• ATL: Ruotsissa ehdotetaan vanhoja metsiä suojeltavaksi 50 kertaa enemmän kuin Suomessa – tästä se johtuu

    Yksi syy on se, miten maat tulkitsevat EU:n biodiversiteettistrategiaa.
    Tilaajalle
    Sääksmäen Ritvalassa vanhan maatilan metsässä kasvaa suojeltua kynäjalavaa. Kuvituskuva.
    Sääksmäen Ritvalassa vanhan maatilan metsässä kasvaa suojeltua kynäjalavaa. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Ympäristö
    3.10.202415:00
    Jukka Hämäläinen

    Ruotsissa kiistellään parhaillaan siitä, miten vanha metsä määritellään. Määritelmästä riippuu, kuinka paljon suojeltavaa löytyy. Toistaiseksi näyttää siltä, että Ruotsin olisi suojeltava metsää tiukasti 50 kertaa enemmän kuin Suomen, kertoo Lantbrukets Affärstidning (ATL).

    EU:n biodiversiteettistrategia edellyttää kaikkien jäljellä olevien luonnontilaisten ja vanhojen metsien suojelemista jäsenvaltioissa.

    Ruotsissa suojelupäätöstä varten muodostettiin poliitikoista koostuva työryhmä, jonka sihteeristö laati pohjaesityksen. Sen mukaan Ruotsin talousmetsistä olisi suojeltava 1,5 miljoonaa hehtaaria nykyisten suojelualueiden päälle. Suojeltavaa olisi 50-kertaisesti Suomen vastaavaan alaan verrattuna.

    Yksi syy suuriin eroihin maiden samanlaisista metsävaroista huolimatta on, että EU jättää jäsenmaiden arvioitavaksi, mitä luonnontilaisiin ja vanhoihin metsiin lasketaan.

    Suomessa vanhojen metsien alaikärajaksi asetettiin Etelä-Suomessa 140 vuotta ja pohjoisessa 200 vuotta. Suomen raja-arvo lahopuulle on 40–50 kuutiota hehtaarilla etelässä ja 10–20 kuutiota pohjoisessa. Käytännössä raja-arvot tarkoittavat sitä, ettei Etelä-Suomen metsiä ole luokiteltu luonnontilaisiksi, ATL summaa.

    Ruotsissa puhutaan aarnio- ja luonnonmetsistä, joiden pinta-alan laskeminen annettiin ympäristövirastolle. Eri kartoitusten perusteella virasto päätyi siihen, että talousmetsistä löytyisi suojeltavaa 0,9–1,3 miljoonaa hehtaaria.

    Esitysluonnoksen perusteella Ruotsissa ei suojeltaisi metsämaata vapaaehtoisesti – huolimatta siitä, että aiemman kannan mukaan metsänsuojelun tulee perustua ensisijaisesti vapaaehtoisuuteen. Metsänomistaja voisi kuitenkin valita lunastuskorvauksen ja alueen vaihtokaupan välillä tai luovuttaa metsän suojeluun korvauksetta.

    ”On aivan liian epäselvää, mikä luokitellaan luonnonmetsäksi.” Carl-Wiktor Svensson

    Kristillisdemokraatteja työryhmässä edustava Carl-Wiktor Svensson pitää esitysluonnosta ATL:n mukaan kohtuuttomana.

    ”Luonnosteksti on oikeudellisesti hatara. Nyt on aivan liian epäselvää, mikä luokitellaan luonnonmetsäksi. Sen on oltava metsänomistajalle selkeästi määritelty, mitattavissa ja ennakoitavissa.”

    Vanhoiksi luokiteltujen metsien määrä paisui Ruotsissa paljolti siksi, että EU-tekstien ”vanha metsä” ruotsinnettiin ”luonnonmetsäksi”, sanoo Skogsägarna-järjestön asiantuntija Gunnar Lindén.

    ”Luonnonmetsä on vakiintunut termi, jota on tulkittu ajan saatossa eri tavoin. Termin sisältö on paljon laajempi kuin mitä vanhalla metsällä tarkoitetaan.”

    Ruotsin hallituskin evästi työryhmän toimeksiannossa, että "vanhoja metsiä" ei pidä kääntää "luonnonmetsäksi" vaan "vanhaksi metsäksi”.

    Ympäristövirastosta kerrottiin ATL:lle jutun teon yhteydessä, että suojeltavien vanhojen metsien osuus talousmetsistä voisi tarkentua puoleen miljoonaan hehtaariin. Sekin olisi vielä 17-kertaisesti se, mitä Suomi luokittelee vanhoiksi metsiksi.

    Millaiseen kriteeristöön työryhmä lopulta päätyy, selvinnee loppu- tai alkuvuodesta.

    ATL: Politiskt huvudbry när skyddsvärd skog ska definieras (maksullinen)

    Lisää aiheesta
    • Yksityisen omaisuuden suojelun tulee perustua kilpailukykyiseen markkinavaihtoehtoon, ei pakkoon, kiteyttää eräs vastaaja.

      Metsänhoito | Metsänomistajat ovat valmiita lisäämään suojelualaa, kunhan rahoitusta löytyy

      Tilaajalle
    • Metsähallituksen inventoija Jane Rekola mittasi puuston pohjapinta-alaa relaskoopin avulla.

      Metsäpolitiikka | Katso video: Valtion vanhojen metsien kartoitus on Metsähallitukselle historiallinen ponnistus – tältä näyttää inventoijan arkipäivä

      Tilaajalle
    • Valtaosa jo suojelupäätöksen saaneista reilusta 31 000 hehtaarista sijaitsee Lapissa, Pohjanmaalla ja Kainuussa.

      Metsäpolitiikka | Hallitus suojelee jopa 90 000 hehtaaria valtion metsiä ja vahvisti vanhojen metsien tiukat kriteerit: ”Yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä suojelupäätöksistä”

      Tilaajalle
    • Etelä-Suomessa vanhoja metsiä on vähän, joten kansallispuistoihinkin on liitetty talousmetsiä.

      Politiikka | Vanhojen metsien suojelu kohdistumassa tiukkojen kriteerien vuoksi lähinnä Ylä-Lappiin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsänsuojelu
    Ruotsi
    Suomi
    biodiversiteetti
    vanhat metsät
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä