
Vuonna 2022 metsäteollisuuden korkeasuhdanne ja puun tuonnin loppuminen Venäjältä lisäsivät kotimaisen puun kysyntää. Hakkuumäärät laskivat hieman, mutta puun reaaliset hinnat nousivat korkeasta inflaatiosta huolimatta.
Yksityismetsätalouden liiketulos aleni reaalisesti prosentin 163 euroon hehtaarilta ja oli yhteensä 2 222 miljoonaa euroa. Viiteen edelliseen vuoteen verrattuna tulos oli vuoden 2022 rahassa yli 10 prosenttia korkeampi, Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo tiedotteessa.
Etelä-Suomessa liiketulosta saatiin yksityismetsistä 211 euroa hehtaarilta. Reaalisesti tulos laski vajaan prosentin verrattuna edellisvuoteen. Pohjois-Suomessa tulos oli 67 euroa hehtaarilta (–4 %). Pohjois-Suomi käsittää Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnat.
”Ilman suuren puunkäyttäjän yli sata päivää kestänyttä työtaistelua yksityismetsätalouden liiketulos olisi noussut selvästi korkeammaksi kuin nyt.”
Maakunnittain tarkasteltuna suurimmat hehtaarikohtaiset tulokset saatiin tuttuun tapaan Hämeessä; Päijät-Hämeessä tulos oli hieman yli ja Kanta-Hämeessä hieman alle 300 euroa hehtaarilta. Lapissa liiketulos oli 42 euroa hehtaarilta.
Suurimmat kokonaistulot saatiin savolaisista metsistä; Pohjois-Savosta 242 miljoonaa ja Etelä-Savosta 236 miljoonaa euroa.
”Ilman suuren puunkäyttäjän yli sata päivää kestänyttä työtaistelua yksityismetsätalouden liiketulos olisi noussut selvästi korkeammaksi kuin nyt. Toisaalta se helpotti teollisuuden sopeutumista puuntuonnin loppumiseen Venäjältä”, tuumii tutkija Esa Uotila Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
”Yksityismetsätalouden investoinnit vähenivät edelleen, mikä ei ole hyvä merkki tulojen kehityksen kannalta pidemmällä aikavälillä”, Uotila lisää.

Puuntuotannon sijoitustuotto oli 6,3 prosenttia vuonna 2022. Edellisen vuoden korkeista lukemista pudotusta oli 5,8 prosenttiyksikköä. Viiden vuoden keskiarvoon verrattuna tuotto oli puoli prosenttiyksikköä matalampi.
Luken laskelmassa sijoitustuotto jaetaan viiteen osaan. Puunmyyntitulojen vaikutus tuottoon oli +3,7 ja puuntuotannon tukien +0,1 prosenttiyksikköä. Pystykauppahintojen nousu kasvatti tuottoa +1,1 prosenttiyksikköä ja puuston nettokasvun arvon osuus tuotosta oli +1,7 prosenttiyksikköä. Puuntuotannon kokonaiskustannukset veivät tuotosta –0,4 prosenttiyksikköä.
”Puuston arvo nousi 63,3 miljardiin euroon vuonna 2022.”
”Puuntuotannon sijoitustuoton laskentamenetelmä kehitettiin alun perin eri sijoitusmuotojen tuottojen vertailuun. Laskelmassa esimerkiksi yksi kuutiometri kuusitukkia on ”osake”, jonka arvo määräytyy maakunnittaisilla puumarkkinoilla”, taustoittaa Uotila.
”Omaisuuden arvo lasketaan kertomalla osakkeiden määrät niiden hinnoilla, eli puutavaralajittaiset puumäärät kerrotaan pystykauppahinnoilla. Puuston arvo oli näin laskettuna 61,5 miljardia euroa vuonna 2021 ja nousi 63,3 miljardiin euroon vuonna 2022.”
Puun hintojen vaihtelu on heitellyt puuntuotannon sijoitustuottoa vuosien varrella enimmillään reilulla neljänneksellä ylös- tai alaspäin. Ilman puun hintamuutoksia lasketun tuoton trendi on ollut 2000-luvun vaihteesta alkaen nouseva ja oli 5,0 prosenttia vuonna 2022.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
