
Afrikkalainen sikarutto (ASF) on sikojen ja villisikojen vakava verenvuotokuumetauti, joka jatkaa vastustustoimista huolimatta leviämistä uusille alueille EU:n alueella.Taudin nopea leviämistahti pitkin Eurooppaa muistuttaa siitä, ettei Suomessakaan ole varaa herpaantua taudintorjunnassa.
Ruokavirasto muistuttaa, että ulkomailta tulevilla matkustajilla on tärkeä rooli afrikkalaisen sikaruton ja muiden vastaavien eläintautien pitämisessä poissa Suomesta. Taudit voivat levitä elintarvikkeiden, tavaroiden ja ihmisten mukana.
Virus voi piileksiä niin villisian- ja sianlihatuotteissa, eväiden käärepapereissa kuin ulkomaille suuntautuneen metsästysretken varusteissa tai esimerkiksi auton renkaissa.
Ruokavirasto suosittelee, ettei villisian metsästysmatkoja tehtäisi afrikkalaisen sikaruton esiintymisalueille. Tautia esiintyy Suomen lähialueilla muun muassa Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa.
ASF voi köpötellä Suomeen myös luonnonvaraisten villisikojen mukana. Virossa ja Venäjällä tautia on löydetty sekä villisioista että sikaloista.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottaman kanta-arvion mukaan villisikakanta on pienentynyt kahden vuoden takaisesta huipustaan. Kannan keskimääräinen koko oli runsaat 2 500 villisikaa tammikuussa 2023. Villisikakannan pitäminen hallinnassa on tärkeää etenkin siksi, jos afrikkalainen sikarutto torjuntatoimista huolimatta pääsee Suomeen.
Alueellisesti eniten villisikoja on edellisvuosien tapaan Kaakkois-Suomessa ja itäisellä Uudenmaalla.
ASF vaatii jo nyt metsästäjiltä ja luonnossa liikkujilta valppautta. Saaliiksi saadusta villisiasta tulee ottaa tarvittavat ASF-näytteet ja tehdä lakisääteinen saalisilmoitus. Kuolleena löydetystä villisiasta on tehtävä aina ilmoitus läänineläinlääkärille.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
