• Mediat: Rakentamisen määrä romahti niin Ruotsissa kuin Keski-Euroopassa – iskee suoraan puun kysyntään

    Ruotsin rakennusteollisuus ennustaa yhteensä yli 16 000:n työpaikan katoavan alalta tämän ja ensi vuoden aikana.
    Omakotitalon rakennustyömaa on yhä harvinaisempi näky monessa maassa vielä ensi vuonnakin.
    Omakotitalon rakennustyömaa on yhä harvinaisempi näky monessa maassa vielä ensi vuonnakin. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Rakentaminen
    25.10.202315:45
    Jukka Hämäläinen

    Uusien asuntojen rakentaminen on vähentynyt dramaattisesti Ruotsissa. Tänä ja ensi rakentamisen määrä laskee vuoden 2008 finanssikriisin tasolle.

    ”Tilanne on synkkä, sillä se vaikuttaa koko talouteemme”, Ruotsin rakennusyrittäjien Byggföretagenin toimitusjohtaja Catharina Elmsäter-Svärd sanoi Ruotsin television haastattelussa.

    Asuntorakentaminen on tyssännyt korkojen nousuun, sillä se on nostanut rakentamisen hintaa ja hidastanut kysyntää. Rakennusyrittäjien tuoreen ennusteen mukaan investoinnit uudisasuntoihin laskevat Ruotsissa tänä vuonna 43 prosenttia ja vuonna 2024 vielä 36 prosenttia.

    Ensi vuonna rakennettavien uusien asuntojen määräksi Byggföretagen arvioi 23 600. Samanlaisia lukuja on nähty viimeksi vuosituhannen vaihteessa. Lukua voi verrata myös Ruotsin asuntoviraston tarveanalyysiin, jonka mukaan uusia asuntoja pitäisi rakentaa vuodessa 67 300.

    ”Ruotsin väkiluku kasvaa, joten alijäämä suurenee”, Elmsäter-Svärd totesi.

    Kaiken kaikkiaan rakentamisen kokonaisinvestointien ennustetaan laskevan Ruotsissa 14 prosenttia vuosina 2023–2024. Sillä on suuri vaikutus työllisyyteen.

    "Työllisyys laskee viidellä prosentilla eli noin 16 400 henkilöllä vuosina 2023–2024", Byggföretagenin ennusteessa todetaan.

    Rakentaminen vähenee myös Saksassa, jossa kaikkien rakennuslupien määrä putosi tammi–elokuussa 28 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Erityisesti omakoti- ja paritalolupien määrä laski vuoden takaisesta, kertoo verkkomedia Timber-online.

    Tammi–elokuussa Saksassa luvitettiin 176 000 uudisrakennusta, kun viime vuoden vastaava luku oli 245 000.

    Myös Itävallassa rakentaminen vähenee, sillä uusille asunnoille myönnettyjen rakennuslupien määrä laski vuoden ensimmäisellä puoliskolla 28 prosenttia. Määrät pienenivät viime vuoden tammi–kesäkuun 32 000:sta 23 000:een tänä vuonna.

    Rakentamisen väheneminen vaikuttaa suoraan sahatavaran kysyntään. Sen laskiessa vähenee myös tukkipuun kysyntä samassa suhteessa.

    Ruotsin television juttuun pääset tästä.

    Timber-onlinen maksulliset jutut avautuvat täältä.

    Lisää aiheesta
    • Rakennusala on jo Suomessa kuralla. Jos korkotaso pysyy korkeana pitkään, myös kysyntä on jäissä ja ahdinko syvenee.

      Politiikka ja talous | EKP saattaa jo torstaina potkaista Suomen rakennusalan entistä jyrkempään syöksykierteeseen

      Tilaajalle
    • Designtalon kohde Villa Kungen Loviisan asuntomessuilla 2023 on kuvassa vielä pystytysvaiheessa.

      Rakentaminen | MT vertaili ja analysoi talotehtaiden taseet ja tuloksentekokyvyn: miksi Jukkatalo kaatui konkurssiin, mutta Kastelli ja Designtalo pärjäävät?

    • Finnlamellin muuttovalmis hirsitalo kuuluu Den Finlandin mallistoon. Asunto on valmistunut vuonna 2023.

      Rakentaminen | Pientalomarkkinoilla ajoissa sopeuttanut Den Finland on pärjännyt vaikeassakin markkinassa – myynyt yli 500 taloa syksyyn mennessä

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein