Lannoitusten lisääminen kompastuu lainsäädäntöön

Maa- ja metsätalousministeriö pyrkii vahvistamaan metsien kasvua ja hiilinielua kesällä julkaisemallaan toimenpidepaketilla. Rahaa aiotaan käyttää esimerkiksi joutoalueiden ja heikkotuottoisten peltojen metsitykseen.

Edellinen ja nyt jo päättynyt tuki ei käytännössä toiminut, joten toivottavasti tällä kertaa onnistutaan paremmin.

Paketissa ohjataan rahoitusta myös tuhkalannoituksen lisäämiseen. Tavoitteena on nelinkertaistaa suometsien lannoitusala 40 000 hehtaariin vuodessa. Tämä on hyvä tavoite; tuhkalannoitus on tutkitusti toimiva keino lisätä suometsien kasvua ja samalla vähentää kunnostusojituksen tarvetta.

Tuhkalannoitetta koskevassa ministeriön asetuksessa piilee kuitenkin ongelma, jonka takia tavoite lannoituksen lisäämisestä ei tule onnistumaan.

Nykyinen lannoitelainsäädäntö rajaa lisättävien ravinteiden määrää niin, että tuhkaa joudutaan levittämään hehtaarille yleensä 4 000 kiloa. Tällä määrällä hehtaariannoksessa päästään 40 kiloon fosforia ja 80–100 kiloon kaliumia.

Metsän ja metsänomistajan kannalta määrällä ei sinänsä ole merkitystä, kunhan pääravinteita, fosforia ja kaliumia, saadaan riittävästi.

Ministeriö määrää asetuksellaan siitä, kuinka paljon lannoitteessa saa olla raskasmetalleja ja ravinteita. Laadukkaassa tuhkalannoitteessa raskasmetallipitoisuus on matala ja ravinteita on riittävästi.

Pyrkimys tuhkalannoitusten lisäämisestä ei tule onnistumaan, ellei asetuksen raja-arvoja pitoisuuksista muuteta. Riittävän laadukasta tuhkaa ei yksinkertaisesti ole saatavilla, ja nykyinenkin saatavuus tulee entisestään heikkenemään, kun puun energiakäyttö vähenee.

Lämmityskattiloita ajetaan yhä useammin ylös ja alas. Se heikentää palotapahtumaa, jonka seurauksena raskasmetalleja jää tuhkaan enemmän.

Ministeriön asetusta tulisikin muuttaa niin, että tuhkan rikastaminen nykyistä suuremmalla määrällä fosforia ja kaliumia on mahdollista. Tuhkaa voidaan rikastaa apatiittikasteella ja kaliumsuolalla tai biotiitillä niin, että hehtaarikohtaiset ravinnemäärät saavutetaan ratkaisevasti pienemmällä tuhkalannoitteen levitysmäärällä.

Asetuksessa tulisi siis sallia, että tuhkalannoitteen ravinteet tulevat lisätyistä komponenteista.

Tuhkalannoitteen raskasmetallipitoisuus voi puolestaan vaikka kaksinkertaistua, kun samalla käyttömäärä puolittuu 2 000 kiloon hehtaarilla. Tuhannen kilon lannoitemäärä hehtaarille olisi vielä järkevämpää sekä talouden että ympäristön kannalta.

Lannoituksen kustannusten kannalta merkittävin kuluerä syntyy logistiikasta ja itse lannoitteen levityksestä. Siksikin hehtaariannoksen pienentäminen ravinnemääristä tinkimättä olisi järkevää.

Sekin olisi hyvä tunnistaa, että aikanaan peruslannoitetut suometsät eivät pääsääntöisesti hyödy fosforin lisäämisestä myöhemmin. Näissä metsissä ankaraakin puutetta on yleensä vain kaliumista ja boorista.

Siksi herääkin kysymys, miksi lainsäätäjä käytännössä edellyttää fosforin lisäämistä sellaisiinkin metsiin, joissa se ei vauhdita kasvua.

Kiertotalous on kaikin puolin kannatettavaa, mutta metsänomistajan ja veronmaksajankin näkökulmasta olennaista on metsien kasvun lisääminen luotettavasti ja kohtuullisin kustannuksin.

Kolumnisti Petri Kortejärvi on metsänhoitaja ja metsänomistaja, joka työskentelee metsäasiantuntijana finanssialalla.