
Ari Liimataisen metsään Ranualla tehtiin tuhkalannoitus helmikuussa. Forest Vitalin kone levitti maalevityksenä tuhkalannoitetta 27 hehtaarin alueelle. Turvemaalle lannoitetta käytettiin runsaat 3 200 kilogrammaa hehtaaria kohden.
Yksityiset metsänomistajat ovat innostuneet metsien terveyslannoituksesta. Viime vuonna haettiin ennätyksellisen paljon metsätalouden tukea terveyslannoitukseen.
Tukea haettiin yhteensä yli 41 000 hehtaarille, josta turvemaiden tuhkalannoitusten osuus oli noin kolmannes ja kivennäismaiden metsien boorilannoitusten kaksi kolmasosaa, kertoo Suomen metsäkeskus tiedotteessaan.
Vuonna 2023 tukea haettiin noin 10 000 hehtaarille.
Ylivoimaisesti eniten tukia haettiin Pohjois-Savossa. Maakunnasta tuli lähes puolet koko maan boorilannoitushakemuksista. Myös tuhkalannoituksen tukihakemuksia jätettiin paljon Pohjois-Savossa.
Terveyslannoitus oli suosittua myös Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Savossa. Terveyslannoituksia tehtiin vähiten Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.
Terveyslannoituksilla korjataan puuston kasvuhäiriöitä, jotka johtuvat maaperän ravinne-epätasapainosta. Metsäkeskuksen mukaan terveyslannoitusten määrää olisi mahdollisuus lisätä merkittävästi.
Metsän kasvatuslannoituksiin ei myönnetä valtion tukea.
”Terveyslannoitusten suosio on kasvanut nopeasti. Yksi syy siihen voi olla, että terveyslannoituksen tukiehdot ovat aiempaa yksinkertaisemmat. Tukea saa nykyään myös riittävän puustoisiin, karumpiin suometsiin, sanoo rahoituksen ja tarkastuksen palvelupäällikkö Aki Hostikka tiedotteessa.
Tuhkalannoituksiin haettiin tukea yli 13 000 hehtaarille. Tuhkalannoitushakemuksia tuli eniten suovaltaisissa Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa ja vähiten Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
