

Kuopio on puunmyyntituloissa Suomen kuntien ja kaupunkien ykkönen.
Toisin kuin monet muut, Kuopion kaupunki myy puuta toimituskaupalla. Urakoitsijat siis hoitavat puunkorjuun ja toimittavat rungot tehtaille asti.
”Asiat pysyvät parhaiten omissa käsissämme tällaisella toimintamallilla”, kertoo kaupunginmetsänhoitaja Heikki Soininen.
Kuopio on viime vuosina panostanut vahvasti luonnon monimuotoisuuteen.
Urakoitsijat on perehdytetty erityyppisiin jatkuvan kasvatuksen hakkuisiin kuten pienaukko- ja poimintahakkuisiin.
Kaupunki työllistää yhden motoketjun ympäri vuoden. ”Kun on omat metsäkoneenkuljettajat, jotka hakkaavat koko ajan kaupungille, lopputulos on varmasti sellainen kuin haluamme.”
Luonnonsuojelualueiden määrää on tarkoitus lisätä.
Tänä vuonna Kuopion hakkuutavoite tippuu luonnon monimuotoisuuteen panostamisen myötä 7 000 kuutiolla 42 000 kuutioon.
Samalla tuottotavoite laskee 2,5 miljoonaan euroon. Viime vuonna Kuopio sai puun myynnistä 2,6 miljoonan euron tulot, 2022 3,1 miljoonaa ja 2021 2,6 miljoonaa.
”Hakkuutavoite ollut viime vuosina noin 49 000 kuutiota vuodessa, huomattavasti alle kasvun. Puuston kasvu noin 78 000 kuutiota vuodessa”, kertoo Soininen.
Kaupungilla on metsiä 12 500 hehtaaria. Ne on jaettu käytön mukaan kuuteen luokkaan: suurin on maaseudun ulkoilumetsät, sitten maankäytön muutosalueet, taajamametsät, talousmetsät, suojelualueet ja kaupungin ulkoilumetsät.
Luonnonsuojelualueiden määrää on Soinisen mukaan tarkoitus lisätä.
Vuonna 2023 Kuopio sai puunmyyntituloja 2,6 miljoonaa, Jyväskylä 1,5 miljoonaa ja Oulu 1,3 miljoonaa euroa.
Kuopio myy puuta toimituskaupalla eli urakoitsijoiden korjuu- ja kuljetuskulut maksetaan puunmyyntituloista.
Tuorein koko maan tilasto on vuodelta 2022, jolloin Kuopio sai noin 3,1 miljoonan euron metsänmyyntitulot. Seuraavana tulee Jyväskylä 1,5 miljoonalla eurolla.
Yli miljoonan euron pääsivät 2022 myös Oulu (1,3 miljoonaa), Hämeenlinna (1,3 miljoonaa) ja Mikkeli (1 miljoonaa), Valtiokonttorin keräämistä kuntien käyttötaloustiedoista selviää.
Luvussa ovat mukana kuntien maa- ja metsätilojen tuotteet ja palvelut, metsien myyntitulot sekä metsästys- ja kalastusoikeuksien vuokraamisen tulot. Esimerkiksi Kuopiossa muut tuloerät ovat huomattavasti pienempiä, joten luku kertoo käytännössä puun myynnistä.
Nollaan maa- ja metsätilojen tulot jäivät Ikaalisissa, Ilomantsissa, Kittilässä, Kolarissa, Kustavissa, Kemijärvellä ja Pirkkalassa.
Vuoden 2023 tiedot julkaistaan kesällä.
Osa metsien tuotoista voi olla kohdistettuna muille palveluluokille.
Kuntien ja kuntayhtymien maa- ja metsätilojen liiketoiminnan myyntituotot olivat korkeimmillaan vuosina 2013 ja 2015, 59 miljoonassa eurossa. Iso pudotus oli 2020–2021, jolloin tuotot putosivat 22 prosenttia 41 miljoonaan euroon.
Vuonna 2022 tuotot olivat 43 miljoonaa euroa ja tuottojen osuus käyttökustannuksista oli 132 prosenttia eli myyntitulot ylittävät metsistä syntyvät kustannukset.
Luonnon monimuotoisuuden huomioiminen alkaa Kuopiossa jo taimikkovaiheesta.
Urakoitsijat merkitsevät kartalle esimerkiksi soistuneet alueet ja leppä-haapa-alueet, jotka jätetään raivaustyössä käsittelemättä. Säästöpuuryhmiä ei hakata tai harvenneta, vaan ne saavat kehittyä luonnonvaraisina.
”Lehtipuustoa pitää saada metsiin lisää. Pohjois-Savossa kuusta on istutettu liian karuille maille hirvituhoriskin takia. Kun ilmasto lämpenee ja kuivuu, kuusi on siinä hätää kärsimässä ja altistuu esimerkiksi kirjanpainajille.”
Soinisen mukaan Kuopion metsissä ollaan monessa toimenpiteessä jo FSC-sertifioinnin vaatimalla tasolla. Numerotavoitteita monimuotoisuustoimille ei kaupungin metsästrategiassa ole määritelty.
”Pyrkimys on siihen, että toimenpiteistä olisi oikeasti hyötyä, eivätkä ne olisi pelkkää silmälumetta.”
”Pyrkimys on siihen, että toimenpiteistä olisi oikeasti hyötyä, eivätkä ne olisi pelkkää silmälumetta.” Heikki Soininen
Metsien käytöstä tulee Kuopiossa palautetta. Tiedotus hoidetaan Soinisen mukaan sitä perusteellisemmin, mitä lähempänä asutusta metsää hoidetaan tai hakataan.
Tämän viikon perjantaina ja lauantaina Kuopion kauppatorilla pidetään perinteikkäät Tammimarkkinat.
Metsiä, metsänhoitoa ja retkeilyä esitellään siellä ihmisille.
”Nämä ovat hirmu tärkeitä tilaisuuksia, jotta metsätaloudelle saadaan hyväksyttävyyttä. Tuomme esille, että metsätalous, luonnonsuojelu ja monimuotoisuuden huomioiminen voidaan yhdistää, kun asioita tehdään suunnitelmallisesti.”

Epävarmuuden aika on lisännyt lähiretkeilyä Kuopiossa.
Talouden kulujen kasvaminen ja myös ihmisten ilmastotietoisuus lisäävät lähiretkeilyn kiinnostusta. ”Sen huomaa retkeilyssä. Se nostaa heti päätään.”
Korona-aikana luontokohteiden käyttöasteet nousivat Kuopiossakin voimakkaasti. Ne palautuivat alemmalle tasolle mutta pysyivät Soinisen mukaan korkeammalla kuin ennen koronaa.
”On hienoa, että retkeily ja luonnossa liikkuminen kiinnostaa ihmisiä enenevässä määrin. Myös luonnossa liikkumisesta saavutettavat terveyshyödyt ovat kiistattomat.”
Kaupungissa on noin sata laavua ja tulipaikkaa. Laavuilla kuluu vuodessa yli 400 pinokuutiota polttopuita.
Jyväskylässä tulostavoite kasvaa tänä vuonna 200 000 eurolla.
Oulussa puunmyynnin tulostavoite nousee tänä vuonna 1,4 miljoonaan euroon.
Jyväskylässä tulostavoite kasvaa tänä vuonna 1,7 miljoonaan euroon.
"Taloushaasteisiin menosäästöjen lisäksi on kaivattu tulonlisäyksiä ja tälle vuodelle kertaluonteisena on puunmyyntituloja lisätty talousarviossa 200 000 euroa", kertoo vastaava metsäasiantuntija Reijo Puttonen Jyväskylän kaupungilta.
Jyväskylän kaupunki omistaa nyt metsää 9 350 hehtaaria ja Oulu 19 500 hehtaaria.
Vuoteen 2030 ulottuvan metsäohjelman myötä talousmetsän määrä on Jyväskylässä vähentynyt ja virkistys-, suojelu- ja ulkoilumetsien määrä lisääntynyt.
Hakkuumäärää tämä on laskenut vain vähän, Puttonen kertoo.
”Luonto on Levin tärkein vetovoimatekijä.” Veli-Matti Virtanen
Kittilän kunta on myynyt puuta vain kerran viimeisen 30 vuoden aikana, kertoo kunnan maanmittausteknikko Veli-Matti Virtanen.
Tänäkään vuonna puun myyntiä ei ole suunnitelmissa. Sen sijaan suunnitelmissa on tehdä taimikonhoitoa metsänhoitoyhdistyksen tekemien hoitosuunnitelmien mukaisesti.
”Osa kunnista myy puuta vuosittain taloutta paikatakseen. Kittilässä ei ole ollut nyt sellaista tarvetta”, kertoo Virtanen.
Kunnan maaomaisuus keskittyy Levin matkailukeskuksen ympäristöön. Metsä on siellä pääasiassa virkistyskäytössä. ”Luonto on Levin tärkein vetovoimatekijä”, sanoo Virtanen.
345 kuntaa tai kuntainliittoa omistaa metsää.
Suomen 959 383 metsäkiinteistöstä kunta tai kuntainliitto omisti 35 456.
Kunnat omistavat yhteensä 442 379 hehtaaria metsää eli 1,7 prosenttia metsätalousmaasta eli hieman enemmän kuin sijoitusrahastot, jotka omistavat 1,1 prosenttia metsätalousmaasta.
Metsäkiinteistöksi määritellään kiinteistö, jonka metsätalousmaan pinta-ala on Metsämaski-paikkatietoaineiston mukaan vähintään 0,5 hehtaaria.
Hakkuiden tekeminen kuntien metsissä voi olla hankalampaa kuin yksityisesti omistetuissa metsissä, sanoo maapolitiikan kehittämispäällikkö Tiina Hartman Kuntaliitosta.
Yhteisesti omistettuun metsään saattaa kohdistua paineita esimerkiksi metsien suojelusta.
Liedolla, Savukoskella ja Kauhavalla ei ole suojelumetsiä lainkaan.
Helsingillä, Espoolla, Vantaalla, Kauniaisilla, Pirkkalalla ja Lahdella ei ole talousmetsiä lainkaan, Kokonaiskestävä kuntametsä -hankkeen yhteenveto vuodelta 2020 kertoo.
Kunnan talousmetsäkäyttö painottuu puolestaan Vieremällä, Puolangalla, Lieksalla, Kiuruvedellä, Kauhavalla ja Savukoskella.
Liedolla, Savukoskella ja Kauhavalla ei ole suojelumetsiä lainkaan.
”Kunnan tehtävänä on tehdä järkevää yhdyskuntaa.” Tiina Hartman
Kunnat hankkivat yleensä niin kutsuttua raakamaata eli maata, joka on tulevaisuudessa tarkoitus kaavoittaa. Tämä on useimmiten metsää.
”Metsää pitää hoitaa mahdollisimman hyvin niin kauan kuin se on kaavoittamatta tonteiksi ja siten kunnan omistuksessa”, sanoo Hartman.

Maa hankitaan usein hyvissä ajoin ennen asemakaavoitusta ja tonttien luovutusta, joten kaavoitettavaksikin tuleva metsä saattaa olla Hartmanin mukaan kunnan omistuksessa jopa kymmenen vuotta ennen rakentamisen alkamista.
Puunmyyntituloja kertyy pikkuhiljaa kaavoituksen edetessä.
Kunnat tekevät metsänhoitosuunnitelmia, jotta saadaan yhteisesti jaettu käsitys siitä, miten eri metsiä hoidetaan ja mikä niiden tarkoitus on.
”Kunnan tehtävänä on tehdä järkevää yhdyskuntaa.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
