

Kaadetaan parin tutun kaverin kanssa pari kolme puuta pokasahalla, laitetaan tulet ja paistellaan vähän makkaraa. Siihen ei porukassa lopulta tyydytty. Tuli vanhan ajan savotta ja satamäärin ihmisiä savottaa katsomaan.
”Mikko Salmi ehdotti kotitilaansa pitopaikaksi. Soittoja meni aina vain eteenpäin ja puunkaatajia oli pian 15. Tuumattiin, että siinä tarvitaan hevonen runkoja kuljettamaan. Mönkijät ja kelkathan eivät tähän henkeen sovi”, Vanhan ajan savotta -tapahtumaa järjestänyt Alajärven Möksyssä syntynyt, nykyisin Vimpelissä asuva Reijo Hongisto kertoo.
Pokasahalla sellukoon mänty kaatui näytösluonteisesti ilman havereita – joskin kuvaushetkellä hieman eri suuntaan kuin piti. Politiikan jälkeen metsätöihin keskittynyt Hongisto kertoo, että hänen edellisestä pokasahauksestaan oli vierähtänyt 40 vuotta.
Kun muutama puunrunko saatiin hevospelillä kuorintapaikalle ja tapahtuman tarpeisiin, lapset ja muu väki saivat istahtaa rekiajelulle peltoradalle. ”Ajatuksena oli tehdä tilaisuus perheen pienempiä muistaen ja näyttää kaikille, että hevosella voi tehdä muutakin kuin ratsastaa ja vetää kärryjä.
”Vieressä kulkevaa Savonjokea pitkin ei sentään lähdetä uittamaan puuta, jos joku sitä ehdottaisi”, Hongisto naurahtaa.
Seppärastia tapahtumassa pitänyt Kyösti Heikkilä tarjosi välinettä siihenkin. Ahjossa valmistui raudasta taottu uittokeksi.
”Tätä voi käyttää hyvin myös vaikkapa katiskan nostoon järvellä”, talkooremmissä mukana ollut Heikkilä sanoo.

Suomenhevosia ja työhevosia harrastava SM-ohjastaja Mikko Uusimäki Kälviältä ryhtyi järjestämään asiaa. Paikalle saatiin halsualainen Jarmo Korkeaniemi ja ori Hotleri rekineen.
”Päivätöissä oleva Hotleri on ajanut 15 kilometrin taipaleen palstalle metsätöihin ja sieltä takaisin kotiin päivän päätteeksi. Kovassa kunnossa se on. Vähän hanki tuolla metsässä meinasi sitä upottaa”, Mikko Salmi kertoo.
Hyväluonteinen Hotleri-ori seisoo säyseästi reen edessä, kun yleisö käy tekemässä tuttavuutta.
”Päästeekö kyytiin”, kysyy äiti lastensa puolesta ohjaksissa istuvalta Jarmo Korkeaniemeltä.
”Pääsee”, Korkeaniemi vastaa.
Ravihommiin kahdeksanvuotiaasta Hotlerista ei Korkeaniemen mukaan oikein ollut, mutta työhevoseksi sitäkin enemmän.
”Pitäisi kai sanoa, että tämän hevosen hyviä puolia on, ettei sillä ole huonoja puolia. Vauhdikas hevonen, työhevoseksi sopiva. Se osaa olla rauhallinen, minutkin on kotona sellaiseksi opetettu, vaikka ei olekaan kuohittu”, ohjastaja veistelee kyselijöille.
”Pitäisi kai sanoa, että tämän hevosen hyviä puolia on ettei sillä ole huonoja puolia.” Jarmo Korkeaniemi
Suomen Työhevosseurassa mukana olleena Korkeaniemi arvioi, että vastaavassa työkäytössä on nykyisin useita satoja hevosia. Esille ne eivät hänen mukaansa juuri pääse.
Kotimaisen rodun kohdalla olisi Hippoksella Korkeaniemen mukaan pohdinnan paikka. Nykymenolla niiden kasvatus ei hänen mukaansa lisäänny.
”Kauniita puheita suomenhevosista pidetään Suomen pelastajana, mutta ei se ole minkään arvoinen.”
Hippoksessa pitäisi hänen mukaansa muistaa muitakin kuin pelkkiä rahaherroja, jotka ajavat isoista palkinnoista kilpaa.
”Jos suomenhevosen palkinto on 30 000 euroa ja lämminverisen 100 000, niin tietäähän sen, kumpi otetaan. Lämminverisen eläimen voi tuoda Amerikasta, mutta suomenhevosta ei voi tuoda”, hän huomauttaa.
Suomenhevosta on jalostettu yli sata vuotta eri suuntiin, joskin nykyisin paljolti ravihevoseksi. ”Sen tukeminen on moneen muuhun verrattuna aika pientä.”

Vanhan ajan savotta -tapahtuma paisui viikonvaihteessa liki 400 hengen yleisöryntäykseksi Juoperiin, Koivumäen kylään Alajärvelle.
Kiinnostusta tapahtumaan herättelivät myös lahjoituksena hankittu makkaratarjoilu ja talkooväen yhteistyökumppani mhy Suomenselän tarjoamat nokipannukahvit.
Kyösti Heikkilä on kiertänyt esittelemässä sepän töitä useissa perinnetapahtumissa, joita keskisessä Suomessa pidetään pääosin kesäkaudella.
”Näille on olemassa selvä tilaus”, hän sanoo.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
