Metsäneuvoja Ilkka Ronkainen Keminmaalta esittelee seudulle tyypillistä kapeaa metsäpalstaa, joka on pirstottu kantatilasta perinnönjaon yhteydessä. ”Tämän palstan leveys on 38 metriä”, Ronkainen sanoo. Kuva: Kari Lindholm
Pitkät ja kapeat metsäpalstat aiheuttavat harmaita hiuksia – jos hakkuita ei voi tehdä, pahimmassa tapauksessa koko metsäpalsta muuttuu marjastusmaaksi
Perinnönjaoissa muodostuneet pitkät ja kapeat metsäpalstat tekevät metsänkäsittelystä usein erittäin hankalaa.Tilaajalle
Kartta Kemijoen rannalle rajoittuvien metsäkiinteistöjen rajoista kertoo paljon. Kapeimmillaan palstat kutistuvat muutaman metriin, mutta pituutta niillä on jopa 15 kilometriä. Kuva: Kari LindholmJopa kilometrien pituiset ja muutaman kymmenen metrin levyiset metsäpalstat ovat syntyneet perintötilojen jyvityksissä, kun perillisille on haluttu saada täsmälleen yhtä suuret metsäosuudet. Tällaisia metsätiloja löytyy etenkin Lapista ja Pohjanmaalta.
”Metsänkäsittelyn kannalta nämä metsäsoirot ovat erittäin hankalia. Hakkuut ja puiden kuljetus edellyttävät sopuisuutta ja yhteistyötä rajanaapureiden kesken”, metsänhoitoyhdistys Lapin metsäneuvoja Ilkka Ronkainen Keminmaalta kertoo.
Ronkainen arvioi tällaisia palstoja olevan Lapissa vähintään sadoittain. Suurin osa näistä sijaitsee Kemijoen ja Torniojoen varsilla, sillä perillisille on haluttu saada omaa rantaa ja vesioikeudet.
”Pisimmät palstat ovat 15 kilometrin mittaisia ja niiden leveys on kapeimmillaan vain muutamia metrejä. Silti pinta-alaa voi olla kymmeniä hehtaareja.”
Palstojen nauhamaisuus aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Puun ostajan näkökulmasta nauhamaisuus johtaa usein liian pieneen leimikkokokoon ja puunkuljetuksen vaikeuksiin, mikä nostaa korjuukustannuksia ja madaltaa kantohintaa.
”Käytännössä puukauppoja on vaikea saada aikaan näiden palstojen talvihakkuukohteilta. Tällä hetkellä puun kysyntä on poikkeuksellisen kovaa, joten kesätienvarressa olevat leimikot käyvät kaupaksi, vaikka palsta olisi hankalan muotoinen.”
Pitkien nauhapalstojen rajojen etsimisessä on valtava työ, sillä leimikon suunnittelijoiden gps-laitteiden tarkkuus on vain muutaman metrin luokkaa hyvissäkin keliolosuhteissa. Aikojen saatossa kadonneet rajamerkit tuottavat päänvaivaa.
”Viisarikivet saattavat maastosta vielä löytyä. Niitä on muutaman sadan metrin välein, mutta niiden avulla rajalinjaa ei saa suunnattua.”
Jos palstan rajan paikka ei ole täysin tiedossa, on rajan tuntumaan jätettävä marginaalia, jota ei käsitellä, ja tästä aiheutuu harmia myöhemmin.
”Jos hakkuun rajat merkataan varman päälle, voi käydä niin, että tilan rajojen luullaan myöhemmin olevan hakkuun rajassa. Jos naapuripalstalla toimitaan vastaavasti, lopputuloksena on, että tilojen rajalle jää ei kenenkään maata”, Ronkainen selvittää.
Aikanaan lohkotuilla vanhoilla nauhapalstoilta löytyy toisinaan myös hakkuita rajaavia suojeluarvoja, jotka on havaittu vasta myöhemmin. Jos hakkuita ei voi tehdä, pahimmassa tapauksessa koko metsäpalsta muuttuu marjastusmaaksi.
Ilkka Ronkainen suosittelee, ettei tämänkaltaisia metsätiloja enää jaettaisi pienemmiksi perinnönjaoissa. Hän kehottaa pohtimaan keinoja, joilla palsta saataisiin siirrettyä yhdelle maanomistajalle.
Jakamisessa käy usein niin, että pitkät palstat pätkitään poikki, jolloin takimmaisille palstoille kulkeminen muuttuu vaikeaksi. Hyviä vaihtoehtoja ovat sukupolvenvaihdos tai metsätilan myynti.
”Nauhapalstatkin menevät kaupaksi, niistä kiinnostuvat usein naapuritilojen omistajat. Suora kauppa naapurille ei ole taloudellisesti paras vaihtoehto, sillä parhaat hinnat saadaan kilpailutuksen kautta”, Ronkainen sanoo.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
