• Aiemmin lannoitukseen kelpaamatonta tuhkaa saa käyttää nyt metsissä uuden menetelmän ansiosta

    Tavoitteena on kolminkertaistaa tuhkalannoitusten määrä 30 000 hehtaariin vuodessa.
    Jyväskylän yliopisto kehittää tuhkissa esiintyvien haitallisten aineiden, kuten arseenin ja kadmiumin poistoa.
    Jyväskylän yliopisto kehittää tuhkissa esiintyvien haitallisten aineiden, kuten arseenin ja kadmiumin poistoa. Kuva: Jyväskylän yliopisto
    Metsä|Metsänhoito
    24.11.202513:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Jyväskylän yliopisto on kehittänyt menetelmän, jonka avulla tuhkasta saadaan poistettua sen käyttöä rajoittavia haitta-aineita.

    Näin aiemmin lannoitukseen kelpaamattomasta tuhkasta saadaan tehtyä lakisääteiset vaatimukset täyttävää metsälannoitetta.

    ”Kehittämässämme vihreässä menetelmässä tuhkaa käsitellään orgaanisella hapolla, joka mahdollistaa arseenin ja kadmiumin poistamisen tuhkasta ilman että tuhkan ravinnepitoisuus metsille tärkeiden kaliumin ja fosforin osalta merkittävästi laskee”, kertoo Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Emilia Virtanen tiedotteessa.

    Metsiä lannoitettiin viime vuonna Suomessa 68 000 hehtaaria. Pinta-alasta tuhkalannoitusten osuus on ollut noin 10 000–15 000 hehtaaria vuodessa. Tavoitteena on kolminkertaistaa määrä 30 000 hehtaariin vuodessa.

    Tuhkalannoituksella voi lisätä puuston kasvua merkittävästi etenkin ojitetuissa suometsissä. Lannoitus edistää myös metsien terveyttä ja vähentää soiden kunnostusojitustarpeita.

    ”Tuhkalannoitus tarjoaa kustannustehokkaan ja kiertotaloutta tukevan ratkaisun, joka lisää metsien taloudellista ja ekologista arvoa sekä parantaa hiilinielujen muodostumista”, kertoo Jyväskylän yliopiston lehtori Rose Matilainen tiedotteessa.

    ”Teollisuuden sivuvirtoja poltettaessa mahdolliset naulat tai muut metalliosat voivat vaikuttaa tuhkan laatuun.”

    Emilia Virtanen

    Tuhkan sisältämiä ravinteita ja metalleja tutkitaan Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoimassa Heleä-hankkeessa.

    Hankkeessa ovat mukana myös Jyväskylän yliopisto ja Suomen metsäkeskus. Tavoitteena on edistää metsien elinvoimaisuutta ja kiertotaloutta lisäämällä tuhkalannoituksia.

    Jyväskylän yliopisto vastaa tuhkan laadun tutkimuksesta. Analyysissä oli mukana 26 tuhkanäytettä.

    Suurin osa tutkituista tuhkista soveltui sellaisenaan metsälannoitteeksi. Osan käyttöä voi kuitenkin rajoittaa korkea haitta-ainepitoisuus.

    Virtanen huomauttaa, että tuhkan laatuun vaikuttavat myös poltto-olosuhteet.

    ”Esimerkiksi kattilamateriaalit voivat vaikuttaa syntyvien tuhkien metallipitoisuuksiin. Myös teollisuuden sivuvirtoja poltettaessa mahdolliset naulat tai muut metalliosat voivat vaikuttaa tuhkan laatuun.”

    Lisää aiheesta
    • Puuston kasvuhäiriöitä ehkäisevä boorilannoite voidaan levittää tarvittaessa jo taimikkoon. Tässä työ tehdään reppuruiskulla.

      Metsänhoito | Tästä vuodesta on tulossa vilkas metsänlannoitusvuosi – asiantuntijan mukaan kasvatuslannoitus on kannattavin yksittäinen metsänhoidollinen toimenpide

      Tilaajalle
    • Tuhkalannoitus alkaa ranualaisessa turvepohjaisessa metsässä.

      Metsänhoito | Metsien terveyslannoitukset ponnahtivat ennätystasolle – katso videolta, kuinka tuhkalannoite leviää talvisessa metsässä

      Tilaajalle
    • Tuhkalannoitus lisää suometsien kasvua ja vähentää kunnostusojituksen tarvetta.

      Metsänhoito | Lannoitusten lisääminen kompastuu lainsäädäntöön

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tuhka
    lannoitus
    kiertotalous
    Metsänhoito ja metsätalous
    Jyväskylän yliopisto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla