

Metsäalan toimijat ja yrittäjäjärjestöt arvostelevat poikkeuksellisen kovin sanoin hallituksen valmistelemaa kansallista ennallistamissuunnitelmaa. Metsäala suomii esityksen ontuvaa rahoitusta ja sitä, että se jättää ratkaisevat metsäkysymykset avoimiksi.
Hallituksen ennallistamisesityksen valmistelusta vastasi ympäristöministeriö. Metsäala pitää käsittämättömänä, ettei ennallistamisesitys ota kantaa luonnontilaisten ja ennallistettavien metsien määrittelyyn.
Metsäalan järjestöt pelkäävät, että esityksen keskeneräiset linjaukset voivat johtaa valtaviin lisäkustannuksiin ja metsäteollisuuden kilpailukyvyn heikkenemiseen.

Metsänomistajia edustava MTK varoittaa lausunnossaan, että avoimeksi jääneet kysymykset voivat maksaa Suomelle miljardeja. Suomi on myös vaarassa sitoutua kilpailijamaita tiukempiin velvoitteisiin.
”Hallitus on esittämässä Suomelle massiivista lisälaskua, jos kansallisia joustoja ei hyödynnetä täysimääräisesti kansallisessa toimeenpanosuunnitelmassa”, MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä sanoo.
MTK ihmettelee, miten ratkaisevat poliittiset linjaukset ovat edelleen tekemättä, vaikka EU-komissiolle on määrä toimittaa kansallinen suunnitelmaluonnos jo syyskuun alkuun mennessä.
Järjestö vaatii, että Suomi määrittelee keskeiset metsäluontotyypit, eikä jätä niiden tulkintoja komission kanssa käytävien neuvottelujen varaan.
Huoli metsien asemasta näkyy laajasti myös metsänhoitoyhdistysten lausunnoissa. Keski-Suomen metsänhoitoyhdistyksen mukaan suunnitelmasta puuttuvat keskeiset tiedot metsäluontotyyppien määritelmistä, pinta-aloista, kohdentamisesta ja taloudellisista vaikutuksista.
Myös Sahateollisuuden mielestä kaikkein olennaisimmat kysymykset ovat edelleen auki. Toimitusjohtaja Tino Aallon mukaan epäselvää on, kuinka paljon metsiä ennallistaminen lopulta koskee, miten toimet rahoitetaan ja millaisia vaikutuksia niillä on puun saatavuuteen.
”Keskeisten metsäluontotyyppien määritelmät ovat auki ja siten ennallistamisen piirissä oleva hehtaarimäärä on valtava kysymysmerkki”, Aalto sanoo.
Metsäalan huoli kohdistuu myös ennallistamisen kustannuksiin. Arvioiden mukaan suorien toimien hintalappu voisi nousta noin 1,2 miljardiin euroon vuodessa, josta uutta rahoitusta tarvittaisiin vähintään 400 miljoonaa euroa vuosittain.
”Jokainen ymmärtää, ettei sellaisia rahoja ole eikä tule”, Aalto toteaa.
Kustannusten lisäksi metsäala pelkää hakkuiden vähenemisen vaikutuksia kansantaloudelle. Luonnonvarakeskuksen mukaan metsäsektorin arvonlisä voisi pienentyä 1,6–2,9 miljardia euroa vuodessa.
Työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan 9 000–23 000 työpaikkaa.
Erityisen huolestuneita ollaan Itä-Suomessa, jossa metsäteollisuuden merkitys alueiden taloudelle on suuri. Lieksan kaupunki varoittaa lausunnossaan, että puun saatavuuden heikkeneminen iskisi voimakkaasti alueen työllisyyteen ja investointeihin.
Koneyrittäjätkin pitävät suunnitelman tavoitteita osin epärealistisina. Järjestö kritisoi erityisesti tavoitetta ennallistaa neljää yleisintä suoluontotyyppiä 700 000 hehtaaria vuoteen 2050 mennessä.
Tavoiteltu pinta-ala on moninkertainen nykyiseen ennallistamistasoon verrattuna.
Lähes kaikissa muissakin metsäalan lausunnoissa toistuvat samat vaatimukset: ennallistamisen tulee perustua vapaaehtoisuuteen, selkeisiin korvausjärjestelmiin ja pitkäjänteiseen rahoitukseen.
Alan pelkona on, että epäselvä toimeenpano voi johtaa uusiin käyttörajoituksiin ja heikentää Suomen investointiympäristöä.
Kaikki lausunnonantajat eivät suhtaudu ennallistamiseen yhtä kriittisesti. Elinvoimakeskukset pitävät luonnon monimuotoisuuden vahvistamista tärkeänä, mutta nekin vaativat suunnitelmaan merkittäviä täsmennyksiä.
Niiden mukaan toimeenpanossa on löydettävä tasapaino luonnonsuojelun, elinkeinojen, huoltovarmuuden ja maanomistajien oikeuksien välillä.
Luonnonsuojeluliitto puolestaan muistuttaa, että ennallistamisen lykkääminen kasvattaa kustannuksia tulevaisuudessa. Liiton Pohjois-Karjalan piirin mukaan nykyiset vapaaehtoiset suojelu- ja ennallistamisohjelmat eivät riitä lähellekään EU:n tavoitteita.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
