• Ilmaiset päästöoikeudet loppuvat useilta tehtailta, metsäteollisuuden mielestä meno syrjii päästöjään karsineita laitoksia

    Päästökauppaan tulee isoja muutoksia vuonna 2026. Maksuttomien oikeuksien myöntäminen jatkuu, mutta oikeuksien määrät pienenevät.
    Tilaajalle
    Metsä Group keräsi maksuttomien päästöoikeuksien myynnistä 41 miljoonan euron myyntivoitot vuonna 2024.
    Metsä Group keräsi maksuttomien päästöoikeuksien myynnistä 41 miljoonan euron myyntivoitot vuonna 2024.  Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Metsäteollisuus
    9.1.202606:00
    Sami Suojanen

    Tänä vuonna voimaan tulevat päästökaupan muutokset vaikuttavat erityisesti Suomessa ja Ruotsissa toimiviin metsäteollisuuden tehtaisiin.

    Vuoden alusta alkaen päästökauppaa ei enää sovelleta laitoksiin, joiden kestävän biomassan poltosta syntyvät päästöt muodostavat yli 95 prosenttia laitoksen keskimääräisistä kokonaispäästöistä.

    Päästökaupasta poistuvat laitokset on määritelty vuosien 2019–2023 tietojen perusteella. Metsäteollisuuden ohella muutos osuu muun muassa energialaitoksiin.

    Energiavirasto kertoo tiedottaneensa päästökaupasta poistuvia niin sanottuja bio95-laitoksia, mutta Metsäteollisuus ry:n energia- ja päästökauppa-asiantuntija Heikki Vierimaan mukaan vaikutuksista vielä ei ole ihan tarkkaa tietoa.

    ”Nykytietojen valossa useita metsäteollisuuden laitoksia poistuu päästökaupasta.”

    Heikki Vierimaa

    ”Prosessi on myöhästynyt komission päässä, ja viralliset päätökset tulevat kuluvan vuoden puolella. Nykytietojen valossa useita metsäteollisuuden laitoksia poistuu päästökaupasta”, Vierimaa sanoo.

    Päästökaupasta poistuminen tarkoittaa laitokselle myös maksuttomien päästöoikeuksien loppumista. Päästöoikeuksia jaetaan maksutta tietyille päästökaupassa mukana oleville toimialoille hiilivuotoriskin eli tuotannon EU:n ulkopuolelle siirtymisen torjumiseksi.

    Vierimaa sanoo, että jo pelkästään päästökaupasta poistettavien laitosten määrittäminen muutaman vuoden keskiarvolla ei ole fiksua, koska vaihtelu vuosien välillä voi olla merkittävää.

    Ennen kaikkea Metsäteollisuus ry on näreissään biomassan käyttöä syrjivästä kohtelusta. Sen mukaan sääntely vääristää metsäteollisuuden yritysten keskinäistä kilpailua ja on erityisen haitallinen päästövähennyksiin etukenossa investoinneille metsäteollisuuden laitoksille.

    Vierimaan mukaan metsäteollisuusyritykset ovat toimineet päästökaupan tavoitteiden mukaisesti. Ne ovat vähentäneet fossiilisten käyttöä, mutta sääntely antaa erikoisen signaalin, kun edelläkävijöiltä poistetaan porkkana päästöjen vähentämiseksi.

    ”Laitoksia kuitenkin jää päästökauppaan ja maksuttomien päästöoikeuksien jako jatkuu. Jos maksuttomat oikeudet ovat niille taloudellisesti merkittävä juttu, niin voi olla taloudellisesti vähemmän kannattavaa leikata fossiilisten käyttöä.”

    Vierimaan mielestä ilmastopolitiikan pitäisi olla selkeää ja kannustaa fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseen tasapuolisesti.

    Toisaalta fossiilittomuus voi olla myös kilpailutekijä, jota asiakkaat edellyttävät ja markkinat ohjaavat siihen suuntaan.

    Maksuttomien päästöoikeuksien jako jatkuu metsäteollisuudelle, mutta jakokausi kuitenkin vaihtui tämän vuoden alusta.

    Oikeuksia jaetaan laitoksille laskennallisten vertailuarvojen perusteella.

    ”Nämä vertailuarvot päivittyvät vuoden alusta jakokauden vaihtumisen takia. Arvot eivät ole vielä lopullisia, mutta isossa kuvassa maksuttomien päästöoikeuksien määrä teollisuudelle laskee”, Vierimaa sanoo.

    Laitos voi käyttää päästöoikeudet voimassaolokaudella yhtäaikaisesti syntyvien fossiilisten hiilidioksidipäästöjen kanssa. Jos maksuttomat oikeudet eivät riitä, laitos ostaa niitä lisää markkinoilta.

    Jos päästöt on laskettu minimiin, laitos voi saada enemmän päästöoikeuksia kuin tarvitsee. Silloin niitä voi myydä.

    Esimerkiksi Metsä Groupin vuosikertomus vuodelta 2024 kertoo, että konserni keräsi maksuttomien päästöoikeuksien myynnistä 41 miljoonan euron myyntivoitot. Voitoilla paikattiin konsernin tulosta.

    Vierimaa muistuttaa, että päästökauppakompensaatio eli sähköistämisen tuki päättyi vuoteen 2025. Tuella kompensoitiin päästökaupan sähkön hintaa nostavaa vaikutusta energiaintensiiviselle teollisuudelle.

    Valtio maksoi tätä kansallista tukea noin 150 miljoonaa euroa vuodessa metsäteollisuuden lisäksi muun muassa teräs- ja kemianteollisuudelle. Tuen jatkosta ei ole päätetty. Metsäteollisuuden osuus koko tukipotista oli noin puolet.

    ”Suomi ui tässä vastavirtaan nostamalla kansallisesti teollisuuden energiakustannuksia.”

    Heikki Vierimaa

    ”Valtiontukikilpailu on koventunut. Useissa muissa Euroopan maissa tuki jatkuu, koska sitä on mahdollista jatkaa nykysäännöin vuoteen 2030 asti. Suomi ui tässä vastavirtaan nostamalla kansallisesti teollisuuden energiakustannuksia.”

    ”Teollisuuden näkökulmasta markkinasähkön hinta on kilpailuetu Suomessa, mutta Keski-Euroopan tuet nakertavat aika merkittävästi tuota etua ja osin uhkaavat kääntää tilanteen päälaelleen”, Vierimaa sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki sanoo, että sähköistämistuen jatko on saanut kysymysmerkin.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöiden sähkötuki loppumassa – raskas teollisuus on saanut 150 miljoonaa euroa tukea vuodessa

      Tilaajalle
    • EU:n hiilitulli voi nostaa myös Euroopassa valmistettujen lannoitteiden hintoja.

      Politiikka ja talous | Viljelijät ovat EU:n hiilitullin suuria häviäjiä – MT:n tietojen mukaan helpotuksia tuskin tulee

      Tilaajalle
    • Pilottilaitoksen muuntaminen teollisen mittakaavan biohiililaitokseksi on tuonut omat haasteensa projektijohtaja Iiro Tiilikaisen (vas.) ja biohiilen kehitysjohtaja Juha Hyvärisen ratkottavaksi.

      Energia | Biohiilen valmistus harvennuspuusta käynnistyy Joensuussa – tavoitteena Euroopan suurin tuotantomäärä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Ilmasto
    Hiilidioksidi
    Ympäristöpolitiikka
    Ilmastonmuutoksen hillitseminen
    Eurooppa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa