

Kasvinviljelytilaa Karjaalla viljelevä Kaj Björklöf, 62, on liikkunut kotitilansa metsissä pienestä pitäen. Liikkumista riittää, sillä tilan metsäpinta-ala on kasvanut 30 vuodessa 140 hehtaarista noin 400 hehtaariin.
”Sijoitan mieluummin metsään kuin vaikkapa pörssiosakkeisiin. Metsästä saa muutakin iloa kuin tuoton. Viihdyn hyvin metsässä, ja ymmärränkin siitä jotain. Metsät ja pellot ovat minulle enemmän elämänarvo kuin rahan lähde”, Björklöf tiivistää.
Myös kaupankäynti on toisen polven rauta- ja maatalouskauppiaalta sujunut hyvin. Siitä saamillaan tuloilla hän on kasvattanut metsätilaansa.
Ikä: 62
Asuinpaikka: Raaseporin Karjaa
Työ: K-Rauta- ja Lantmännen Agro -kauppias vuodesta 1992, maa- ja metsätalousyrittäjä
Perhe: vaimo, kolme poikaa ja yksi lapsenlapsi sekä lagotto-italianvesikoira
Metsät: noin 400 hehtaaria metsää Raaseporissa, lisäksi 80 hehtaaria peltoa
Harrastukset: metsästys ja ystävien tapaaminen

Kaikkia hoitotöitä Björklöf ei ehdi tehdä itse, vaan kumppanina metsien hoidossa ja hoitotöiden suunnittelussa hänellä on metsäpalveluita tarjoava Tilanhoitajat – Skogssällskapet Finland. Ruotsista lähtöisin olevalla Tilanhoitajat-säätiöllä on Suomessa hoitovastuullaan 60 000 hehtaaria metsää.
Tapaamisessamme on mukana Björklöfin metsistä vastaava metsätalousinsinööri Patrik Elenius. Herrat ovat tehneet yhteistyötä kaksi vuotta, ja toisen mielipiteiden haastaminen käy heiltä luontevasti.
”Minulle on tärkeää, että apuna on sellainen ammattilainen, jonka kanssa voi jutella avoimesti ja olla asioista joskus myös eri mieltä”, Björklöf sanoo.
”Meillä on yhteinen intressi. Minä haluan, että metsät hoidetaan hyvin ja että saan niistä tasaista tuottoa. Mitä enemmän hoitotöitä tehdään, sitä enemmän Patrik puolestaan tienaa.”
Kaksi vuotta Tilanhoitajien palveluksessa työskennellyt Elenius nyökyttelee pöydän toisessa päässä.
”Jompikumpi meistä ehdottaa hakkuita tai hoitotoimia, ja niistä me sitten yhdessä keskustelemme. Tärkein periaate on molemmilla sama: kaikki hoitotyöt tehdään ajallaan, ei koskaan liian myöhään, mieluummin vuotta liian aikaisin.”
Metsänomistaja ja tilanhoitaja käyvät aina vuodenvaihteen tienoilla parin tunnin keskustelun tulevan vuoden hoitotöistä. Samalla tilakokonaisuuden metsätalouteen laaditaan yksinkertainen vuosibudjetti.
”Minulle on tärkeää seurata metsätalouden rahavirtoja. Metsätulojen tulisi kattaa joka vuosi menot”, Björklöf painottaa.
”Käyn itse katsomassa hoitotarpeet metsässä, en seuraa niitä Metsään.fi-palvelusta tai muistakaan sähköisistä palveluista. Oma silmäni kertoo parhaiten, mitä pitää tehdä. Patrik sanoo asiaan sitten oman mielipiteensä.”
Metsätalousinsinööri Elenius kilpailuttaa tilan puukaupat. Länsi-Uudellamaalla on saanut hyvin vastauksia tarjouspyyntöihin. Viimeisimpään noin tuhannen kuution päätehakkuuseen tuli viisi tarjousta. Voiton vei paikallinen saha.
Päätehakkuun lisäksi työlistalla on ollut äskettäin ostetun metsäpalstan pusikoiden siivous. Palstalle tehtiin heti usean hehtaarin ensiharvennus ja energiapuuhakkuu, jolloin päälajina ollut koivu alkoi kasvaa kunnolla.

Kaj Björklöfin yksi johtava periaate on se, että päätehakkuun jälkeen uusi metsä istutetaan välittömästi.
”Metsän pitää olla kasvamassa heti seuraavana keväänä. Istutus pitää hoitaa varhain keväällä, mieluiten jo huhtikuussa, jotta taimille riittää kosteutta. Istutusalusta valmistellaan lähes aina kääntömätästyksenä”, Björklöf linjaa.
Metsän omistajalla ja neuvojalla on erilainen näkemys hakkuutähteiden keruusta. Björklöf jättäisi hakkuutähteet mieluiten metsään.
”Risuista vapautuu tärkeitä ravinteita puille. Tähteiden keruu siirtää myös usein istutusta myöhäisempään ajankohtaan”, Björklöf katsoo.
Eleniuksen mielestä hakkuutähteistä kannattaisi ottaa energiapuuraha pois, jos työmaa sijaitsee lähellä tietä.
Pienetkin tuulenkaadot Björklöf käy yleensä keräämässä itse pois, vaikka asiantuntijan mielestä se on ajanhukkaa. Elenius muistuttaa, että metsässä pitäisi olla aina vähän lahopuutakin.
Björklöfin metsät ovat PEFC-sertifioituja. Hän on pohtinut myös FSC-sertifiointia, koska ymmärtää metsän luontoarvot ja on niitä jo muutenkin halunnut säilyttää.
Kauppias Björklöf on puhelias ja sosiaalinen, ja työn myötä hän on kerännyt laajat paikalliset verkostot. Aktiiviseksi tiedetylle metsänomistajalle tulee silloin tällöin tarjouksia myytävistä metsäpalstoista.
”Olen perehtynyt tarkasti tästä läheltä myyntiin tulleisiin palstoihin. Kovin kaukaa en halua metsätiloja ostaa. Sijainti on tärkein ostokriteerini, sillä haluan käydä metsissä säännöllisesti”, Björklöf kertoo.
Metsätilat tuntuvat ostettaessa aina kalliilta, hän naurahtaa, muttei ole koskaan katunut ostoksiaan.
”Liian isoja riskejä en halua kuitenkaan kaupoissa ottaa. En missään nimessä tavoittele tuhannen hehtaarin metsäalaa.”
Viimeisin, pari vuotta sitten ostettu tila oli peräti sadan hehtaarin kokoinen. Sieltäkin on tullut jo tuloja.
”Ymmärrän hyvin talousasioiden tärkeyden kaikessa yrittäjyydessä. Monista muista yrittäjistä poiketen näen enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.”
Maa- ja metsätalouden kirjanpidon Björklöf teettää paikallisella tilitoimistolla.
”Olen työssäni oppinut seuraamaan talouslukuja. Siksi seuraan kuukausittain myös maa- ja metsätalouden kirjanpitoa. Suomalaisilla maanviljelijöillä ja myös metsänomistajilla olisi paljon parannettavaa talouden hallinnassa.”

Metsäasiantuntija Eleniuksen aamukahvipöytään tuomat pullat on syöty, joten hyppäämme autoon ja lähdemme metsäkierrokselle viiden kilometrin päähän tilakeskuksesta. Uusin metsätilakauppa syntyi siten, että lähialueen viljelijä osti maatilasta luopuneen yrittäjän pellot ja Björklöf metsät.
Palstalle on rakennettu uusi, kilometrin mittainen metsäautotie. Toisesta suunnasta palstalle tulevaa metsätietä kunnostetaan.
”Metsätie on aina hyvä sijoitus. Hoitotyöt ja tarkastuskäynnit tulee tehtyä paremmin, kun palstoille pääsee autolla. Tiet ovat myös eräänlainen vakuutus metsäpalojen varalle”, Björklöf perustelee.
Palstalta löytyy monipuolista metsää, kuten kallioisten mäkien rikkomalla Länsi-Uudellamaalla voi odottaa. Tien vierustoilla näkyy kuusikkoa, tervaleppäkorpea, koivikko sekä kallioisia, harvapuustoisia mäkiä. Alueella on myös vanhaa metsää. Kirjanpainajatuhojakin on havaittu.
Tilan alueella sijaitsee myös paikallisen metsästysseuran Konungsböle Jaktlagetin maja ja lahtivaja. Björklöf on itsekin seuran jäsen. Majaa kunnostetaan parhaillaan.
”Metsätilojen mukana tulee joskus vanhoja rakennuksia. Ne kannattaa pitää kunnossa, sillä niilläkin voi olla jatkossa jokin arvo”, Patrik Elenius katsoo.
Metsäkävelymme aikana Elenius kannustaa Björklöfiä lannoittamaan kymmenen hehtaarin suometsäkuvion. Tilalla ei ole tehty koskaan metsänlannoitusta, mutta Björklöf lupaa miettiä asiaa. Pientä innostusta lannoitukseen on lannoitekauppiaan puheessa lopulta havaittavissa.
Elenius kiskaisee vielä yhdestä narusta:
”Lannoitus sopii hyvin sukupolvenvaihdostilanteeseen. Nykyinen omistaja voi teettää lannoituksen ja vähentää sen kulut puunmyyntituloistaan. Tuleva omistaja saa hyvin kasvavan kuvion, eikä hänen tarvitse sijoittaa siihen heti rahaa.”

Maa- ja metsätilan sukupolvenvaihdos alkaa olla Björklöfin tilalla ovella, ja se vaikuttaa moniin metsäpäätöksiin. Perheessä on kolme poikaa, joista 27-vuotias John Björklöf on kiinnostunut jatkamaan maa- ja metsätaloutta. Hän työskentelee tällä hetkellä metallialalla Raaseporissa.
”Metsissä on aina jonkin verran hakkuureserviä. Sukupolvenvaihdoksessa sitä on hyvä ollakin”, Kaj Björklöf huomauttaa.
Patrik Elenius on käynyt jo Johnin kanssa tutustumassa metsäpalstoihin ja niiden tuleviin hoitotarpeisiin.
”Toivon, että omistajanvaihdos tapahtuisi sujuvasti ja saisin jatkaa tilan metsäasiantuntijana”, hän sanoo.
Aamupäivän aikana käyty keskustelu vahvistaa ajatusta siitä, että jokaisella metsänomistajalla kannattaisi olla puolueeton luottoasiantuntija, jonka puoleen hän voisi kääntyä itseään askarruttavissa metsänhoitokysymyksissä. Suomalaiset metsät tulisivat silloin hoidetuksi vielä nykyistäkin paremmin.
1. Älä viivyttele uudistamisessa. Uusi metsä pitää saada kasvamaan heti.
2. Metsätie on hyvä investointi. Metsä tulee hoidetuksi paremmin, kun palstan viereen pääsee autolla.
3. Pyri tasaiseen tulovirtaan. Silloin metsänhoito on motivoivaa ja metsän taloudellinen tulos paras.
4. Pidä hyvät suhteet naapureihin ja muihin lähiseudun metsänomistajiin. He ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita.
5. Hanki kokenut, puolueeton ammattilainen keskustelukumppaniksi metsänhoitoasioihin, mutta tee päätökset aina itse.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 3/2025.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
