

Ylistarolainen Tiina Kuisti päätyi miehensä kanssa nopealla aikataululla metsätilan omistajaksi vuonna 1997. ”Ostimme veljeltäni metsät ja kotitalon”, Kuisti kertoo.
Edes tilaa ostaessaan hän ei osannut aavistaa, kuinka suuri ja hieno elämänmuutos päätöksestä koituisi. Kaupanteko eteni noin puolessa vuodessa ensimmäisestä keskustelunavauksesta siihen, että Kuisti muutti puolisonsa Lassen kanssa Alhojoen kylään lapsuutensa kotitaloon asumaan.
”En ajatellut asiaa niin, että jatkan tilanpitoa tai muutan kotiin asumaan. Olin jo lapsuudenkodistani lähtenyt. Me ostimme vanhan talon ja metsää. Kaikkein vaikeinta muutossa oli jättää mukava naapurusto Lapualla. Mutta ajattelin sitten, että jos Lasse tykkää muuttaa, niin kyllä se minullekin käy. Olemme tekeväistä sorttia ja täällä riittää puuhaa.”
Kaupanteko eteni noin puolessa vuodessa ensimmäisestä keskustelunavauksesta siihen, että Kuisti muutti puolisonsa Lassen kanssa Alhojoen kylään lapsuutensa kotitaloon asumaan.
Tilan hankinta oli molemmille hyppy tuntemattomaan. ”Itse työskentelin konttorirottana, Lasse kirvesmiehenä. Ennen kuin ostimme tilan, ei voi sanoa, että olisin ollut kiinnostunut metsästä, varsinkaan metsänhoidosta. Aluksi tehtiin aivan varmasti paljon turhaa työtä.”
Hän pitää tilan ostoa yhä älyttömän hienona juttuna. ”Se oli meille kuin lottovoitto, työtä ja tekemistä riitti. Vanhempani asuivat myös tässä, ja meidän molempien kannalta oli hyvä ratkaisu, että muutimme tähän asumaan.”
Osaamista metsänhoitoon on hankittu paljon muun muassa metsäkeskuksen kursseilta. ”Hyviä vinkkejä saa juttelemalla toisten metsänomistajien kanssa, kaikki ovat aloittaneet joskus alusta. Alan kurssit ja koulutukset kuuluvat yhä meidän arkeemme.”

Pariskunta tekee erittäin paljon metsätöitä itse tilallaan, hankintahakkuista lähtien. Puolet vuodesta Tiina tekee kausityötä Ylistaron hautausmaalla.
Hän määrittelee oman metsänsä ”kokonaisvaltaiseksi ihanuudeksi”.
”Metsällä on tietysti rahallista arvoa, mutta tärkeintä kuitenkin on vastuu siitä, että metsä pysyy hyvässä kasvukunnossa. Se tarjoaa myös alkukantaisia elämyksiä: onhan se hieno ääni, kun puu jymähtää nurin”, Kuisti kertoo. ”Metsätöissä näkee kättensä jäljen. On myös kyettävä fyysiseen ponnisteluun ja lähdettävä töihin kurjemmillakin keleillä.”

Metsänomistajuudessa yhdistyvät vapaus ja velvollisuus.
”Omistajana voi säästää ja vaalia hienoja paikkoja. Välillä metsänhoito merkitsee rahanmenoa, välillä rahantuloa. Tätä hommaa tehdään tulevaisuutta ajatellen, metsän kierrossa on tilinväli kymmeniä vuosia”, Kuisti pohtii.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
