Lauran ja Liisan ura neulesuunnittelijoina alkoi neuleesta, jonka he suunnittelivat äitinsä muistoksi: ”Kuvitimme neuleeseen kaikkea, mikä oli äidille tärkeää”

Puikot taukoavat vain siksi aikaa, kun on aika esitellä kuvaajalle paitamalleja. Laura Pajula ja Liisa Saarenmaa neulovat joka päivä ja melkein missä vain.

”Neulominen auttaa olemaan läsnä”, Laura sanoo.

”Neulomisen ansiosta olemme valmistuneet yliopistosta. Ennen kuin keksin, että luennolla voi neuloa, nukahdin joka ikiselle luennolle”, Liisa jatkaa.

Laura ja Liisa ovat identtiset kaksoset, joilla omin käsin tekeminen on verissä. Sekä äidin pohjoiskarjalaisessa että isän eteläpohjalaisessa suvussa on ollut paljon kädentaitajia.

”Kirurgi-isämme on innokas ja pikkutarkka remontoija, ja äiti oli intohimoinen käsitöiden tekijä”, Liisa kertoo.

Alakoulun käsityötunneilla kaikkien piti tehdä samaa työtä opettajan mallin mukaan. Yläasteella käsityönopettaja vaihtui, ja oppilaat saivat tehtäväksi suunnitella villa­sukkaan kolme omaa kirjoneulekuviota.

Silloin Liisa muistaa innostuneensa neulomisesta.

”Niillä samoilla opeilla me edelleen suunnittelemme. Koen, että neulematematiikan ymmärrys lähti sieltä 7. luokalta”, Laura kertoo.

Laura työskentelee käsityönopettajana Seinäjoella ja Liisa terveyskeskuslääkärinä Porissa. Pikkulapsiarjessa käsitöille ei tahtonut riittää aikaa. Koronapandemia oli käännekohta.

”Kaikki harrastukset loppuivat, ja tuli tarve saada käsille jotain tekemistä. Neuloosi iski kertalaakista. Otin puikot esiin, eivätkä ne ole vielä lähteneet käsistä pois”, Liisa kertoo.

Lauran (oik.) yllä on Romola, josta on tullut tärkeä neule koko suvulle. Kaikilla Romolla asuvilla serkuilla on omat paidat, jotka enon vaimo on neulonut. Kuva: Maria Miklas

Liisa neuloi itselleen islantilaisneuleen, ja Liisan kannustama Laurakin neuloi paidan parissa viikossa. Seuraavaksi villapaitoja alkoi saada perhe.

Laura neuloi aluksi muiden suunnittelemia malleja mutta muunteli niitä. Yhdessä mallissa oli istutetut hihat, mutta koska hän inhoaa saumojen ompelemista, hän muokkasi neuleen kaarrokemalliksi.

”Tajusin, että osaan laskea tämän itse. Silloin päätimme, että alamme suunnitella omia neuleita.”

Siskosten ensimmäinen yhteinen neule on Romola, jonka he suunnittelivat vuonna 2021 äitinsä muistolle. Kaisa-äiti kuoli syöpään vuonna 2011. Äidin juuret ovat Kontiolahden Romolla.

”Kuvitimme neuleeseen äidin sielun­maiseman, kaikkea, mikä oli äidille tärkeää. On suppilovahveroita, kuusia, metsälampia, mättäitä ja revontulia”, Laura selittää.

Mitähän äiti tuumaisi Romolasta?

”Äiti olisi superylpeä. Mutta jos hän eläisi, me emme olisi neulesuunnittelijoita, koska äiti olisi ehtinyt neuloa meille miljoonat villapaidat”, Liisa sanoo.

Alun perin Romolan piti olla vain suku­neule, mutta kun siskokset julkaisivat ohjeen Ravelry-verkkopalvelussa, siitä tuli hyvin suosittu. Maaliskuussa 2021 Laura ja Liisa perustivat Neuloosisko Oy:n, ja neulesuunnittelu lähti isolla vaihteella eteenpäin.

Neuloosisko syntyi vastaamaan kasvavaan neuleohjeiden kysyntään mutta myös puolustamaan neulesuunnittelijoiden työtä. Ennen yrityksen perustamista Laura ja Liisa jakoivat ohjeitaan ilmaiseksi. Sen kääntöpuolena oli väärinkäyttö.

”Moni ajatteli, että ilmaiset ohjeet ovat vapaata riistaa. Kerran yhdessä someryhmässä joku jakoi kuvan tekemästään paidasta. Siinä oli Romola-neuleen kuusi”, Liisa kertoo.

Nyt ohjeiden tekijänoikeudet omistaa Neuloosisko Oy. Laura ja Liisa ajattelevat, että myös neulepohjat ovat heidän tekijänoikeuttaan.

”Jos joku kopioi silmukkamäärät ohjeesta ja tekee sille pohjalle oman kirjoneuleen, se ei ole sen henkilön oma. Me olemme itse tehneet kaiken neulematikan siellä takana”, Laura summaa.

Neuloosisko myy ohjeita omassa verkkokaupassaan. Sieltä voi ostaa myös myynti­lisenssin, jos yksityishenkilönä haluaa tehdä Neuloosiskon ohjeella neuleen myyntiin. Se on siskosten mielestä reilu tapa kunnioittaa tekijänoikeuksia.

Yhtiömuoto mahdollistaa sen, että Laura ja Liisa voivat paremmin kehittää Neuloosiskon toimintaa. Pitkän tähtäimen haaveena on, että yritys voisi työllistää Lauran kokopäiväisesti.

Neuloosiskon ympärille on muodostunut tiivis neule­yhteisö, mistä Laura (oik.) ja Liisa ovat onnellisia. Neulepiireissä on heidän mielestään muutenkin hyvä yhteishenki. Kuva: Maria Miklas

”Neulesuunnittelumme lähtökohta on se, että neuleet näyttävät hyviltä erikokoisten ihmisten päällä. Laura on meidän pääsuunnittelija ja tosi taitava kaavoittamisessa”, Liisa sanoo.

Kaarrokeneulebuumin aikaan moni neuloja valitteli sitä, että islantilaisneuleet pussittavat rinnan päältä. Ratkaisu on suunnittelussa: kaarrokkeen lisäykset pitää osata suunnitella oikeisiin kohtiin.

”Aina, kun saamme hyvää palautetta neuleen istuvuudesta, tulee onnistunut olo. Se kannustaa jatkamaan”, Laura sanoo.

Vuonna 2023 Laura ja Liisa julkaisivat neulekirjan Neuloosisko – Neuleita metsästä ja mereltä (WSOY). Kirjassa he opastavat neulojia mittaamaan itsensä, koska kirjainkoot eivät ole standardeja. Kirjassa on kokoja XXS:stä aina 3XL:ään, ja niille on tarkat mitat.

Aiheet neuleisiin syntyvät luonnosta. Romola on neuleista kuvailevin. Muissa neuleissa aiheet ovat abstraktimpia.

”Luonnon muotokielessä kaikki on sopusoinnussa”, Laura sanoo.

Joskus inspiraatio iskee kotisohvalla. Vanhempainvapaalla Laura istui olohuoneessa ja tuijotteli ikkunasta näkyvää ryhdikästä kuusta. Silloin syntyi Korpikuusi-malli.

Kotimetsän kuusi on ikuistettu Korpikuusi-neuleeseen. Taka-­alalla on Lohtu-neuleen punainen versio. Kaksoset pukeutuvat mielellään samoihin neulepaitoihin mutta valitsevat eri värit. Kuva: Maria Miklas

Kirjansa ilmestyessä Laura ja Liisa käyttivät neuleissaan enimmäkseen islantilaisia villalankoja. Sen jälkeen he ovat tehneet siirtymää suomalaiseen villaan.

”Haluaisimme olla suunnittelijoina tuomassa neulojien puikoille suomivillaa. Sen saatavuus on parantunut, mutta ohjeita suomivillalle ei välttämättä ole”, Laura toteaa.

Neulelangoissa käytetään yleisesti vahvuutta kuvaavia nimityksiä, kuten fingering, worsted ja DK. Suomalaisissa villalangoissa näitä nimityksiä ei aina ole, mikä voi hankaloittaa langan valintaa.

Lauran ja Liisan mielestä kotimaiset villalangat eivät yhtään häviä norjalaisille tai englantilaisille langoille. Alkuperäis­rotujemme suomenlampaan ja kainuunharmaksen villa on pehmeää ja laadukasta. Myös suosituille islantilaislangoille löytyy kotimaisia vastineita.

Kaikki suomalainen villa ei päädy lammastiloilta neulojien käyttöön, vaan edelleen moni tila joutuu hävittämään villaa jätteenä. Luonnonvarakeskus on arvioinut, että suomalaisen villan hyödyntämistä rajoittavat pienet määrät, logistiikan puuttuminen ja jatkojalostusyritysten rajalliset resurssit.

Liisan yllä on Lohtu-neule, jonka siskot suunnittelivat vuonna 2022 Roosa nauha -kampanjaan. Neuleeseen on kuvitettu Lapin äidin kehtolaulu, jota äiti usein lauloi kaksosille. Kuva: Maria Miklas

Laura ja Liisa syntyivät Seinäjoella, mutta kuusihenkinen perhe muutti Ouluun, kun kaksoset olivat vuoden vanhoja. Paluu Seinä­joelle koitti, kun he olivat juuri täyttäneet viisi.

Kymmenen viime vuoden ajan Laura on asunut perheineen lapsuuden kotitalossa Seinäjoella.

Jutellessamme katse lipuu vähän väliä ikkunoista avautuvaan maisemaan. ”Tuo on rakas metsä. Lapsena tunsin sieltä joka ikisen puron ja mutkan”, Liisa sanoo.

Lapsina Laura ja Liisa viettivät paljon aikaa kotimetsässä. Mieleen nouseva muisto alkaa naurattaa molempia.

”Äiti aina sanoi, että ei saa tulla sisälle. Jos olisimme halunneet olla sisällä, äiti pakotti menemään ulos.”

Siskokset kertovat olevansa äitinsä kasvattamia, koska isä oli niin paljon töissä. Äidin pohjoiskarjalaiset juuret tuntuvat heistä tärkeiltä.

”Olemme nopeita ja välittömiä, ja vilkas ja suulas karjalaisuus on sopinut meille aina hyvin. Eteläpohjalaiset ovat ehkä hieman hillitympiä”, Laura pohtii.

Nyt, kun kaksosilla ja heidän vanhemmilla sisaruksillaan on omat perheet, Seinä­joen-kodista on tullut erityinen paikka heille kaikille.

”Tämä olisi meidän lasten mummola, jos äiti eläisi. Minusta on ihanaa, että tämä on silti edelleen kuin mummola, vaikka täällä asuukin Laura-täti.”

Syksyisin neulominen jää kakkoseksi sienestämiselle. Värjäämiseen soveltuvat sienet kiinnostavat Lauraa ja Liisaa koko ajan enemmän. Lauran kädessä on kerä itse värjättyä lankaa. Kuva: Maria Miklas

Käsityönopettajan työssään Laura on nähnyt poikkeusajan tuoman muutoksen.

”Kodeissa harrastetaan taas käsitöitä, ja lapset ovat tosi innokkaita. Kun yhdeksän vuotta sitten aloitin opettajana, näin enemmän vastahankaisuutta.”

Laura puolustaa käsitöitä monipuolisena kouluaineena. Siinä matematiikan saa konkreettisesti käyttöön, ja se lisää ymmärrystä yhteiskunnasta ja kuluttamisesta.

Lääkärisisko huikkaa väliin, että silmän ja käden yhteistyö on erittäin tärkeää aivojen kehitykselle.

Parin tunnin jutustelun aikana on käynyt selväksi, että toinen jatkaa herkästi toisen lausetta. ”Meillä on aina ollut kuudes aisti. Ei meidän tarvitsisi käyttää sanoja keskenämme”, Liisa sanoo.

Neuleiden kuvioita he piirtävät mieluiten yhdessä. Molempien panosta tarvitaan, ennen kuin neuleohje pääsee maailmalle.

”Jos minulla luova prosessi jää jumiin, Liisan avulla pääsemme eteenpäin. Liisa aina innostuu kaikesta.”

Käsialat ovat vuosien mittaan kehittyneet niin samanlaisiksi, että he voisivat neuloa toistensa töitä eikä kukaan huomaisi eroa.

”Toivoisin, että kaikilla voisi olla oma Laura, joka ymmärtää ja on tukena. Koska meillä ei enää ole äitiä, me olemme toisillemme ne lapsuudenperheen läheisimmät.”

”Olemme aina toistemme puolella”, Laura komppaa.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 3/2025.