osalta kasvoi samalla 32,7 prosenttia 48,7 miljoonasta 64,6 miljoonaan ja käyttökate laski 45,2 prosenttia.

    Tukkipuun hinnat pysyivät korkeina ja nousivat hieman. Samaan aikaan sahauksen sivutuotteena syntyvän hakkeen ja puunhankinnan yhteydessä saatavan kuitupuun hinnat laskivat.

    Levyteollisuudessa yhtiön kannattavuus ei heikentynyt yhtä voimakkaasti kuin sahateollisuudessa. Käyttökate laski vain12,4 prosenttia.

    Levyteollisuudessa koivuvanerin kysyntä ja hinnat pysyivät kauden aikana vakaina, mutta lastulevyn kysyntä jatkui vaisuna kotimaan rakentamis- ja kalustemarkkinoiden heikon suhdanteen vuoksi.

    Ongelmia oli myös tuotannossa.

    ”Vanerituotannossa jatkettiin automatisoidun kittauslinjan ylösajoa. Haasteita aiheutti erityisesti kitin käyttäytyminen kylmissä olosuhteissa. Kittausta jouduttiinkin tekemään myös ylitöinä rinnakkaisella vanhalla linjalla, mikä vaikutti negatiivisesti sekä tuotannon läpimenoon että kustannustasoon”, Pahta kirjoittaa.

    Koskisen kertoo samaa tarinaa markkinoiden kehittymisestä kuin muutkin metsäteollisuuden yritykset: vuosi alkoi lupaavasti, mutta Iranin sodan puhkeaminen käänsi näkymät synkiksi.

    Yhtiö mainitsee tulevaisuuden riskiksi myös mahdollisesti tänä keväänä voimaan tulevat lintujen pesimäaikaiset puunkorjuurajoitteet.

    Lisää aiheesta
    • Hannes Mäntyrannan mukaan kansainväliset ympäristöjärjestöt painostivat metsäalaa rajusti tämän vuosituhannen ensimmäisinä vuosina.

      Metsäpolitiikka | Metsäteollisuus on vaarassa jäädä FSC-sertifioinnin vaatimusten vangiksi, Hannes Mäntyranta varoittaa

      Tilaajalle
    • Kuusitukki on suuressa mittakaavassa säilyttänyt arvonsa varsin hyvin.

      Talous | Puun hinta viikolla 19: Kuusitukilla käydään kauppaa jo viime elokuun hinnoilla

      Tilaajalle
    • FSC-sertifikaatti velvoittaa säästämään esimerkiksi kaikki yli 40 senttiä halkaisijaltaan olevat haavat. UPM:n ympäristöasiantuntija Henri Koivisto liikkeellä mittanauhan kanssa vuonna 2022.

      Metsänhoito | Näin puunmyyjä voi saada lisähintaa monta euroa kuutiolle

      Tilaajalle
    • Stora Enso suunnittelee Suomen suurinta sahaa Imatralle. Nyt sen toiminnalle on myönnetty ympäristölupa.

      Metsäteollisuus | Imatran jättisahahanke nytkähti askeleen eteenpäin – Stora Ensolle ympäristölupa

    • Suomen valtion sijoitusyhtiö Solidium on Stora Enson suurin omistaja 10,7 prosentin omistuksella ja 27,4 prosentin ääniosuudella.

      Metsä | Suomi on kohta Euroopan suurimman metsäyhtiön suurin omistaja ‒ 1,2 miljoonaa hehtaaria Ruotsissa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsäteollisuus
    sahateollisuus
    tukkipuu
    kuitupuu
    Koskisen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa