

Hirvieläinten jahti tuotti viime kaudella kaikkiaan seitsemän miljoonaa kiloa ekologista lähiruokaa. Tänä vuonna hirven lupamäärän kasvattaminen nostanee saalismäärää entisestään.
Hirvi on Suomen tärkein riistaeläin. Vuonna 2024 suomalaiset metsästäjät kaatoivat yhteensä 37 874 hirveä, mikä tuotti merkittävän osan koko vuoden noin seitsemän miljoonan kilon hirvieläinlihasta. Hirvieläinten liha kattaa vuositasolla noin kaksi prosenttia kotimaisen lihan kulutuksesta.
Hirvi on saalismäärällä mitattuna ylivoimaisesti tärkein riistaeläin Suomessa.
Tänä vuonna hirvilupien määrää on lisätty. Riistakeskuksen mukaan hirven pyyntilupia on myönnetty yhteensä 38 291. Määrä on 12 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Hirvikannan hallinta on välttämätöntä sekä metsätalouden ja liikenteen vahinkojen vähentämiseksi että luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Samalla hirvijahti tarjoaa suomalaisille puhdasta ja ekologista lähiruokaa.
Metsästäjäliitto muistuttaa tiedotteessa, että hirvijahti on myös yksi suurimpia metsästäjien yhteisiä ponnistuksia. Vuonna 2024 siihen osallistui noin 120 000 metsästäjää, ja hirvenpyyntiin käytettiin yli 1,6 miljoonaa metsästyspäivää. Seuruemuotoinen jahti on myös erittäin tärkeä yhteisöllisyyden kannalta.
Myös valkohäntäpeura on merkittävä osa suomalaisen riistalihan kokonaissaantoa. Tänä vuonna valkohäntäpeuran pyyntilupia on myönnetty yhteensä 47 383. Vuonna 2024 saaliiksi saatiin noin 48 000 valkohäntäpeuraa, mikä vastasi yli kahta miljoonaa kiloa puhdasta ja paikallista lähiruokaa. Peuranliha täydentää hirven rinnalla suomalaisten ruokapöytiä.
Koko riistasaaliin arvo vuonna 2024 oli lähes 58 miljoonaa euroa.
Hirveä on saanut metsästää pohjoisessa ennen kiimarauhoitusta sekä vahtimalla pelloilta syyskuun alusta lähtien. Toden teolla jahti käynnistyy Lapissa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 4. lokakuuta sekä muualla maassa 11. lokakuuta.
Ensimmäinen luku on vuoden 2025 luku, suluissa vuoden 2024 pyyntilupamäärä.
Etelä-Häme 1184 (1003)
Etelä-Savo 3369 (3183)
Kaakkois-Suomi 2573 (2490)
Kainuu 1 647 (1614)
Keski-Suomi 3188 (2970)
Lappi 6020 (4458)
Oulu 4 504 (3821)
Pohjanmaa 3489 (2979)
Pohjois-Häme 1427 (1304)
Pohjois-Karjala 1254 (1253)
Pohjois-Savo 2 591 (2566)
Rannikko-Pohjanmaa 2 138 (1711)
Satakunta 2143 (2101)
Uusimaa 1515 (1415)
Varsinais-Suomi 1 251 (1208)
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
