• Tutkimus: Metsät vaikuttavat suomalaisten onnellisuuteen näillä kolmella tavalla

    Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa tunnistettiin myös tekijöitä, jotka vähensivät ihmisten kokemaa metsäonnellisuutta.
    Metsät lisäävät tutkitusti suomalaisten onnellisuutta monin tavoin. Kuvituskuva.
    Metsät lisäävät tutkitusti suomalaisten onnellisuutta monin tavoin. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Wiehn
    Metsä|Luonto
    16.10.202521:30
    Jukka Koivula

    Kansainvälinen tutkimusryhmä on toteuttanut valtakunnallisen kyselyn selvittääkseen, miten suomalaiset kokevat metsäonnellisuuden.

    ”Kiintoisa huomio on, että yli 64 prosenttia vastaajista mainitsi, että heidän elämänsä olisi merkittävästi onnettomampaa ilman suhdetta metsiin”, artikkelin ensimmäinen kirjoittaja, väitöskirjatutkija Syamili Manoj Santhi Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osastolta kertoo.

    Lähes 1 000 vastausta keränneessä kyselyssä kartoitettiin, millaiset metsät ja millainen vuorovaikutus niiden kanssa tuottavat ihmisille onnellisuuden kokemuksia. Tutkijat hyödynsivät vastauksia määritellessään uutta metsäonnellisuuden käsitettä, jossa onnellisuus nähdään yksilön henkilökohtaisena kokemuksena, joka voi vaihdella hetkellisestä ilosta syvempään täyttymyksen tunteeseen.

    ”Yli 64 prosenttia vastaajista mainitsi, että heidän elämänsä olisi merkittävästi onnettomampaa ilman suhdetta metsiin.”

    Syamili Majoj Santhi

    Tutkimuksessa havaittiin, että suomalaisten metsäonnellisuus kumpuaa kolmesta pääasiallisesta lähteestä: syvästä siteestä luonnontilaisen kaltaisiin metsiin, metsissä tapahtuvasta käytännön toiminnasta pääasiassa hoidetuissa metsissä sekä metsäaltistuksesta.

    ”Metsistä aiheutui syviä täyttymyksen tunteita. Niitä koettiin sekä luonnontilaisen kaltaisiin metsiin liittyvän vahvan siteen että metsissä tapahtuvan käytännön toiminnan myötä. Hetkellisen ilon tunteet liittyivät pääasiassa käytännön toimintaan”, Santhi kertoo.

    Tutkimuksessa tunnistettiin myös tekijöitä, jotka vähensivät ihmisten kokemaa metsäonnellisuutta. Rajut muutokset itselle tärkeissä metsissä esimerkiksi avohakkuun, roskaamisen, heikentyneen monimuotoisuuden tai maankäytön muutosten seurauksena lisäsivät ympäristöahdistusta ja heikensivät koettua onnellisuutta.

    Tutkimuksen mukaan metsäpolitiikassa ja kaupunkisuunnittelussa tulisi tunnistaa ja löytää tasapaino eri metsätyyppeihin liitettyjen arvotusten välille, eikä kohdella kaikkia metsiä samanlaisina.

    Jotta metsien myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin voitaisiin lisätä, esimerkiksi metsäperustaisia hyvinvointimenetelmiä ja -toimenpiteitä kannattaa räätälöidä ihmisten aiemman metsäsuhteen, luonnossa olemisen tapojen ja mieluisten metsätyyppien mukaan.

    Lisää aiheesta
    • Lähimetsän säilyminen on tärkeää 96 prosentille suomalaisista. Oulun Sanginjoella kaadettiin vuosi sitten puita retkeilypolun levennyksen vuoksi.

      Politiikka | Kysely: Kuntavaaleissa noin puolet äänestäjistä valitsee lähimetsien puolesta puhuvan ehdokkaan

    • Metsissä liikkuminen auttaa ihmisiä kehittämään tasapainoaan ja säilyttämään sen myös vanhetessaan, Risto Isomäki muistuttaa.

      Metsä | Isomäki: Painavimmat perustelut suojella lähimetsiä liittyvät ihmisten terveyteen

    • Voiko olla kiehtovampaa näkyä kuin männynneulasten kattama ja käpyjen koristama polku, joka katoaa mutkitellen metsän siimekseen, kirjoittaja pohdiskelee.

      Luonto | Aarteen lukija kulkee metsäpoluilla kaikkina vuodenaikoina ja kaikilla keleillä – ”Mikään ei toistu koskaan ihan samanlaisena”

    • Ennen sankasta lähimetsästä tuli harva ja risukkoinen Kypärämäellä, kun metsäkone vieraili paikalla keväällä. Irma Hirsjärven mukaan alueelta on kadonnut hakkuiden jälkeen lintulajeja ja liikenteen melu on lisääntynyt.

      Ympäristö | Kaupungin tapa hakata lähimetsiä kuohuttaa jyväskyläläisiä – ”Oli yllätys ja järkytys, kun metsää kodin takana oli kaadettu”

    • Jyväskylän lähimetsät ovat koneellisen käsittelyn jäljiltä harvoja ja väljiä. Kuvassa lähimetsää Kypärämäki–Köhniö -alueella asutuksen tuntumassa kesäkuussa 2024.

      Ympäristö | Jyväskylä hakkaa lähimetsiään niin harvoiksi, että metsän tuntu katoaa

    • Painetta taajametsien hakkuiden sunnittelulle asettavat muun muassa sosiaaliset ja maisemalliset perusteet.

      Metsänhoito | Taajaman tuttu lähimetsä voi olla yksityisen henkilön omistama ‒ ”Metsänomistaja ei voi joutua omalla kustannuksellaan ylläpitämään virkistysaluetta”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle