

Metsänomistajien ja puukauppaa harjoittavien yritysten mukaan Keski-Euroopassa kuusi- ja mäntytukin hinnat kääntyivät toukokuussa sahojen kanssa tehdyissä sopimuksissa laskuun. Sama kehitys näyttäisi jatkuvan nyt kesäkuussa.
Alkuvuodesta osa saksalaisista ja itävaltalaisista sahoista kärsi puupulasta, koska metsänomistajat jarruttelivat viime vuosien tuhopuuvyöryn jälkimainingeissa myyntiä parempien hintojen toivossa.
Taloustutkimuslaitokset ovat ennustaneet rakentamisen elpyvän tänä vuonna Saksassa ja muualla Keski-Euroopassa.
Sahojen varastot saatiin kuitenkin täyteen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Silloin kuusitukista maksettiin keskimäärin yli 130 euroa ja parhaimmillaan lähes 150 euroa kuutiolta.
Nyt hinta on laskenut keskimäärin yli kymmenen euroa ja kauppaa tehdään paikoin jopa alle 110 euron kuutiohinnalla. Keski-Euroopassa käytetään kuoren alta mitattuja tienvarsihintoja, jotka eivät ole sellaisenaan vertailukelpoisia Suomen hintojen kanssa.
Keskeisin syy käänteeseen, on heikko sahatavaran kysyntä. Tilanne oli jotakuinkin sama jo alkuvuodesta, mutta silloin raakapuun tarjontavaje vaikutti hintoihin.
Taloustutkimuslaitokset ovat ennustaneet rakentamisen elpyvän tänä vuonna Saksassa ja muualla Keski-Euroopassa. Esimerkiksi berliiniläinen DIW-taloustutkimuslaitos arvioi, että rakennusinvestoinnit kasvavat saksassa tänä vuonna 1,7 prosenttia, vaikka talouden pyöriin ei muuten edelleenkään saada toivottua vauhtia.
Keskeisillä vientimarkkinoilla, erityisesti Yhdysvalloissa ja Lähi-idässä, kysyntä on ollut odotettua heikompaa.
Toistaiseksi nämä ennusteet eivät vielä ole realisoituneet eivätkä ne näy sahatavaran kasvavana kysyntänä.
Samaan aikaan myös keskeisillä vientimarkkinoilla, erityisesti Yhdysvalloissa ja Lähi-idässä, kysyntä on ollut vuodenvaihteen ja alkuvuoden ennusteita heikompaa.

Yksi syy on Iranin sota. Se on nostanut rakentamisen energia-, polttoaine- ja raaka-ainekustannuksia ja lisännyt yleistä taloudellista epävarmuutta.
Erityisesti itävaltalaisilla sahoilla laskettiin vielä viime vuoden lopulla Lähi-idän viennin varaan. Koska myös kotimainen kysyntä on edelleen jäissä, varastoissa seisovaa tavaraa yritetään työntää halvemmilla hinnoilla muille vientimarkkinoille.
Polttoaineiden korkeat hinnat eivät kotimarkkinoilla Keski-Euroopassa ole nostaneet puun hintaa. Kuljetuskustannusten nousua on päinvastoin yritetty kompensoida maksamalla metsänomistajille tukeista alhaisempaa hintaa.
Laajat kirjanpainajatuhot sekoittivat Keski-Euroopan puumarkkinaa vuosikymmenen alusta aina viime vuosiin asti.
Saksassa ja Itävallassa se näkyy kasvavina metsävarastoina eli tukkipinoina metsäautoteiden päässä. Jos tilanne jatkuu tällaisena pitkään, sahoille toimitettavan puun laatu on heikompaa siinä vaiheessa, kun markkina jälleen elpyy.
Markkina-asiantuntijoiden mukaan puun hinnoista voi metsänomistajien kannalta tapahtua käänne parempaan hyvinkin nopeasti, kun Hormuzinsalmi saadaan auki ja ennustettu rakentamisen elpyminen käynnistyy.

Laajat kirjanpainajatuhot sekoittivat Keski-Euroopan puumarkkinaa vuosikymmenen alusta aina viime vuosiin asti. 2024‒2025 metsätuhojen aiheuttama ylitarjonta kuitenkin tyrehtyi. Kulunut poikkeuksellisen kuuma ja kuiva loppukevät viittaa kuitenkin siihen, että uusi kirjanpainajatuhojen aalto on jo tuloillaan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
