• Kuinka paljon lintujen pesiä oikeasti tuhoutuu hakkuissa? Tieteellinen näyttö olisi syytä päivittää tälle vuosituhannelle

    Suomen ympäristökeskuksesta tai Luonnonvarakeskuksesta luulisi löytyvän resursseja tutkimuksen toteutukseen.
    Muun muassa töyhtötiainen pesii kuivillakin mäntykankailla.
    Muun muassa töyhtötiainen pesii kuivillakin mäntykankailla. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Luonto
    19.8.202515:00
    Kolumni
    Suvi Jylhänlehto

    Hakkuut lintujen pesintäaikana puhuttavat vuosittain. Siksi on hämmästyttävää, miten vähän kesähakkuiden vaikutusta lintujen pesintään on tutkittu.

    Birdlife Suomi käyttää viestinnässään arviota, jonka mukaan hakkuissa tuhoutuu vuosittain 100 000 linnunpesää.

    Arvion on alunperin esittänyt Jyväskylän yliopiston lehtori Panu Halme sanomalehti Keskisuomalaisen pyynnöstä. Halmeen laskelma perustuu asiantuntija-arvioihin, jotka puolestaan nojaavat vuonna 1999 julkaistuun tutkimukseen.

    100 000 tuhoutunutta pesintää on karkea arvio ja varmaankin oikeansuuntainen, mutta itse tutkimuksesta on aikaa jo neljännesvuosisata.

    Metsäalalla perustellaan pesimäaikaisia hakkuita sillä, että kelirikon jälkeen koneet suuntaavat ensimmäisenä kuiville kankaille, jossa lintuja pesii vähiten.

    Karutkaan männiköt eivät ole linnuttomia. Niissä pesii esimerkiksi leppälintu, kulorastas ja töyhtötiainen.

    Hakkuiden lisäksi pesintää voivat häiritä kesällä tehtävät maanmuokkaukset. Esimerkiksi metsäkirvinen pesii mieluusti aukolle.

    Olen melko varma, että yksikään konekuski ei halua tarkoituksellisesti aiheuttaa haittaa pesiville linnuille. Leipää on kuitenkin saatava pöytään ympäri vuoden. Valta töiden aikatauluttamisesta on metsäyhtiöllä ja viime kädessä metsänomistajalla.

    Lintukantojen muutoksia seurataan pesimälintujen linja- ja pistelaskennoilla, joita on tehty jo vuosikymmenien ajan. Laskentoja koordinoivat Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus ja Birdlife.

    Luomuksen yli-intendentti Aleksi Lehikoinen kertoo, että hän on hakenut rahaa tutkimukselle kesähakkuiden vaikutuksesta lintujen pesintään, mutta sitä ei ole irronnut.

    Asian ei pitäisi olla yksittäisen yliopistotutkijan harteilla. Suomen ympäristökeskuksesta tai Luonnonvarakeskuksesta luulisi löytyvän resursseja tutkimuksen toteutukseen.

    Lehikoisen mukaan tutkimus vaatisi, että lintutiheystietoja yhdistettäisiin pesimäaikaisten hakkuiden paikkatietoihin. Työläämpi menetelmä olisi etsiä tietyillä kohteilla pesiä maastossa ennen hakkuita ja selvittää, mitkä niistä säilyvät.

    Olisi tärkeää, että niin viranomaispäätökset kuin etujärjestöjen viestintä perustuisi tutkittuun tietoon.

    EU-tuomioistuimessa käsitellyn Viron ennakkotapauksen myötä viranomaiset joutuvat ottamaan kantaa, onko luonnonsuojelulain tulkintaa tai nykyisiä kesähakkuiden ohjeistuksia tarpeen päivittää.

    Olisi tärkeää, että niin viranomaispäätökset kuin etujärjestöjen viestintä perustuisivat tutkittuun tietoon. Tieteellinen näyttö hakkuiden vaikutuksesta lintujen pesintään olisi syytä päivittää tälle vuosituhannelle.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Kelirikko rajoittaa luontaisesti hakkuita lintujen pesimäaikaan. Silti touko-heinäkuussa hakataan kuudennes teollisuuden tarvitsemasta puusta.

      Metsänhoito | Metsiä hakataan yhä enemmän lintujen pesimäaikaan – rajoitukset kurittaisivat erityisesti koneyrittäjiä

      Tilaajalle
    • Kelirikon vuoksi sulan maan aikaiset hakkuut aloitetaan yleensä karuilta kankailta, jossa lintuja pesii vähemmän kuin rehevillä mailla.

      Metsänhoito | "Nyt kannattaisi varoa" − näin etujärjestöt kommentoivat EU:n tuomioistuimen ratkaisua hakkuukiellosta lintujen pesimäaikaan

      Tilaajalle
    • Töyhtötiainen on yksi Suomen metsätiaisista. Pääosin lintujen pesinnät ajoittuvat Suomessa huhti–heinäkuulle.

      Metsänhoito | EU:n mutkikas ennakkopäätös voi estää kesähakkuita Suomessa – viranomainen keskeytti hakkuut Virossa lintujen pesintäaikaan

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle