• Kuusen taimia lämmitettiin infrapunalla ja maakaapeleilla – näin kokeessa kävi

    Stressitestissä simuloitiin ilmastonmuutoksen vaikutusta kuusen taimiin.
    Tilaajalle
    Kotimaisista puulajeista erityisesti kuusi joutuu koetukselle ilmaston lämmetessä.
    Kotimaisista puulajeista erityisesti kuusi joutuu koetukselle ilmaston lämmetessä. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsä
    8.12.202522:00
    Jukka Hämäläinen

    Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa huolta, kuinka kuusi selviää kuumemmissa kesissä. Kuusen taimia tutkittiin Luonnonvarakeskuksen (Luke) stressitestikentällä, jossa sekä taimien maanpäällistä osaa että juuristoa lämmitettiin.

    Tulosten perusteella kuusen taimet menestyvät hyvin kesälämpötilan noustessa kahden tai viiden asteen verran. Lämpötilan nousu lisää kuitenkin maaperästä vapautuvan hiilidioksidin määrää, Luken tutkijat raportoivat blogissaan.

    Kokeessa oli mukana 11 keskisen Suomen ilmastoon sopeutunutta, siemenviljelyssiemenistä kasvatettua taimierää, jotka hankittiin usealta taimitarhalta. Taimet istutettiin keväällä koealoille ja altistettiin kasvukauden ajan kahden ja viiden asteen lämpötilan kohotuksille verrattuna vallitsevaan ulkolämpötilaan.

    Taimien kuolleisuus oli vähäistä, eikä muuttunut lämmityksen vuoksi. Taimien kuivapaino kasvun päätyttyä oli kaikissa taimierissä suurempi viiden asteen lämpötilan kohotuksessa verrattuna lämmittämättömiin verrokkitaimiin.

    Vaikka maassa ei aiemmin ollut kasvanut taimia, jo parissa kuukaudessa niiden ympärille ilmestyi symbionttisia sieniä.

    Stressitestikenttä koostuu neljästä lohkosta, joiden kunkin sisällä on mahdollista toteuttaa kuusi erilaista lämpötila- ja kastelukäsittelyä. Versoja lämmittävät infrapunalämmittimet kiinnitettiin metallikehikoihin ja juuristoa lämmittävät kaapelit haudattiin maahan. Jotta kokeet lähtisivät puhtaalta pöydältä, vanha maa korvattiin 40 senttimetrin syvyyteen hienomoreenilla.

    Kokeessa havaittiin maahengityksen lisääntyvän. Kivennäismaasta vapautuu hiilidioksidia juurten ja mikrobien hengittäessä sekä mikrobien hajotustoiminnasta.

    Vaikka taimet istutettiin maahan, jossa ei aiemmin ollut kasvanut taimia, jo parissa kuukaudessa niiden ympärille ilmestyi symbionttisten mykorritsasienten itiöemiä. Tavalliset metsänviljelytaimet kantavat usein mukanaan luontaisia seuralaissieniä ja toisaalta sienten itiöitä leviää tuulen mukana, blogissa kerrotaan.

    Suonenjoella sijaitsevalla testikentällä voidaan tutkia vuoden tai muutaman vuoden ikäisten puiden vastetta lämpötilan kohotuksiin, kuivuuteen tai lisääntyvään sadantaan. Taimia tutkimalla ei kuitenkaan voida ennakoida varttuneiden puustojen menestymistä muuttuvassa ilmastossa.

    Tuloksista raportoivat tutkijat Katri Himanen, Johanna Riikonen, Päivi Väänänen, Hanna Ruhanen ja Minna Kivimäenpää. Tutkimukset tehtiin Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamassa Ilmastokestävät ja hiiltä sitovat taimet -hankkeessa.

    Luke: Kuusen taimet kestävät kohoavia lämpötiloja ennakoitua paremmin

    Lisää aiheesta
    • Pertti Keskitalo haluaa kokeilla uusia puulajeja metsän viljelyyn. Hän on istuttanut metsiinsä tammea.

      Metsänhoito | Mikä puulaji menestyy tulevaisuudessa? Metsänomistaja pohti asiaa ja päätyi tammeen

      Tilaajalle
    • Kuusi on yhä suosituin puu istutuksilla.

      Metsänhoito | Kuusen suosio taittui, koivua halusi metsiinsä ennätyksellisen moni metsänomistaja

      Tilaajalle
    • Pohjois-Suomessa suosituin puulaji on mänty. Metsänkäyttöilmoitusten mukaan Lapin metsistä valtaosa uudistetaan männyllä.

      Metsänhoito | Kuusikoiden riskit muuttivat ajattelua: Mänty nousi ykköseksi metsän uudistamisessa

    • Kloonaamalla pyritään nopeuttamaan puuntaimien jalostusta. Kuvituskuva.

      Metsä | ATL: Kuusen kloonitaimien vastustuskyky osoittautui luonnontaimia heikommaksi

    • Männyn viljelyn osuus on ollut viime vuosina kasvussa hirvituhojen pelosta huolimatta.

      Metsänhoito | Nyt istutetut taimet varttuvat erilaisessa ilmastossa kuin missä nyt elämme – Miten metsänomistaja voi varautua muutokseen?

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kuusen taimet
    metsäntutkimus
    Luke
    Puut
    Ilmastonmuutos
    Metsät
    Suonenjoki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa