
Ruotsissa hakattiin viime vuonna puuta kiivaalla tahdilla. Bruttohakkuumäärä eli kaiken hakkuussa korjatun puuaineksen määrä nousi ennakkotietojen mukaan 95,8 miljoonaan kuutioon. Vuonna 2021 määrä oli 96 miljoonaa kuutiota, raportoi Timber-online -uutispalvelu.
Vuotuiset hakkuumäärät ovat olleet suurempia Ruotsissa vain vuosina 2005 ja 2007, jolloin korjattiin mittavien myrskytuhojen jälkiä.
Timber-onlinen mukaan pyöreän puun vienti Ruotsista lisääntyi viime vuonna. Vientimäärä oli kaksi miljoonaa kuutiota, kun edellisvuonna se oli 1,2 miljoonaa kuutiota. Maahan tuotiin 6,5 miljoonaa kuutiota puuta – suurin piirtein saman verran kuin edellisvuonna.
Vuotuiset hakkuumäärät ovat olleet suurempia Ruotsissa vain vuosina 2005 ja 2007.
Metsäteollisuuden markkinatilanteen heikentymisestä huolimatta Ruotsissa käydään yhä erittäin kovaa kilpailua puusta. Sahayhtiö Vida ilmoitti kesäkuun alussa korottavansa kuusi- ja mäntytukin hintaa peräti 140 kruunulla (noin 12 eurolla) ja kuitupuun hintaa 70 kruunulla (noin 6 eurolla) kuutiolta. Yhtiö perusteli mojovaa hinnankorotusta sillä, että puun tarve on edelleen suuri.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
