• EU:n mutkikas ennakkopäätös voi estää kesähakkuita Suomessa – viranomainen keskeytti hakkuut Virossa lintujen pesintäaikaan

    EU-tuomioistuimen tulkinta lintudirektiivistä vaatii MMM:ltä tarkkaa analyysia. Virossa kahden kohteen hakkuut piti keskeyttää lintujen pesinnän vuoksi.
    Tilaajalle
    Töyhtötiainen on yksi Suomen metsätiaisista. Pääosin lintujen pesinnät ajoittuvat Suomessa huhti–heinäkuulle.
    Töyhtötiainen on yksi Suomen metsätiaisista. Pääosin lintujen pesinnät ajoittuvat Suomessa huhti–heinäkuulle. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Metsänhoito
    5.8.202509:56
    Suvi Jylhänlehto

    Euroopan unionin tuomioistuin on perjantaina julkaissut ratkaisunsa ennakkopäätöspyyntöön, joka koskee hakkuiden keskeyttämistä lintujen pesintäaikana.

    Viron ympäristövirasto Keskkonnaamet keskeytti kahden paikallisen metsäyhtiön Voore Metsin ja Lemeks Põlvan hakkuut kahdella eri kohteella toukokuussa 2021.

    Hakkuiden keskeyttämistä perusteltiin sillä, että hakkuut uhkasivat alueilla havaittujen lintujen pesintää. Ratkaisun mukaan alueille tehdyt tarkastukset paljastivat kummassakin tapauksessa kymmenen eri lintulajin varman, todennäköisen tai mahdollisen pesinnän kyseisillä alueilla.

    Tapauksia on käsitelty pitkään eri oikeusasteissa Virossa. Maan korkein oikeus Riigikohus päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle useita kysymyksiä, joista se toivoo ennakkoratkaisua.

    Riigikohus halusi muun muassa tietää, onko direktiiviä 2009/147 eli niin sanottua lintudirektiiviä tulkittava siten, että hakkuut lintujen pesintäaikana ovat säännöksissä määriteltyjä kiellettyjä tekoja.

    EU-tuomioistuin kirjoittaa ranskankielisessä ratkaisussaan, että lintudirektiivin 5 artiklan a, b ja d alakohta tulisi tulkita siten, että hakkuut ovat kielletty tietyin ehdoin lintujen pesintäaikaan. Tuomioistuimen antama ratkaisu on monimutkainen, eikä sitä voi suoraan yleistää kaikkiin pesintäajan hakkuisiin.

    Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen kertoo MT:lle, että asian ennakkotapauksen luonnetta ja EU-tuomioistuimen tulkintaa lintudirektiivistä selvitetään parhaillaan.

    ”Vielä ei ole kokonaiskäsitystä, tulkinta edellyttää tarkempaa analyysia”, hän toteaa.

    Pesosen mukaan ministeriö analysoi ennakkoratkaisua yhdessä muiden jäsenmaiden kanssa.

    Pesonen muistuttaa, että jo tällä hetkellä Suomessa metsänhoidon suositukset ja alan yritykset ottavat lintujen pesinnän huomioon.

    Metsäteollisuuden metsäjohtaja Karoliina Niemi kirjoitti MT:n kolumnissaan, että kasvatus- ja uudistushakkuut on tärkeä suunnata lintujen pesimäaikaan kuivahkoille ja kuiville kankaille, joissa lintulajien ja -yksilöiden määrä on pienempi.

    ”Yleinen toimintatapa on, että pesiä väistellään ja että lintuja ei häiritä.”

    Pekka Pesonen

    Lintujen pesinnän turvaaminen liittyy muuhunkin maankäyttöön.

    ”Yleinen toimintatapa on, että pesiä väistellään ja että lintuja ei häiritä”, Pesonen toteaa.

    Suomessa muun muassa luontojärjestöt ovat vaatineet lintujen pesintäaikaisista hakkuista luopumista.

    Lisää aiheesta
    • Metsätaloustoimissa on monia mahdollisuuksia lintujen huomioimiseen, kirjoittaa Karoliina Niemi. Kuvassa valkoselkätikkakoiras tuo ruokaa pesästä jo poistuneelle poikaselle.

      Metsä | Hyvä metsänhoitotoimien suunnittelu turvaa pesimärauhaa

    • Räkättirastas Rakentaa heinistä ja savesta puuhun tai maahan puolipallon muotoisen pesän, johon ilmestyy vihertäviä ruskeilla pilkuilla varustettuja munia.

      Luonto | Myös rauhoittamattomille linnuille pitää antaa pesintärauha – jokaisella lajilla on oma hintalappunsa, jos lakia uhmaa

      Tilaajalle
    • Keväisin ja syksyisin noin satojatuhansia hanhia pysähtyy ja ruokailee Pohjois-Karjalan ja Kaakkois-Suomen pelloilla aiheuttaen vahinkoja.

      Erä | Suomi haluaisi aloittaa valkoposkihanhien metsästyksen – ”Millään kokeiluilla ei ole saavutettu pysyviä tuloksia”

      Tilaajalle
    • Töyhtötiainen näyttäytyi Tinttitaival-retkellä Oulussa viime keskiviikkona.

      Luonto | Tinttien hyväksi on paljon tehtävissä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lintudirektiivi
    hakkuu
    EU-tuomioistuin
    Maa- ja metsätalousministeriö
    linnut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla