

Ensin kuuluu moottorisahan pärinää hetken aikaa. Kaatuva puu tömpsähtää lumiseen maahan ja alkaa karsinta sekä katkonta. Kohta kuuluu metallista kolahtelua ja sitten moottorikelkka hörähtää käyntiin.
Kuhmolaisen Pentti Heikuran jokatalvinen hankintasavotta on käynnissä. Noin 130 hehtaarin metsätilalla se tarkoittaa noin kymmenen hehtaarin harvennusalaa ja 100‒200 kiintoa.
”Näissä hommissa mieli lepää ja pysyy hyvässä kunnossa”, Heikura pohtii.
Mutta hyvä mieli ja kunto ovat oikeastaan vain sivutuotteita. Tärkeintä Heikuralle on, että jälki metsässä on hyvä, maksoi mitä maksoi.
”Moittivat, että harvennus on jätetty liian tiheäksi. Minä haluan tehdä niin kuin haluan, joten en hae enää tukia.”
Eikä Heikura savotalla yksin urakoi, vaan vaimonsa Pirjo Heikuran kanssa. Vaimo ajaa puukuormat laanipaikalle.
Työpäivän aikana vaimo ajaa 3‒5 kuormaa, sillä aikaa Heikura itse sahaa.
Puunajo hoituu 1989-vuosimallin moottorikelkalla, Yamaha Vikingillä, jonka perässä on reki. Reki ei ole tehdasvalmisteinen, vaan Pentti on sen aikanaan ostanut yksityiseltä myyjältä.
”Tämä on erittäin toimiva reki. Siihen sopii hyvin sekä kolmen metrin kuitupuut että tarvittaessa vaikka 5,2 tai 4,9 metriset tukit.”
Polttoaineella on näinä aikoina kova hinta, mutta Pentti toteaa, että ei hän laskeskele litrahintoja. MT vieraili Heikuran luona tammikuun puolenvälin jälkeen. Silloin kelkalla oli ajettu puuta 2,5 viikon ajan ja bensaa oli kulunut 40 litraa.
”Kaikkiin vehkeisiin on oltava kuitenkin polttoainetta maksoi mitä maksoi. Minulle tärkeintä on jälki metsässä.”
Kelejä Kuhmossa riittää puunajoon kelkalla tyypillisesti vielä huhtikuussa.

Harvennushakkuisiin Heikura ei päästä harvesteria tai ajokonetta omiin metsiinsä. Ja kun puut ajetaan kelkalla, leveitä ajouria ei tarvita.
Pihlajat, raidat ja haavat hän jättää kaatamatta.
Kemeratukea hän on hakenut kerran, ensimmäisen ja viimeisen. ”Moittivat, että harvennus on jätetty liian tiheäksi. Minä haluan tehdä niin kuin haluan, joten en hae enää tukia.”
Kuhmo on tykkyaluetta, se olisi otettava huomioon. ”Kun jäävä puusto on liian harva, tuuli ja tykky tekevät tuhojaan, kaatavat puita ja katkovat latvoja.”
Heikura kertoo varautuneensa metsätuhoihin myös metsävakuutuksella.

Sen lisäksi, että Heikura tekee itselleen mieleisen tapaan työt, huomioi hän myös asiakkaiden tarpeet. Naapurissa asuva polttopuuyrittäjä haluaa nimenomaan pientä koivurankaa.
”Vedän sahalla yhden kupeen auki, niin ranka kuivuu nopeasti. Ajan rangat myös tien varteen.”
Oman talon polttopuut Heikura tekee rangoista, joissa mitta ei riitä kolmeen metriin. Niistä hän pätkii valmiit halot jo metsässä ja vetää pulkalla pois.
Kuhmon Härmänkylällä eletään puulla lämmittämisen lisäksi muutenkin hyvin omavaraisesti. Konehallin katolle asennettu aurinkopaneelijärjestelmä tuottaa sähköä parhaimmillaan myyntiin asti.
Lypsykarja on lähtenyt tilalta parikymmentä vuotta sitten. Petoaitojen suojissa laiduntaa nyt kesäisin lampaita, niistä saadusta villasta syntyy niin sukkia kuin kynsikkäitäkin. Myös mehiläistarhat ovat sähkön suojissa. Elämä on omanlaistaan, aivan kuten työtavat metsätöissäkin.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
